Kesäkissailmiö on muuttunut ympärivuotiseksi

kissanpentu
“Yhtenä heinäkuun viikkona vastaanotimme kymmeniä pentukissoja suoraan luonnosta”, toteaa Mira Ekholm-Martikainen. Kuvituskuva.

Kiikoisten löytöeläinpalvelu on kuluvana vuonna vastaanottanut lähes 200 eläintä. Suurin osa niistä on ollut kissoja. Toimintaa pyörittävä Mira Ekholm-Martikainen kertoo, että meneillään on ennätysvuosi.

“Pidämme kirjaa kaikista meillä vuosittain hoidetuista eläimistä ja suunta on ollut kasvava jo muutaman vuoden ajan. Viime vuonna, edellisenä ennätysvuonna, meillä oli hoidettavana kokonaisuudessaan 350 eläintä. Tämä vuosi on tähän mennessä osoittautunut vielä kiireisemmäksi.”

Etenkin heinäkuussa kissat työllistivät Ekholm-Martikaista. “Yhtenä heinäkuun viikkona vastaanotimme kymmeniä pentukissoja suoraan luonnosta.”

Ekholm-Martikaisen mukaan kesäkissailmiö on muuttunut ympärivuotiseksi kissojen hylkäämiseksi. “Edelleenkään kesyjä löytökissoja ei noudeta takaisin kotiin kuin noin 5-10 prosenttia, kun koirien kohdalla puhutaan lähes 100-prosenttisesta palautumisesta omistajalleen. Hämmästyttävän suuri osa päästää kissan leikkaamattomana ulos ja pitää luonnollisena, kun se katoaa. Nämä kissat sitten päätyvät ihmisten pihapiireihin apua pyytämään, osalla mukanaan ulkona syntyneet pennut, jotka pahimmillaan ovat hyvinkin sairaita.”

Touko-marraskuun välillä avustustyö on lähes tauotonta.  “Tällä hetkellä Mouhijärvellä esimerkiksi on useampi pentue, joka aiheuttaa ihmisille huolta seikkaillessaan liikenteen seassa. Salapoliisityön avulla on yhden pentueen emon omistaja näillä näkymin selvillä ja toivottavasti kissojen tilanne pian korjattu.”

Kesyt löytökissat ovat usein syypäitä naapurikiistojen syntymiseen. “Vastuullinen kissanomistaja leikkauttaa ulkoilevan kissansa, näin vältytään jo monelta ongelmalta. Osa kuvittelee kissan hiirestystaitojen katoavan leikkauksen myötä, mutta se on puppua. Kun turhat kosiomenot ja riiustelut jäävät pois, voi kissa keskittyä hiirestykseen ympärivuotisesti.”

Lue koko juttu 17.8. ilmestyvästä Alueviestistä. 

  • Lemmikit eivät ole esineitä

    Tämä juttu kertoo siitä miten vastuuttomia ihmiset ovat kun lemmikkejä otetaan ja jätetään ne oman onnensa nojaan. Ei kissoja eikä muitakaan eläimiä ole tarkoitettu hetken huviksi vaan jos lemmikin ottaa se on harkittava tarkkaan huolehtiiko siitä vuosien ajan ja tuollaiset vastuuttomat luuserit pitäisi laittaa itse pärjäämään yön selkään talveksi ilman ruokaa ja lämpöä. Miten ihminen voi olla noin tyhmä että kohtelee eläimiä niin että päästää ne ulos ja eivät edes leikkauta niitä vaan emot ja pentuparat joutuvat syyttöminä kärsimään vilua ja nälkää. Linnaan tuollaiset pitäisi laittaa ja ikuinen eläimien pitokielto päälle. Hyi hävetkää!!!ja lopettakaa eläinrääkkäys sillä te ette ansaitse mitään eläintä. Jos vielä yhdenkin tuollaisen saan selville käry käy taatusti.

    • Nimetön

      kyllähän leikatun kissan pitää saada ulkona käydä halutessaan..ei saa sisätiloissa pitää jos tarve ulos pitäisivät silloin ihmisenkin sisätiloissa pidemmän aikaa.Ja nuo kiduttajat,jotka ottaa kesäkissoja niitä eläinrääkkääjiä pitäisi rankaista suurella rangaistuksella!

      • maalla asuva.

        kyllä kissat ovat hienoja eläimiä kuten koiratkin. miten vain ratkaistaan ongelma, kun kissoja ei saa pitää vapaana, naapurin kissatkin vapaana ja pitävät meidän kasvimaata hiekkalaatikkona.. ei kivaa! kuka nyt tahtoo syödä kissan pissalle maistuvaa salaattia? eikös joku laki myös sano kissojen irti pidosta? kuten olemme huomanneet, oli leikattu tai ei niin aina tulevat toisten pihoille asioimaan. ja pissaavat myös pyykit.. näissä tapauksissa oikea ratkaisu on loukutus ja viedä kissat eläinhoitolaan, kyllä omistaja sieltä hakee kun ilmoitus laitetaan lehteen..Toivottovasti ihmiset ymmärtävät asian kun ottavat eläimiä. ei ne ole viikon kavereita .Nekin tarvii hoivaa,rakkautta ja huolenpitoa, kuten me ihmisetkin. ps. voi ne kissat käyttää valjaissakin kävelyllä.

    • Nimetön

      Täyttä asiaa joka sana. Mira tekee uskomattoman arvokasta työtä,hänellä,jos kellä ON sydän paikallaan,näille pikkuisille ja isommillekin karvatassuille! Myöskin Anne koirien pieneläinkotiin ansaitsee kiitoksen.

      • Nimetön

        12:56 kirjoitus oli tarkoitettu vastauksena tekstiin 5.8 klo 21:32.

  • itkettää monen pikkukisun kohtalo

    Tuohon eläimenottoon pitäisi laittaa valvonta. Jokaikisestä eläimen otosta ilmoitus sitä varten¨perustettavalle taholle. Vrt kuinka tuotantoeläimiä valvotaan.
    Eu:n määräyksillä. Miksei siis myös lemmikkejä.
    Radiosta tuli jokin siruttamisehdotus, mutta se ei ratkaisse ongelmaa.
    Vaikka suomalaisten koulutustason pitäisi olla korkea, tässä se näkyy, että vastuutonta porukkaa löytyy, juuri näitä kissanhylkyjuttuja lukiessa sen todella voi huomata.

  • Lakimies

    Kehottaisin perehtymään siihen että saako kissoja pitää vapaana vai ei.Asiaan ei ole olemassa nimittäin mitään yksinkertaista EI eikä myöskään KYLLÄ vastausta Suomen laissa.

    -Järjestyslaki sallii kissan pitämisen vapaana koko maassa eikä kissaa tarvitse pitää kytkettynä edes taajamissa.Kissan omistajan vastuulla on se että kissa ei pääse vapaana uimarannoille,lasten leikkipaikoille,jne.
    -Metsästyslaki säätää että kotikissalla on lainsuoja koko maassa.Vain villiintyneen kissan saa lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden haltija.
    -Eläinsuojelulaissa kerrotaan että irrallaan tavatun kissan saa ottaa kiinni ja toimittaa paikkakunnan talteenottopaikkaan.

    • Kaikkeen sen lakimiehenkin aika riittää

      Tietääkö lakimies, onko sama laki myös seinänaapurin tontille ¨kakkakuoppaa kaivavan kissan suhteen? Saako silloin kysyä kissan omistajan vastuun perään, vai ollaanko raastuvassa? “Talteenottopaikka” olis kyllä tiedossa…

  • Nimetön

    Omistan leikatun naaraskissan. . Se ei lähde kotipihaa kauemmaksi. Kesäisin se on kaiket päivät ulkona. Se käy vain pyytämässä välillä ruokaa ja lähtee sitten taas ulos. Kun muutin maalle otin kissan en ole sitä katunut. Kiitos vaan Miralle, että pääsin alkuun kissani kanssa.

  • Nimetön

    Kun suojellaan ja puolustetaan vapaana kulkevaa kissaa, samalla annetaan sen tuhota poikueitaan ruokkivia pikkulintuja. Mites sen eläinsuojelun laita olikaan?

    • Nimetön

      Voi kamala sentään, mihis joudutaan valtavan joutsen-ja kurkiparven kanssa puhumattakaan naakoista. Ei saa pelotellakaan. Ja muka kissa tuhoo kaiken – asennekysymys tuokin. Mutta kyllä hiirenpyydystys vielä onnistuu kissalta mainiosti.
      Kyl se niin on että ihmisen ei tule puuttua luonnon menoihin, muuta kuin sillä tavalla ettei saastuteta ravintoketjua, pilata vesiä ja ilmaa. Kaikki on suhteellista, mutta ei kissa ole pääsyyllinen.

      • Nimetön

        Kun ne söisivätkin naakat ja lokit, mutta syövät pikkulinnut. Kissahan on pyhä omistajalleen, mutta paha kaikelle luonnolle, jos on vapaana. Ja kyllä niin on, että ihmisen tulee puuttua “luonnon menoihin”, jos kissat pyrkivät tuhoamaan pikkulinnut. Hiiristä pääsee eroon ilman kissaakin nykyaikana.

      • Nimetön

        Nälkään nääntyvät linnunpoikasetko eivät ole suojelun piirissä?

  • Nimetön

    17:23 Kissa ei kuulu luontoon, eikä toisten pihapiiriin. Pitää aina olla omistajansa hallinnassa, kuten koirakin. Asia ei muuksi muutu vaikka kierrättäisi trubaduurien ja runoilijoitten kautta.

    • Nimetön

      Eivätkä ne koirat kuulu toisten pihan edustalle tien varrella eikä niitä kuulu päästää tarpeilleen toisen tontitiliittymään, kulkekoot sitten tietä myöten poikkeilematta ja järjestettäköön niille omat käymälät
      on tosi paljon tällaisten yksilöiden jätöstä tontin rajoilla, kuuntelin kun puhuivat ettei marjastajakaan saa tunkea toisen tontin rajalle, ei myöskään koiranulkoiluttajan koira taarailemaan ja kasojaan ja lirujaan jättelemään

    • Nimetön

      Luojan luoma se on kumminkin.
      Mutta kyllä täytyy olla ahdistunut ihminen, kun aina vaan jaksaa kissavihaansa toitottaa. Onneksi eivät kaikki ole samanlaisia,

  • Nimetön

    Meillä on semmonen ” ravintoketjua saastuttamaton, vesiä ja ilmaa pilaamaton” keino poistaa kaikki tontillamme liikkuvat, omistajansa valvonnan ulkopuolella olevat kissat.

  • Nimetön

    Kolmisenkymmentä grammaa lyijyä kuormittaa vähemmän luontoa kuin villiintynyt kissa. Maassa pesivien lintujen, esimerkiksi metsäkanalintujen, kahlaajien tai sorsien, kuten heinäsorsan pesintä ei onnistu sillä neliökilometrillä, missä kissa liikkuu. Kissan loukuttaminen ei ratkaise ongelmaa, koska kissa saattaa vain siirtyä uudelle omistajalle ja alueelle jatkamaan tuhojaan.

  • Kaikkeen sen lakimiehenkin aika riittää

    Meidän katua kulkee aamuin illoin solkenaan toinen toistaan lemmikkkikoiraansa )-koiriansa (vapaasti kakkaavaa) ylpeämpää likkaa ja (likkaa)…
    Siihen ne paskattaa ja antaa nostaa jalkaa omakotitalon aitaa vasten silmää räpäyttämättä. KUVIA ON JA TODISTEITA LÖYTYY:

  • nimetön

    Asenteella:”Meidän Musti saa pyllistää mihin vain ja kakkapussinkin saa pistää kenen vain roskikseen…”-jatkuu..(kuva)

    • Nimetön

      Kai se on parempi, että kerää kakkan pussiin ja laittaa roskikseen, kuin jättää siihen keräämättä?
      Onneksi itse asun niin landella, että koiran jätökset ei ojanpientareella haittaa ketään! Ketut ja supit jättää myös keräämättä omansa 😉

      • Nimetön

        mutta miettiä sopii, miltä tuntuu taajamassa asujan kannalta ja varsinkin talvisaikaan vielä katsella kun torttukujaa riittää , kun koiranomistajat on menneet pitkin väylää ja
        onhan se aika tyhmää, että kun on rakentamaton tontti, niin sitä käytetään häikäilemättä kusetus- ja paskatuspaikkana, kyllä sen mustin pitäis oppia kun opetetaan, se tietty oma paikka, se on vaan omistajan tahdosta ja viitsimisestä kiinni

      • Nimetön

        Tuossa olikin kyse kakkapussin roskiin laittamista. Luulisi sen olevan mukavampi vaihtoehto :O
        Ja täällä mun landella ei ole niitä varattuja rakentamattomia tontteja 😉 vaan kilometreittäin metsää!

      • Nimetön

        Jos ei salli roskikseensa laittaa kakkapussia, niin lappu kylkeen! Tällöin takuuvarmasti kasat jää tontin nurkille keräämättä!
        Kumpi on parempi? ???

      • Nimetön

        Muuta keskellä metsää, nii ei naapurit käytä koiraansa tonttisi nurkalla. Toki sudet, karhut, ketut ja muut metsän eläimet saattavat käydä tarpeillaan!

    • Nimetön

      Ei kissa valjaissa ollessaan hiirtä pyydystä! Maaseudulla on hyvä, että leikatut kissat ulkoilevat vapaana ja vähentävät hiiriä sekä myyriä. Asutustaajamassa asia on tietysti hankalampi. Hukassa oltaisiin maaseudulla ellei kissoja olisi vapaana ulkoilmassa. Mutta todellakin on tärkeää, että kissat ovat leikattuja. Ei tule hallitsematonta kissapopulaatiota. Täällä on ns joka toisessa talossa vapaana ulkoilevia kissoja
      Ja kyllä meillä kissa on tärkeä!

      • Nimetön

        Ääliö on se ketä ei leikkauta kissaansa jos antaa vapaasti ulkoilla!

      • Nimetön

        ja tämä kommentti “sun mielestäs” oli tarkoitettu tuolle, joka väittää ettei kissaa ja koiraa saa pitää vapaana missään

        Tässä ketjussa ei vastaus näköjään kohdistu oikein, vaikka valitsee vastaa painikkeen kyseisen viestin alla.”

      • Nimetön

        Kyllä niitä linnunpoikasia haukatkin nappaa ja vielä ilmasta käsin. Todella harvoin meidän kissalla näkyy olevan pikkulintu suussa, myyriä ja hiiriä kyllä hyvin usein!

  • Nimetön

    Tällaista se sitten on, kun luetaan samanmielisten nettijuttuja ja omaksutaan niistä keksittyjä laintulkintoja. Uskokaa vaan, että netissä 90% on väärää tietoa, jopa tahallista valehtelua. Kissa ei saa olla vapaana kuin omassa pihassa ja jos sieltä loppuu saalistettavat hiiret ja linnut, pitää alkaa ruokkia kattia. Koira ei saa olla taajama-alueella koskaan irti kuin omistajan käden ulottuvilla ja muuallakin vain metsästysaikana.

    • Nimetön

      Ks. edellä olevaa nimimerkki “Lakimiehen” kommenttia.
      Näin se on, virallisesti.

      • Nimetön

        Tätä juuri tarkoitin, netissä levitetään vajaata, omiin tarkoituksiin tulkittua “tietoa”. Luepa tämä ajatuksella: Poliisin ylijohdon vastaus kissojen vapaanapitokysymykseen 10.7.2009 http://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/poliisi_kissojen_vapaanapidosta.
        Tiivistettynä: kissan tulee olla taajamassa omistajansa tai haltijansa suoran valvonnan alla, vaikkei sitä tarvitsekaan järjestyslain mukaan kytkeä. Suora valvonta tarkoittaa käytännössä toimia, joilla omistaja voi puuttua välittömästi kissansa kulkuun tai tekemisiin. Eli et voi vain päästää kissaa ulos ovesta.
        Metsästyslaki 5§: Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään.

  • Nimetön

    tulkinta näyttää olevan: katso erityisesti SEN lopussa olevat teksti, josta lainaus tässä:


    Vaikka järjestyslaki ei suoranaisesti edellytä kissan pitämistä kytkettynä taajamassa,

    lienee se yksinkertaisin ja käytännöllisin keino samalla noudattaa

    kaikkia säännöksiä ja huolehtia lemmikkieläimen turvallisuudesta.”

    Siis lienee??

    • Nimetön

      Lienee, lienee, ellei halua, että muut huolehtivat, ettei mirristä ole vahinkoa luonnolle ja terveydelle. Jos et kykene muuten valvomaan kattisi touhuja, on kissa pidettävä kytkettynä tai sisällä. Jos kissa tappaa yhdenkin linnun, se ei ole ollut omistajan valvonnassa. Sellainen ihminen ei ole sovelias kissan omistajaksi, joka vain päästää kissan päiväksi ulos oman onnensa nojaan.

      • Nimetön

        Maaseudulla on iankaiken kissat ulkoilleet vapaana! Kaupungissa asia on eri. Ei täällä onneksi ole kissojen vihaajia! Ainoa lähinaapuri kenellä ei ole kissaa on kehunut, että ei maakellariin enää mene hiiret tekemään tuhojaan, kun on kissoja naapureissa 😉 Haja-asutus alueella on omia vapauksia!
        Kyllä maalla on mukavaa!

  • Nimetön

    Maaseudulla on iankaiken ammuttu kulkukissat! Kaupungissa asia on eri. Ei täällä onneksi ole ihmisiä, jotka asettavat kissan ihmisen yläpuolelle! Lähinaapuri pyysi, että nurkkiin kuseksiva kissa poistettaisiin, ja niin tapahtui. Kehui, että nyt on pikkulintujen pesintäkin onnistunut, ja puutarhaa tuhoavia hyönteisiä on paljon vähemmän. Haja-asutusalueella ei luonnontuhoajilla ole omia vapauksia! Kyllä maalla on mukavaa!

    • Nimetön

      Villikissan saa ampua, mutta sellainen mikä ei ole villi, niin ei saa. Villikissan erottaa kyllä jos näkö on tallella! Syyllistyt metsästysrikokseen jos ammut muun kuin villikissan!
      Jos vapaana kulkeva kissa häiritsee, niin silloin voi pyytää esimerkiksi Miraa toimittamaan loukun.

  • Nimetön

    Eläinsuojelulain ja metsästyslain uudistuttua kissan lainsuoja on parantunut aikaisesta. Vapaana kulkeva tai heitteille jätetty kissa ei ole lainsuojaton. Metsästyslain mukaan kotikissalla on lain suoja koko maassa. Eläimen saa lopettaa vain ja ainoastaan sen omistaja. Kissan tai minkään muunkaan lemmikin liikkuminen yksin ilman omistajaansa ei suinkaan tarkoita, että se olisi villiintynyt. Oman pihansa ulkopuolella kulkevaa kotikissaa ei saa enää tappaa. Kotikissan tappaminen on rikos ja siitä voi tehdä rikosilmoituksen.

    Täysin villiintyneen kissan saa metsästyslain mukaan lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden haltija. Käytännössä villiintyneen ja kesyn kissan erottaminen edellyttää, että kissa otetaan kiinni ja sitä tarkkaillaan vähintäänkin muutamien päivien ajan, jotta selviäsi, onko se villi vai vain oppinut varomaan vihamielisiä ihmisiä. Täysin villiintynyt kissa tunnistetaan lain mukaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella. Edellytyksenä on mm. se, että kissa hankkii ravintonsa luonnosta. Joskus kissaa syytetään hyvin yksipuolisesti lintujen tappamisesta. On otettava huomioon, että kissa ei ole ainoa eikä edes kovin merkittävä uhka linnustolle. Arvioidaan, että pelkästään (alati kasvava) liikenne tappaa Suomessa 2-5 miljoonaa lintua vuosittain.

    Heitteillä oleva tai kotoaan karannut kissa ei ole metsästyslain tarkoittama villiintynyt kissa eikä sitä saa tappaa. Oikein laiha ja rähjääntynytkin kissa voi olla vain eksynyt tai hylätty lemmikkikissa. Kotikissakin voi pelätä vieraita ja sähistä tai käyttäytyä muuten huonosti, kun se on pelästynyt. Kaulapanta tai tatuoitu numero korvassa kertovat heti, että kyseessä on jonkun lemmikkikissa.

    Eläinsuojelulain 15.§:n mukaan irrallaan tavatun lemmikin saa ottaa kiinni ja toimittaa kunnalliseen talteenottopaikkaan. Näin kannattaa toimia erityisesti silloin kun epäilee tai tietää että kyseessä on karannut, eksynyt tai huonokuntoinen eläin. Esimerkiksi kotoaan karanneen lemmikin omistajalla on 15 vuorokautta aikaa noutaa lemmikkinsä talteenottopaikasta.

    Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry.

    • Nimetön

      Metsästyslakia sovelletaan lain 1 §:n mukaan metsästyksen lisäksi muun muassa rauhoittamattomien eläinten pyydystämiseen ja tappamiseen. Lain 5 §:ssä luetellaan riistaeläimet ja rauhoittamattomat eläimet. Pykälän 3 momentin mukaan villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään. Rauhoittamattoman eläimen pyydystämisestä ja tappamisesta säädetään tarkemmin lain 7 luvussa.
      Metsästyslain 48 §:n mukaan alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin. Vastaava oikeus on myös alueen metsästysvuokraoikeuden ja metsästysluvan haltijalla. Rakennuksen omistajalla tai haltijalla on oikeus rauhoittamattoman eläimen pyydystämiseen tai tappamiseen silloin, kun eläin tavataan rakennuksessa tai sen pihapiirissä. Rauhoittamattoman eläimen pyydystämisessä ja tappamisessa on noudatettava niille metsästys- ja eläinsuojelulainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia. Metsästyslaissa on siis säädetty oikeudesta villiintyneiden kissojen pyydystämiseen ja tappamiseen, mutta ei velvollisuudesta ryhtyä tällaisiin toimiin.
      Monen kilometrin päässä asutuksesta tai öiseen aikaan liikkuva kissa ei ole entisen omistajansa hallinnassa tai hoidossa, on sillä tatuointi tai siru. Sen loukuttaminen ei lopeta ongelmaa, vaan tuo sen takaisin, jos omistaja potkaisee taas kissansa ulos hankkimaan ruokansa. Meillä kissoihin sovelletaan metsästyslain sallimia lopullisia ongelmanratkaisuja.

      • Nimetön

        “Pykälän 3 momentin mukaan villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään. Rauhoittamattoman eläimen pyydystämisestä ja tappamisesta säädetään tarkemmin lain 7 luvussa.”
        Niin villiintynyt kissa. Mutta kotikissa ei ole villiintynyt, eikä täten vapaasti ammuttavissa!
        Eikä ainakaan meillä kissaa laiteta pihalle nälkäisenä. Ruokaa on sisällä kyllä ja kissa käy usean kerran päivän aikana sisällä syömässä. Nauttii vaan ulkoilusta sekä hiirien saalistamisesta yhtä paljon kuin SINÄ kissojen saalistamisesta!

  • Nimetön

    Meillä ainakin ollaan enenpi kuin tyytyväisiä,kun naapurin kisu käy pitämässä hiiret pois nurkista.

  • Työmies

    Papuateriaa me tarjoillaan kissoille viimesenä ja hyvin on maittanut…

Kommentointi ei ole käytössä.