
Sykettä Sastamalan sydämeen -hankkeella pyritään lisäämän kaupungin keskustan eli Vammalan vetovoimaa. Sastamalan nuorisovaltuuston sihteeri Jenna Luoto ja valtuuston varapuheenjohtaja Teemu Voutilainen osallistuivat päättäjien pajaan maanantaina. Molemmat pitävät hanketta hyvänä asiana.
Kehittämishankkeen myötä nuorisovaltuuston esittämä skeittipuisto on ilmeisesti tulossa Kaalisaareen tai sen lähituntumaan. Reino Sivonen (sd) piti ajatusta hyvänä, mutta kyseli hieman metelin perään.
”Se on melko äänetön paikka, kun rampit tehdään betonista. Jos ne tehtäisiin puusta, niin melu olisi tosi kova”, vastasi Teemu Voutilainen.
Myös mahdollisista muista häiriötekijäistä oltiin vähäisesti huolissaan.
”Sinne on tulossa kameravalvonta, joten en usko mihinkään häiriöihin. Ja ennakolta ei kannata luoda uhkakuvia”, muistutti Jenna Luoto.
Maankäyttöpäällikkö Merja-Liisa Hannuksela oli tyytyväinen siihen, että hanke on tuottanut kaupunkilaisilta runsaasti ideoita.
”Monissa on nostettu esiin uimahalli ja tori. Sieltä haluttaisiin autot torin alle. Myös siisteyteen on kiinnitetty huomiota.”
Keskusta-alueen asukkaista noin puolet on eläkeikäisiä. Tämä tuo paineita esteettömään liikkumiseen.
”Kerrostaloista 54 prosenttia on ilman hissiä. Tästä keskustelemme taloyhtiöitten kanssa. On tutkittu, että esteetön asuminen tuo 6 – 8 vuotta lisää kotona asumiseen”, kertoi Hannuksela.
Eveliina Asikainen (vihr) muistutti, että esteettömyys ei tarkoita vain hissejä.
”Siihen liittyvät myös jalkakäytävät ja pyörätiet. Niihin pitää myös kiinnittää huomiota.”
Saaduissa palautteissa on toivottu vesistöjen ympäröimän keskustan rantojen hyödyntämistä. Valtuutettu Heljä Leppäniemi (sd) tarttui tähän uudella ajatuksella.
”Meillä on Tervakallion leirintäalue hienolla paikalla. Siellä on tilat noin sadalle asuntovaunulle. Sinne saataisiin helposti paikat kolmelle sadalle vaunulle. Karavaanarit pyöräilevät ja kävelevät kaupungille ja käyttävät palveluita. He tuovat varmasti vireyttä liike-elämään. Tervakalliolle pitää vain rakentaa kunnolliset sosiaalitilat lastenhoitohuoneineen.”
Yhdeksi aiheeksi nousi kahviloitten ja muitten keskustan palvelupaikkojen aukioloajat. Kokoomuksen Mikko Rauva toivoi tähän yhteistyötä.
”Tiedän, että Mouhijärven suunnasta tuodaan Vammalaan lapsia ja nuoria harrastuksiin iltaisin. Vanhemmat monesti miettivät, että mitä he tekevät sillä aikaa. Yrittäjä miettii aina, kannattaako liikettä pitää milloin auki. Yksittäin se ei välttämättä toimi, mutta eri tahojen yhteistyöstä voisi olla apua.”
Kerrankin jotain järkeviä ajatuksia
Jalkakäytävien ja pyöräteiden esteettömyydestä huolehtimisen voisi aloittaa joko tiedotuskampanjalla siitä, että niille pysäköiminen on lain mukaan kielletty tai sitten alkamalla suoraan sakottaa väärin pysäköiviä. Samaten keskustan kivijalkakauppiaita voisi informoida siitä, että a-standeja ja myyntiartikkeleita ei kuulu olla jalkakäytävillä tilaa viemässä.
Hyvä Heljä! Olen jutellut tänä kesänä kymmenien vierailijoiden kanssa Tervakalliolla ja kaikki ovat kehuneet paikkaa kauniina ja viihtyisänä. Ainoa moitteensija on tosiaan ollut rakennusten kunto joka paikkakuntalaisena minua toisinaan jopa hävettää. Päättäjät kun saataisiin ymmärtämään alueen potentiaali ja se, että jokaisella kaupungilla pitäisi olla nykyaikainen leirintäalue keskustan tuntumassa. Ympärivuotinen huoltorakennus olisi nro1 mistä pitäisi aloittaa ja muiden rakennusten fiksaus. Sen jälkeen alueen markkinointiin panostaminen ja kävijämäärien kasvun myötä tulevaisuudessa alueen laajentaminen.
Jaahas, onhan se mukavaa, että saadaan veltolle rehjuhousu nykynuorisolle lisää rikottavaa. Keskustassa ei taidakaan olla enää mitään mitä rikkoa.
Vielä kun saataisiin kuljetukset pelaamaan sivukyliltä kaupunkiin, niin ei tarvitsisi kaikkien vanhempien ajella peräkkäin harrastuksiin. Melkein kaikki harrastukset alkavat kuudelta jossain päin Vammalaa, siihen voisi hyvin virittää muutaman bussin.
Voihan ne ikäihmisetkin tuolla skeittailla rollaattoreillaan.
On ihan varma, että METELIÄ SYNTYY. Siitäpä myyntivaltti “Mattorantaan” ym???Ja mistäs nuorisovaltuutettu jo osaa sanoa, että “sinne tulee valvontakamerat”, kun ei päätöstä vielä ole??? Ja toinen; “Sementistä se tulee”. Tulee??? Vammalan vetovoima ei tule lisääntymään skeittirampin saamisen jälkeen. Päinvastoin. Uimahalli vetää ja siitä on jo tarpeeksi näyttöä. Skeitti palvelee vain sydän-Vammalan nuorten tarpeita. Uimahalli sen sijaan tarjoaa palveluja joka ikäluokalle. On käytössä vuoden ympäri toisin , kuin skeittipuisto.
En vastusta skeittiramppeja, mutta ne eivät kuulu keskustaan. Sijainti veden äärellä moninkertaistaa melun olipa alusta mikä hyvänsä.
lopeta valitus ja mee uimaan ku 2 hallia jo löytyy läheltä ja takuulla sopii joka ikäluokalle!
Kuinka moni Sastamalalainen nuori muuten skeittaa??? Onko tehty galluppia? Onko toi vain nuorisovaltuuston ehdotus? Ihanko arviolta 20 nuoren tarpeisiin ollaan törsäämässä hirveä summa rahaa?
Nuorille kaikki kunnia, mutta alkakaa nyt vaikka jahdata Pokejanne…saatte enemmän liikuntaa.
Jos Henry Ford olisi tehnyt gallupin, mitä ihmiset haluaa, oliso vastaus ollut “Nopeamman hevosen”.
Kyllä uusille asioille aina löytyy käyttäjiä kunhan on tarjontaa.
Skeittipuiston luonnollinen paikka on koulujen lähellä
Ja voisiko Pehulan skeittirampit kirjaston vieressä korjata tai viedä pois…. Ne ovat aivan rikki, VAARALLISET lapsille!!!! Haloo…
Kun nyt saataisiin ensi paikka rantalentopallolle ettei tarttis joka vuosi tehdä sitä uudelleen.
Älkää napisko. Nuorille pitää olla kivaa ja järkevää tekemistä, niin ei ole aikaa millekkään vippaskonsteille. Liian vähän Sastamalassa on harrastetoimintaa nuorille. On se kumma juttu, että ihmiset pelkäävät ääniä, pitäisikö Sastamalasta tulla vieläkin kuolemanhiljaisaisempi kylä. Toivottavasti minä (56 v), en olisi vanhana äreä, joka pelkää ääniä eikä ymmärrä nuorisoa. Nuoret ja vanhat tarvitsemat molemmat aktiviteettejä, ettei elämä alkaisi kyllästyttämään. Toivottavasti kaupunki yrittää näitä järjestää, vaikka taloudellinen tilanne on mikä on. Ei kukaan muuta paikkakunnalle, jossa ei ole mitää tekemistä.
Mitä olen katsellut, 90% nuorista on kiinnikasvanut puhelimeensa . Eivät he siitä luovu. Urheilussa on melkein joka lajissa mahdollisuus harrastaa. Kulttuuriakin voi harrastaa useilla tavoilla. Skeittirampin puuttuminen paikkakunnalta ei ole kenenkään tänne muuttoa harkitsevan tärkein syy olla muuttamatta. Melusta: Itse ymmärrän nuoria. Siitä en ole ihan varma, ymmärtävätkö he vanhoja. Siitä ajanjaksosta kun heillä ei ole vielä kokemusta.