Kansanedustajakolmikko taistelee sairaalan puolesta

Vammalan aluesairaala on jälleen turbulenssissa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on tekeillä selvitys somaattisesta hoidosta. Väliraportin mukaan ainakin nukutuksessa tehtävät leikkaukset loppuvat Vammalassa vuoden 2019 alussa. Korvaukseksi sairaala kehitetään avo- ja vuodeosastohoitojen suuntaan.

Piirin hallitus hyväksyi väliraportin viime maanantaina. Kolme viikkoa aiemmin raportti jätettiin pöydälle Vammalan aluesairaalasta tehtävää lisäselvitystä varten. Hallitus lähetti raportin lausuntokierrokselle sairaaloihin ja kuntiin.
”Lisäselvitys tuo valoa sairaalalle, jos esimerkiksi sydänpotilaitten jatkohoito, rytminsiirrot, selkäydinpotilaitten kuntoutushoito ja erikoissairaanhoitoa vaativat lääkehoidot toteutuvat. Tässä maakunnan kuntien tahtotilalla on suuri merkitys. Eli haluaako tuleva maakunta keskittää Vammalaan koko Pirkanmaalta joitakin hoitoja”, valaisee tilannetta sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja ja eduskunnan varapuhemies Arto Satonen (kok).

Sastamalan kansanedustajakolmikko Arto Satonen, Pertti Hakanen (kesk) ja Ilmari Nurminen (sd) pitivät tiistaina pikapalaverin sairaalasta eduskunnassa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että sairaalan puolesta taistellaan.
”Sairaanhoitopiiriltä vaaditaan niitä korvaavia asioita, jos leikkaukset loppuvat. Huolena on tietenkin tämä kiire, johon valtiovalta ei mitenkään pakota. Olisi aikalisän paikka eli odottaa uuden vaaleilla valitun maakuntahallinnon linjauksia koko maakunnan terveydenhuollosta”, miettii Pertti Hakanen.

Ilmari Nurminen pitää tilannetta haasteellisena. Nurminen huomauttaa, että Pertti Hakanen ja Arto Satonen ja myös hän ovat tehneet sairaalan eteen kaikkensa.

Lue lisää Alueviestistä 14.9.

  • Dynaamista toimintaa

    “Olisi aikalisän paikka eli odottaa uuden vaaleilla valitun maakuntahallinnon linjauksia koko maakunnan terveydenhuollosta”

  • Nimetön

    nyt nähdään onko mitään vaikutusta sillä että täältä on kolme kansanedustajaa valittu

    • Nimetön

      Persu-Mölsä ei sitten jaksanut nähdä vaivaa naapurikaupungin sairaalan puolustamiseksi? No, hyödytön mies olisi ollutkin tässä.

      • Nimetön

        onko kysyttykään kun tässä puhutaan saastamalan kansanedustajista ja Punkalaidun ei tietääkseni vielä ole osa sitä

      • Nimetön

        Punkalaidun kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin, terveyskeskuspäivystys on Vammalassa. Ei kiinnosta Mölsää?

    • Nimetön

      Toivottavasti on vaikusta, varmasti parhaansa tekevät, mutta se ei ole heidän “syynsä” jos vaikutusta ei ole.
      On niin monta tahoa ja päättäjää.

  • Nimetön

    Älkää lohduttautuko korvaavilla asioilla, vaan taistelkaa nukutuksessa tapahtuvien leikkausten jatkumisen puolesta. Ehkäpä aikalisä olisi paikallaan.

  • Nimetön

    Pitäisikö sairaalan johtokunnan puheenjohtaja vihdoinkin vaihtaa???

  • Nimetön

    Kolme muskettisoturia lasermiekkoineen käy taisteluun…keskenään.

  • Nimetön

    Nyt on kyllä niin, että enää ei voi taistella tämän asian puolesta, valitettavasti. Kannttaa aktiivisesti miettiä mitä tilalle saataisiin.

    • Nimetön

      valitettavasti valitettavasti – nyt sitä vasta pitääkin näyttää, että jotain järkeä sentään!!!

  • Nimetön

    Minkä ihmeen takia leikkauksien pitäisi loppua? Kaikki ovat olleet tyytyväisiä leikkaustoimintaan ja Taysista tulevat lääkärit ovat kilpaa kehuneet Vammalan leikkaustoimintaa!
    Sana “tahtotila” luo jotenkin positiivisen vaikutelman, mutta ainakin minulle sana on pelkästään negatiivinen tässä asiassa ja inflaation kärsinyt! Jo pitkään on tahtotila ollut Vammalan sairaalan alasajo ja sitä ollaan käytännössä tehty jo monta vuotta! Ei tässä enää auta sapelien kalistelu, pitää vaan kerätä ylpeytensä rippeet ja porskuttaa hamaan loppuun – ihan kuin Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat!

  • Nimetön

    Kuka niistä taistelee sairaalan puolesta. Taistelu taitaa muodostua keskinäiseksi kukkotappeluksi. Mitään alueen kehittämisen eteen eivät ole saaneet vielä aikaan.

  • Nimetön

    Paikalliset luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat tehneet kaikkensa aluesairaalan säilymisen puolesta. Tamperelaiset päättävät nämä asiat, Tampereen imussa mennään…

  • Nimetön

    Satonen on puolustanut aina järkevästi Vammalan aluesairaalan kehittämistä ja toimintaa. Ei ole mennyt populismin puolelle. Faktat täytyy myöntää ja toimia niiden mukaan.

  • Pelle

    Satosen ääni vyöry Sastamalasta jäi 1000 kpl. Ei oteta todesta puhu mitä puhu

  • Voimia!

    Tärkeää sairaalan säilyminen ei ole vain asiakkaille, potilaille, vaan myös osaavien työntekijöiden työn säilymiseksi. Onko Sotesi toiminut tilanteessa yhteistyökumppanina vai kilpailijana?

    • Nimetön

      Ongelma on tuossa, Sotesi ei ole halunnut yhteistyötä vaikka sitä on vaadittu!

    • Nimetön

      Hoitajat ovat korottaneet itsensä jollekin jalustalle, ovat keskimäärin kovapalkkaisia mutta aina närisevät palkastaan. Työtä se on niinkuin muutkin työt, ei sen kummempaa, ja muitakin töitä tehdään asiakasta kuunnellen ja empaattisesti -saisivat hoitajatkin siihen sopeutua! Pois sieltä kahvihuoneista rupattelemasta, potilaiden pariin! Ja tuo kahvihuoneissa rupattelu ei ole urbaania legendaa vaan totista totta. Henkilöstöä on riittävästi kun vaan työnteko maittaa!

      • Nimetön

        Lääkäri ansaitsee n.3-kertaa hoitajan ansion .Tiedä sitten jalustoistansa

  • Nimetön

    Jospa pian saadaan tänne Sastamalan seudulle vaikka niitä robotteja meitä palvelemaan, kun ihmisiä ei enää haluta palkata.

    Oikea ihminen on aina paras hoitaja mikäli hän osaa työnsä hoitajana ts. on empaattinen. Kun ihan itse itsensä hoitamiseen me emme aina pysty tarvitaan tätä hoitajien ja lääkärien ammattikuntaa.

Kommentointi ei ole käytössä.