
Sastamalan seudun museon PääMaja-näyttely saa suosionsa vuoksi jatkoaikaa. Museo ja Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut ovat sopineet näyttelyn jatkumisesta Tornihuvilassa 25. helmikuuta asti.
PääMaja-näyttely kertoo tarinarikkaan ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan hattukokoelman kautta paikallisen muotiliikkeen elämästä ja käsityöperinteestä. Näyttely avautui yleisölle 1. lokakuuta ja tähän mennessä siellä on vieraillut hieman yli 1 300 kävijää.
“Olemme kiitollisia siitä, että näyttely on otettu niin hyvin vastaan. Tiesimme, että muotiliikkeen tarina herättää kiinnostusta, mutta emme osanneet ennustaa syys- ja talviajan näyttelylle näin suurta suosiota”, iloitsee museon viestintävastaava Heli Tuominen.
Hänen mukaansa modistimestari Raija Mäkinen on suurella työpanoksellaan edesauttanut näyttelyn onnistumista.
“Raija on uskomattoman energinen nainen. Hän vierailee näyttelyssä viikoittain ja on jo useampaan kertaan vaihtanut esille uusia päähineitä.”
Loppiaisviikonloppuna PääMaja-näyttely ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi ovat mukana Suomen museoliiton tapahtumassa Hetki kulttuurin ja kahvin parissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lauantaina 7. tammikuuta kävijät pääsevät näyttelyihin ilmaiseksi ja PääMajassa kävijöille on tarjolla kahvia.
Miten olisi jos Sastamalan kaupunki voisi luoda uudenlaisen kunnianosoituksen tämän kaltaisille henkilöille kuten Raija Mäkinen on. On omalla panoksellaan tuonut aikoinaan Vammalaa tunnetuksi. Miten ja millaiset hatut yhdistetään eri asusteisiin. Sisukasta Yrittäjyyttä. On todella upea näyttely.