On piisaminnahkapäähine, pillerihattu, samettibaskeri, näyttävä lieri ja pikkumusta kalotti. Arkea ja juhlaa, häitä ja hautajaisia, yltäkylläisyyttä ja pula-ajan kierrätysmateriaaleja.

Hatuista on moneksi, tietää modistimestari Raija Mäkinen, jonka tarinarikkaaseen hattukokoelmaan voi tutustua Tornihuvilassa 7. tammikuuta saakka.

Sastamalan seudun museon PääMaja-näyttely on kunnianosoitus modistien ammattikunnalle. Modistit ovat tehneet paitsi hienoja töitä, myös taidetta ja kulttuuria. He ovat antaneet naisille itsetuntoa.

“Näyttelyn hatut eivät kerro vain eri vuosikymmenten muodista, vaan myös käsityöperinteestä ja yrittäjyydestä”, summaa Mäkinen, jonka muotiliike palveli asiakkaita Vammalassa vuoteen 2005 saakka.

Muotoja muodottomalle

Mikä hattujen tekemisessä kiehtoo Raija Mäkistä?

“Se vaan oli ja on minulla sydämessä. On koukuttavaa nähdä, miten lähestulkoon muodoton materiaali saa muodon. Rakastin työtäni.”

Mäkinen antaa taidonnäytteen. Hän nappaa pahasti retkahtaneen ruskean huopahatun ja säntää keittiötiloihin kastelemaan sitä. Modisti iskee vettyneen kangasmöykyn tukin päälle ja alkaa varmoin ottein muotoilla sitä uudelleen. Kas kummaa, kohta tekele näyttää jälleen päähineeltä.

“Sota-aikana oli pulaa kaikesta. Miesten hattuja muokattiin uusiksi naisten käyttöön ja materiaaleja kierrätettiin muutenkin.”

Päähineet maaseudun mukaan

Sota-aikaan Mäkinen hääri oppiäitinsä Bertta Ulvion liikkeessä. Helsinkiläisen Anna Jalavan Muotiaitan pääsuunnittelijana työskennellyt Bertta oli saapunut Tyrväälle 1920-luvun alussa miehensä Uuno Ulvion mukana. Vuonna 1924 Bertta perusti nimeään kantavan liikkeen Asemakadulle.

Aluksi päähineitä tilasivat lähinnä paikkakunnan rouvat ja maatalojen emännät, mutta pian hattujen käyttö levisi kaiken kansan keskuuteen.

“Bertta oli sellainen tyrvääläinen modisti, jonka täytyi tehdä myös halpaa. Maaseutu asiakkaana ja ihmiset, jotka omalla tuotannollaan tekivät rahansa pitämällä kuttuja, lampaita ja pieniä omavaraistaloja. Modistin piti tehdä sen mukaan hatutkin”, muistelee Mäkinen.

Kohtalokas tuulipukukulttuuri

Raija Mäkinen luotsasi Bertan perustamaa muotiliikettä 1950-luvulta tälle vuosituhannelle. Putiikin osoite tosin muuttui vuosien varrella pariinkin kertaan.

Mäkinen miettii kaihoisasti aikoja, jolloin hatut kuuluivat arkeen ja juhlaan, niitä käyttivät kaikki. Asiakkaat viihtyivät hattuliikkeessä, josta löytyi niin käyttölakkeja kuin uniikkejä taideteoksia. Joskus sovitellessa ja jutellessa kului tuntikausia.

Mäkinen etsi muotiliikkeelleen jatkajaa vuosien ajan, mutta ostajaa ei löytynyt. Hän uskoo silti, että käsityötaito pysyy.

“On hienoa, että maassamme voi edelleen opiskella tätä alaa. Ja millaisia fantasialuomuksia nuoret tekevätkään!”

Viime vuosina Mäkinen on seurannut ilolla, miten hattujen arvostus on jälleen nousussa. Ei ehkä vielä Suomessa ja Sastamalassa, mutta muualla Euroopan suurissa kaupungeissa kuitenkin.

“Tuulipuku- ja pipokulttuuri jyräsi hattutaiteen. Mutta suomalainen nainen on silti mahtava”, lausuu modistimestari.