Miehenmittaisia keppihevosia ja pikkupiruja

Sanni Lesonen, 15, on harrastanut cosplayta vähän yli kaksi vuotta, ja omistaa 11 erilaista asua. “Löysin harrastuksen animen myötä; olin nähnyt somessa paljon cossaajia ja ajattelin, että olisi kiva kokeilla sitä itse. Koska osaan ommella, ajattelin, että tämä olisi hyvä mahdollisuus hyödyntää taitojani”, hän kertoi.

Tampere-talon käytävät täyttyvät toinen toistaan kummallisemmin pukeutuneista henkilöistä: kolmemetrisiä robotteja, prinsessoja rimpsumekoissa, iso kasa paidattomia poikia. Mistä ihmeestä on kyse? No Traconista tietenkin.

Vuosittain Tampereella järjestettävä Tracon anime- ja roolipelitapahtuma keräsi tänäkin vuonna runsaasti väkeä Tampere-talolle. 8. – 10. syyskuuta järjestetty coni on yksi Suomen suurimmista ja paikalle saapuu tuhansia ihmisiä joka kerta. Tänä vuonna Tracon järjestettiin 12. kerran. Tapahtuma lähetettiin myös livenä Traconin omalle YouTube-käyttäjälle.

Conikävijät saivat huonoksi onnekseen kehnon sadesään koko viikonlopun ajalle, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan.

Tämän vuoden Traconin teemana oli pahikset. Ei siis ollut yllättävää, että koukkunokkaisia noitia ja supersankareiden pahimpia painajaisia kuljeksi ympäriinsä tavallistakin enemmän.

Edellisten vuosien tavoin tälläkin kertaa tapahtumaan saapui kunniavieraita. Roolipelikirjoittaja ja tarinankertoja Angel Leigh McCoy ja pelimusiikkisäveltäjä Chris Huelsbeck keskustelivat lauantaina pelien musiikista ja narratiivista. He molemmat esiintyivät myös itsenäisesti sunnuntaina.

Hieman edellisistä vuosista eroten Tracon järjesti tällä kertaa kahdet iltabileet – ikärajattomat ja ilmaiset sekä maksulliset vain täysi-ikäisille. Nytkään ne eivät pettäneet ketään ja meno oli mahtava.

Anceliga Andström, 15, on harrastanut cosplayta vuoden, ja hänen kaapistaan löytyy 5 erilaista harrastukseen sopivaa asua. Andströmin kaverit innostivat häntä cosplayn pariin. “Traconissa on ollut tosi kivaa, mutta valitettavasti sää on ollut aika huono”, hän totesi.

Mitä? Missä? Milloin?
• Cosplay (costume play) on Japanista Suomeen kantautunut harrastus, jossa henkilö pukeutuu hahmoiksi muun muassa videopeleistä, televisio-ohjelmista, elokuvista tai japanilaisesta piirretystä (anime) ja sarjakuvasta (manga).

• Coni, jonka kutsumanimi juontaa englannin kielen sanasta convention, on tapahtuma, jossa cosplaysta innostuneet ihmiset voivat tavata toisiaan ja osallistua monipuolisiin ohjelmiin. Coneja järjestetään vuosittain Suomessa parikymmentä.

• Tracon on Tampereella järjestettävä coni, joka on yksi Suomen suurimpia. Se alkaa joka vuosi peliperjantailla, ja päätapahtuma kestää yhden viikonlopun ajan. Tapahtumassa on runsaasti ohjelmanumeroita, kilpailuja, roolipelaamista, kunniavieraita ja iltabileet.

Teksti, kuvat ja video: Julia Widberg

https://youtu.be/b0-WIs-N7og

  • Nimetön

    Vieläkö on keppihevosia… Villihevoset on ilmeisesti jo kesytetty. Vaikka joku kyllä lauloi, ettei vapaata vangita voi. Toisaalta, vapaitahan juuri vangitaan.

Kommentointi ei ole käytössä.