
VaLePan puheenjohtaja Jarmo Niemisen mukaan liigajoukkueen sopimusneuvottelujen kanssa ollaan hyvällä pohjalla.
“Hienon viime kauden jälkeen oli hetken tyhjä olo, kun olemassa oli vain yksi sopimus. Kyllähän se aina pistää miettimään, mistä kasataan tuleva joukkue. Se, että seuralla on paljon menestystä ja Mestarien liiga -projekti, auttaa pelaajahankinnoissa. Nyt ollaan hyvällä pohjalla, enää paria pelaajaa haetaan.”
VaLePa pelaa Mestarien liigaa nimellä Ford Store Levoranta Sastamala. Joukkue pääsi suoraan kolmannelle kierrokselle, jonka ensimmäisessä ottelussa 8. marraskuuta vastaan asettuu tsekkiläinen Jihostroj Ceske Budejovice.
Niemisen mukaan VaLePalla oli arvonnoissa hyvän arpaonnen lisäksi muitakin avuja.
“Joukkueella oli menneiden vuosien europeleistä kertyneitä ranking-pisteitä, jotka auttoivat arvonnoissa.”
Cesken joukkue on pelannut Mestarien liigassa kaikkiaan kahdeksan kertaa. Viime kaudella se nähtiin Challenge-cupissa.
“Ottelu on iso haaste pelaajille, mutta varmasti kaikki pistävät kaikkensa likoon, että lohkovaiheeseen päästään ja kuka tietää vaikka vielä sielläkin menestykseen.”
Niemisen mukaan tavoite on päästä pelaamaan erikoisluvalla ensimmäinen kierros kotona.
“Uskotaan ja toivotaan, että lupa saadaan. Lohkovaihetta ei valitettavasti saada Sastamalaan, sillä katsoja-, televisio- ynnä muut vaatimukset ovat niin suuret.”
Yksi lohkovaiheen varteenotettavista pelipaikoista on Hämeenlinna, mutta muitakin kartoitetaan.
“Joka tapauksessa yritetään saada luotua katsojille mahdollisimman kiinnostava konsepti.”
VaLePan tiedotustilaisuudessa mukana ollut Lentopalloliiton huippu-urheilun hallintopäällikkö Jaana Laurila lupasi sastamalalaisille liiton täyden tuen Mestarien liigan matkalla.
Joukkueen mahdollisella lohkovaiheella olisi Laurilan mukaan selkeä merkitys suomalaiselle lentopalloilulle:
“Se olisi saakelin kova juttu!”








Ei oo mua! On vaan Ford Store Levoranta Sastamala!
Ei tulla tuollaisella porukalla pärjään.. Liian kovan taakan saa ykkösrosteri ja kakkosrosterista löytyy ykkössarjapelaajia… Ei jatkopaikkaa mestarien liigassa tai ei kannua tänä vuonna.. Näin se vaan menee
No kuka sitä kannua sit nostaa?
Aika helppoa on lentopallossa päästä Mestarien liigan lohkovaiheeseen, jos sinne tosiaankin pääsee yhden vastustajan voittamalla.
Ihmeellistä on tuo Valepan vuodesta toiseen jatkuva arpaonni. Aiemminkin alkukierroksilla tullut vastaan ensimmäisillä kierroksilla aivan luokattomia joukkueita. Esim. Tiikereillä tuli toissa kaudella heti ensimmäisellä kierroksella vastaan kova venäläisjoukkue.
Toivottavasti ei kyseessä kuitenkaan olisi lahjonta, sitäkin urheilussa valitettavasti harmittavan paljon on.