Jani-Matti Salo on LaLu 2017

Valotaiteilija ja Kiasma-teatterin valaistusmestari Jani-Matti Salo on valittu Lauttakylän lukion vuoden 2017 LaLuksi.

LaLu valittiin tänä vuonna toista kertaa.

Rehtori Timo Mäkinen perusteli Salon valintaa luovuudella ja rohkeudella. Valinnan teki toimikunta, johon kuuluivat Mäkisen lisäksi kasvatusjohtaja Eija Mattila, kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Hannu Haapasalo, Lauttakylän lukion oppilaskunnan hallituksen viime vuoden puheenjohtaja Jenna Rauvala ja opo Anu Heinonen-Seppälä.

”Meillä oli muutamia ehdokkaita, mutta Jani-Matin valinta oli yksimielinen”, Mäkinen totesi.

 

Vuonna 2003 ylioppilaaksi kirjoittanut Salo on valmistunut medianomiksi ja taiteen maisteriksi.

Salon mukaan valinta LaLuksi on hänelle suuri asia, joka tuntuu todella hyvältä.

”Esimerkiksi asettuminen on tietenkin myös haastavaa”, hän pohti.

Lukioajasta Salolle on jäänyt erityisesti mieleen koko Huittisten ainutlaatuinen ilmapiiri.

”Huittisissa oli aivan erityistä se, että saipa millaisen idean tahansa, niin aina kaikki olivat sen takana. Välillä jää miettimään, mitä tässä huittislaisessa pohjavedessä oikein on”, Salo sanoi.

Vanhempiensa lisäksi Salo halusi kiittää niin koulusta kuin harrastustenkin parista tutuksi tulleet ihmiset.

”Lukiovuodet olivat erityistä aikaa. Ne jättivät tiettyjä jälkiä, joita ilman en olisi tässä. Lukiosta puhutaan yleissivistävänä ja on aivan totta, ettei samoja pohjatietoja olisi saanut mistään muualta. Ennen kaikkea lukio kuitenkin opetti oppimaan”, Salo pohti.

Tärkeimmäksi lukiosta saamakseen opiksi Salo mainitsi kuitenkin ihmisten kanssa työskentelyn ja toimeen tulemisen.

 

Lue lisää Alueviestistä 18.1.

 

Poimintoja