Kansanedustaja Hakanen jätti saneeraushakemuksen maatalousyrityksestään

Pertti Hakanen. Kuva: Minna Isotalo.

Pirkanmaalainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Pertti Hakanen (kesk.) on jättänyt sianlihaa tuottavasta maatalousyrityksestään saneeraushakemuksen. Hänen kotitilansa on yksi niistä, jotka ovat ajautuneet vaikeuksiin maatalouden syvän talouskriisin myötä.

”Vuonna 2007 tilalla tehtiin todella mittavat investoinnit. Sen jälkeen alan kannattavuuskriisi alkoi ja tuotantosuuntamme muuttui. Nyt vuosien selviytymistaistelun jälkeen ei ollut käytännössä enää muuta vaihtoehtoa kuin saneeraushakemuksen jättäminen”, Hakanen kertoo.

Hän toivoo tapauksensa vahvistavan viestiä siitä, että maatalouden kriisi on todellinen ja kotimainen tuotanto aidosti vaarassa.

“Henkilökohtaisten kokemuksieni myötä tiedän tasan tarkkaan, millaisten ongelmien kanssa tuottajat päivittäin painivat. Olen elänyt jokaisen kannattavuuskriisin synkimmän hetken heidän mukanaan.”

”Siksi aion koko sydämestäni jatkaa työtä kotimaisten ruuantuottajien auttamiseksi. Vaikka omalla kohdallani joudun tekemään tämän erittäin raskaan päätöksen, ei toivoa maatalouden nostamisesta pois kriisistä ole suinkaan menetetty”, Hakanen toteaa.

Asian hoitaminen jatkuu, eikä Hakanen aio tiedottaa tai antaa kommentteja siitä tämän enempää.

  • Nimetön

    Maatalouden kriisi on todellinen ja tämä kulunut satokausi vetää sen pohjiin.

  • Nimetön

    Eikö meidän kuluttajien olisi jo aika herätä siihen että pian ei enää kotimaisia tuotteita löydy kaupan hyllyltä… Suoraselkäistä toimintaa hakaselta tuoda oma henkilökohtainen tapaus reilusti julki. Näitä tarinoita on tällä alalla aivan liikaa ja lisää tulee joka päivä ellei mitään tehdä!!

  • Kohti parempaa elämää monella rintamalla

    Yksi pointti monelle maajussille: onko pakko ostaa kalliita koneita ja varusteita maatilalle? Missä lainaus-jakamiskulttuuri? Pienviljelijäyhdistykset ennen muinoin jakoivat samoja työkaluja ja -koneita. Eipä heillä siis ollut suuria velkojakaan.

    Toiseksi: tietoisuus tuotantoeläinten kohtelusta ja kurjasta elämästä koskettaa jo aika monia. Lihapaketit jäävät kauppaan, kun tietää, minkälainen lyhyt ja kurja elämä tuotantoeläimillä Suomessakin on.

    Hillittömät varustelumenot ensin kuriin siellä maatiloilla, vähemmän on kaunista koneissakin ja suurissa halleissa. Sitten tuotantosuunnan vaihdos hyvissä ajoin. Viljatilalla pääsisi helpommalla.

    Myös voisi ajatella humaanisti: voisiko minun tilani keskittyä vaikkapa terapiakotieläinten pitoon? Suomi on pullollaan häiriintyneitä, kaltoin kohdeltuja lapsia ja nuoria. Jos he hoivaisivat eläimiä, niin kuntoutuisivatko he paremmin maaseudun rauhassa?

    Miettikääpä näitä siellä tupailloissa ja muissa meetingeissänne..l

    • Nimetön

      Nimenomaan ne tilat jotka eivät ole uskaltaneet investoida tarpeeksi paljon ovat nyt tässä tilanteessa. Pieniä tiloja tippuu pois pelistä kuin vesipisaroita tällä hetkellä heikon kannattavuuden vuoksi eikä sitä siihen paljon terapiat auta

    • Nimetön

      Kuulehan sie kohti parempaa elämää monella rintamalla halajava:
      Kalliita koneita on ostettava jos jollain tavalla meinaa saada tilalla työt tehtyä. Kas kun halpoja koneita ei ole.
      Äläkä vetele kymmenien vuosien takaisia pienviljelijäyhdistyksen yhteisiä koneasioita tähän. Aika on nyt täysin toinen, silloin elettiin lähes omavaraistaloudessa rahaa ei ollut, eikä sitä juuri mistään tullut. Mutta maalla elettiin ja kansakoulua käytiin, nenät oli räässä kaiket talvet. Eikä ollut kaikilla nenäliinojakaan.
      Hyvä Pertti kun otit asian esille omalta kohdaltasi. Tämän viimeisimmän surkean kesän jälkeen näitä tulee muitakin.

      Kyllä se terapiakotieläintenkin pitämien maksaa, ja voidakseen hoitaa häiriintyneitä kaltoin kohdeltuja lapsia ja nuoria on omat asiat oltava täydellisesti kunnossa ja tasapainossa.
      Niin että jokainen joka luulee voivansa neuvoa joillakin samanlaisilla nerokkailla neuvoilla tai kommenteilla miettiköön seitsemän kertaa seitsemän ensin.

      • Ehdotuksia vielä kehissä

        Kuules Nimetön -nimmari nyt kovan kerran:

        Pienviljelijäyhdistykset tekivät hyvää yhteistyötä maaseudulla, yhteisöllisyys ja jakamistalous tavallaan kukoistivat. Vaikka ehkä oltiin köyhiä ja kädet paskassa ja jalat turpeessa, ei oltu velassa ja verassa veronmaksajien kukkarolla.

        Köyhyydessä, jos se ei ole itse tuhlaten “ansaittua”, ei pitäisi olla kauhean hävettävää. Kaikki eivät synny talonpoikaissukuihin tai osaa naida riittävän korkealta, tai kelpaa tilallisten vävyiksi/miniöiksi. Mutta ahkerasti yrittäen ja velkaa välttäen voi vähitellen ponnistella eteenpäin.

        Jos se maatalous ei kannata, pitäisikö TEIDÄN maajussien miettiä koulutusreittiä? Kyllä maaseudulla on hyviä nuoria, joita pitäisi enemmän kannustaa ammattikorkea-yliopisto-tason koulutuksiin. Se vaatii tietysti viitseliäisyyttä lähteä maa- ja metsätaloustieteelliseen tai muuhun vastaavaan, mutta vuosien saatossa sijoitus kannattaa. Ja sitten palata kehittämään kotikyläänsä niin, ettei ahnehdi jokaista naapurin ruohomätästä tai metsätilkkua omiin tiluksiinsa tai elä roimasti velalla. Emme elä vain itseämme varten, vaan…

        Uskon kehittyvämpään maaseutuun, mutta se ei kehity, jos väki jättää koulutukset väliin ja jurnuttaa navetan takaa. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.

      • Nimetön

        Ehdotuksia vielä kehissä:
        Hieno resepti maaseudun autioittamiseen… nuoret pois, tuet pois ja investoinnit seis!

        …Siinä vaiheessa ei sitten olekaan enää paljon pienviljelijäyhdistysten perinnöstä jäljellä kun sinunkin pullamössöt tulee ulkomailta

  • Nimetön

    Kiitos Pertti kun tuot tämän ison ongelman julkiseen keskusteluun omalla esimerkilläsi. Rohkea teko. Tuottajat eivät todellakaan voi hyvin ja toimenpiteitä tarvitaan kiireesti, ettei maaseutu ja haja-asutusalueet autioidu!

  • Koittaja

    Tämä on markkinataloutta. Yrityksiä syntyy ja kuolee, yrittämisen riski kohtaa myös maatalousyrittäjät. Ei tästä voi syyllistää kuluttajia, sillä ostajalla on oikeus valita, mitä ostaa. Kun autovalmistaja Saab joutui vaikeuksiin, vaadittiinko autonostajia vaihtamaan Toyotansa Saabiin? Maatalousyrittäjien ainoa tapa selviytyä on toiminnan tehostaminen ja kasvattaminen niin, että pysyy kilpailussa mukana. Se tarkoittaa tuotantotilojen kasvattamista ja modernisointia tai peltoalan lisäämistä ja konekannan tehokkuuden parantamista sekä joka tapauksessa tuotantosuunnan joustavuutta, jotta voi aina olla kannattavimmalla tuotteella markkinoilla. Tuotannon hajauttaminen eri aloille onnistuu vain kovalla työllä. Tämä kaikki merkitsee suurta yrittäjäriskiä, aivan kuten vaikkapa metalliteollisuuden alihankkijoilla. Tässä mitataan yrittäjän kyvykkyys, mutta, ikävä kyllä, tuurillakin on osuutensa, säitten armoilla kun ollaan.

  • Minä vaan

    Onneksi täällä on asiallisia kommentteja.
    Voi sentään mihin sinnikäs Suomemme lopulta päätyy ?
    Voimia Yrittäjille ❤

  • Nimetön

    Ottamatta kantaa kyseiseen tapaukseen. Nyt on niin, että maatalouden tuet ovat Suomessa 2 Miljardia euroa. EU:lta tulee ensimmäinen miljardi ja kansallista tukee toinen miljardi, suoraan veronmaksajilta. Myös EU:lta tuleva miljardi on veronmaksajien maksamat. Se menevätkö tuet aina oikeisiin kohteisiin, onkin toinen kysymys. Tuskin tilanne ainakaan paranee jos veronmaksajia kurmuutetaan vielä lisää. Johonkin se raja on vedettävä.

    • Nimetön

      Voit vetää sen vaikka kehä kolmosen sisäpuolelle jos siltä tuntuu. Turha kuitenkaan odottaa että maaseutu luopuisi vapaaehtoisesti suurimmasta valtiolta tulevasta rahavirrastaan.

  • Nimetön

    Kiitos että uskallat tuoda kissan pöydälle niidenkin puolesta jotka eivät siihen itse pysty/jaksa/rohkene.

  • Nimetön

    Hei, tuli vain mieleeni, että viljeleekö kukaan Sastamalan alueella esim. tätä punaista perunaa ?

  • Merja Helander

    Hienoa, että näinkin julkinen henkilö uskaltaa tuoda ongelmat esiin. Voi antaa ihan uutta näkökulmaa myös kasvavaan maksuhäiriömerkintäbuumiin.

  • Nimetön

    11.22 Hyvään kirjoitukseen pieni lisä. Maatalouden tuottamaa euroa kohden maksetaan 2 euroa tukia! Suomen maksamat tuet ovat yhteensä 4 Miljardia, kun lasketaan mukaan välilliset tuet. Mikä hölmöintä, meillä tuista 60% on kansallista ja eu:lta tulee 40% euroista. Voi veronmaksaja parkaa. Tuet ovat ylivoimaisesti suurimmat koko EU:ssa ja ruoka kalleinta.

    • Nimetön

      Voi sinua tietämätön.Jos Suomalainen saisi saman tuen maatalouteen kun saksalainen ja ranskalainen viljelijä,niin eipä valitettaisi.
      samoin Suomessa tuotetusta elintarvikkeesta saa eu huonointa hintaa tuottaja.

    • Nimetön

      Suomalainen veronmaksaja, eli myös maanviljelijä, osallistuu joka tapauksessa muunkin EU:n maataloustukien maksamiseen jäsenmaksuina. Maataloustuet ovat yksi tärkeä keino saada jotakin takaisinpäinkin. Nettomaksaja olemme siitä huolimatta Eu:ssa. Tämä on suurimmaksi osaksi politiikkaa ja tukia maksetaan kaikissa muissakin maissa, enemmänkin kuin Suomessa.

  • Nimetön

    Valitettavasti tiloja tulee kaatumaan kuluvan vuoden sääolojen, halpuutuksen ym. tekijöiden vuoksi.
    Väite Suomen ylivoimaisesti suurimmista tuista EU:ssa ja kalleimmasta ruuasta ei pidä paikkaansa.
    Korkeasta ruuan arvonlisäverosta huolimatta ruoka on palkkatasoon suhteutettuna hinnaltaan hyvinkin kilpailukykyistä sekä erittäin laadukasta.
    Toivottavasti juuri laatua arvostavasta Kiinasta löytyy vientikohde Suomen elintarviketeollisuudelle.

  • Nimetön

    Ymmärrän tilanteen,mutta kyllä yrittäjän pitäisi olla kotitilalla.Helsinki ei ole paras paikka maatalousyrittäjälle.Vaikka mikäpä minä olen neuvomaan.

    • Nimetön

      Kyllä kansanedustajatkin pitäisi valita ainoastaan työttömistä, sillä heillä ilmeisesti on tarpeeksi aikaa… vaikka mikäpä minä olen neuvomaan

    • Nimetön

      …Mikäpä minä olen tietämään, mutta kyllä on parempi niin, että myös maatalousyrittäjiä on kansanedustajina. Valot päälle kiitos.

    • Nimetön

      Käsittääkseni tilan töitä ei ole jätetty tekemättä!!! Kaiketi ei siitä ole kyse. Että enpä lähtis arvosteleen Helsingissä oloa.

  • Nimetön

    Keskittyminen kaikkiin muihin touhuihin suuna ja päänä ollut tärkeämpää, siitä ei seuraa hyvää. Tässä tulos.

    • Nimetön

      Jännä että täällä vaaditaan että maatalousyrittäjien pitäisi olla monialaisempia ja sitten taas sanotaan ettei saisi tehdä mitään muuta… niin tai näin niin aina väärinpäin. Tuskimpa tässäkään tapauksessa yrityksen puutteesta on kyse

  • hho

    Aikanaan kun maanviljely koneellistu niin työvoimaa ei maalla enää tarvittu. Työllisyyden takaamiseksi maaseudulla alettiin hullunhommiin, niinkuin soitten ja metsien ojittaminen, jolla saatiin ohjattua apulannan tuottajien manipuloima metsään kuskatun apullan joutuminen vesistöihin. Metsänistutus, aivan huuhaa homma, takasi työtä entisille maatyömiehille ja peräkammariin jääneille talonpoikien uudelle kouluttamattomalle jälkikasvulle. Metsät yksioikoistuvat ja tuottavat siten ison ekokatasrooffin tulevaisuudessa.
    Sitten keksittiin tuet jolla maaseudun viljelijöitä alettiin sosiaalihuoltaa ja samalla tapettiin viljelijöiden ylpeys ammitistaan, nyt ei juurikaan ole merkitystä saadaanko satoa vai ei. Tuon nykyisen kaltaista maanviljelyä ei tarvita lainkaan. Vehnä, kaura,ohra ja ruis voidaan hyvin tuoda ulkomailta. Valtio voi kriisitilanteiden varalta pitää yllä muutamaa suurehkoa viljatilaa omatuotannon turvaamiseksi.
    Nykyiset pientilat, joissa omistajat käytännössä muussakin työssä, voivat ylläpitää tuoreen särpimen tuottamista lähitarpeeseen, ilman minkäänmoisia tukia.

    • Nimetön

      Mutta jos tuotteesta ei saa tuotantokustannuksia kattavaa hintaa niin milläs tuotat sen tuoreen särpimen? Toisekseen meinaatko että muutama tila, vaikka suurikin, pystyy turvaamaan viljaomavaraisuuden? Teepä vähän laskelmia ennenkuin kirjoittelet. Sitten kun ollaan sen halvan ulkomaisen viljan tai minkä tahansa varassa, ei olekaan tehtävissä muuta kuin toivoa että sitä on jatkossakin saatavilla edelleen halvalla. Tai saatavilla ylipäänsä, ettei jokin luonnon- tai muu katastrofi maailmalla sekoita markkinoita.

      • hho

        Normaalisti yrittäjä yrittää vähentää tuotantokustannuksia tai kehittää tuotetta sellaiseksi että siitä saa käyvän hinnan. Mitä tekee viljelijä, investoi kalliisiin vehkeisiin ja tuottaa “peruskauraa” ja rutisee tuen vähyydestä.
        Valtaosa tukirahoista kohdistuu viljelyyn, n. 1,5 miljardia euroa.
        Ei suomessa ole kannattavaa tuottaa “peruskauraa”. Kannattavaakin ja kaupaksi menevää erikoisempaa, Suomen oloissa erinomaisesti ja erinomaiseksi kasvavaa peltoalan täyttölajeja on runsaasti. Ei se peltoala mihinkän katoa ja siihen on sitten helppo polkaista perusviljan tuotanto kun alkaa näyttää että maailmantilanne jotenkin kriisiytyyy ja uhkaa Suomenkin perusviljan tuontia.
        Perusteiden ylläpitämiseksi riittävät nuo muutamat valtion suurtilat.

    • Nimetön

      juu “kun pirulle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden”, mentiin hämmästyttävään , kummastuttavaan eu:hun, josta kaikki sanellaan, ja suomalaiset ovat näyttäneet ylivertaiset kykynsä tehdä kaikki juuri niin kuin sieltä on saneltu. Maan maantieteellistä sijaintia ja ilmastollista olosuhdetta, kasvukautta esim. saneluissa mitenkään huomioon ottamatta meille lipuu, ja on lipunut toteutettavaksi mahdotonta oloihimme sopimatonta direktiiviä. Puhumattakaan investointikehotuksista tai pikemminkin – vaateista ja maatilallisten ahdinkoon saattamisesta, näitä seuranneella tukisäätelyllä ja rahamarkkinajärjestelyillä.
      Olisi kyllä aivan järkeenkäypää saada kotimaista puhdasta ruokaa.

  • mixu

    Kyllä sianlihan hinta on todella alhaalla. Roskakalatkin maksaa kaupassa enemmän kuin sianliha.

  • Muuhun tuotantoon siirtynyt

    Verratkaapa Suomen ja Saksan tuottajahintoja viljan ja lihan kohdalla.
    Suomen hinnat ovat kaikissa ryhmissä alempia. Sitten vertaatte lihan hintaa kaupassa. Tulos on toisin päin.
    Kauppa on liikaa keskittynyt ja sanelee hinnat.
    Lisäksi Suomessa on valtion ja Eviran toimesta luotu maatalousyrittämistä rajoittavia toimia. Tilamyynti, marjanviljely, likööri – ja viinituotanto, jne. Näissä olemme Keski-Eurooppaa jäljessä.
    Seijalle ja Pertille jaksamista.

  • Nimetön

    Miksi viljelijöillä on oikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa? Suomessa on noin 58 000 tilaa. Oikea määrä olisi noin 10 000 tilaa. Ruotsissa viljelijät saavat yhden kolmasosan tukia, mitä suomalaiset euroina. Ja molemmat on Pohjoismaita. Ruotsissa maksetaan ainoastaan EU tukia. Suomi rukoilee polvillaan EU:lta, että veronmaksajat saavat maksaa ylimääräistä kansallista tukea viljelijöille. Silti ruoka on Suomessa kalliimpaa kuin Ruotsissa. Ja kepu myi lannoitetehtaan Norjaan, nyt itketään kohonneita hintoja.

    • Nimetön

      Jos sinulla olisi edes hieman älykkyyttä katsoa lukujen takana tapahtuvia asioita varmaan ymmärtäisit… Otetaan nyt vaikka mainostamasi ruotsi: maan omavaraisuusaste esim sianlihan osalta romahtanut alle 60% ja luku sen kuin laskee. Siinä unelmien maasi, ulkomaista antibiooteilla kyllästettyä ruokaa tuodaan enemmän kuin laki sallii

      • Nimetön

        Minun unelmien maani on Suomi. Sinun älykkyydestä en tiedä, omaani pidän riittävänä. Mainitsemasi lukujen ymmärtämiseen sitä tarvitaan. On aiheellista kysyä, pystyykö nykymeno turvaan Suomen Maatalouden? Turvattu tulevaisuus. Vai turvat tukkoon maataloudesta?

  • Nimetön

    Taitaa herra itse pilannut hommansa. Ei taida vaan rahat riittää kaikkeen kun on velkaa ympäri kylää.

    • Nimetön

      Eikö yrittäjä ole aina itse vastuussa yrityksestään? Ei kai hakanenkaan mitään muuta väittänyt ole? Jos tarkoituksesi oli mustamaalata niin tee se edes kunnolla käyttäen aivojasi

  • Kokoomuslainen Illosta

    Suomalainen syö kohta jo matoja ja torakoita. Kun ei ole muuta pöytään tuoda.Jättäkää paskapuheet maanviljelijöistä kun ette ymmärrä mitään. Kohta syötte enemmän geenimanipuloituja tuotteita.
    Voimia myös Hakasen perheelle.

    • Nimetön

      niin ja eräät tykkää toiselta puolelta maapalloa, vaikka Brasiliasta tuodusta broilerilihasta – iso YÄK sille ja oman maan tuotteiden vieroksumiselle !

  • Nimetön

    Kokoomuslainen illosta, voisi jättää paskapuheet muista ihmisistä, kun ei niistä mitään ymmärrä. Ei täällä mitään manipuloituja ruokia syödä. Korkeintaan manipuloituja puheita. Että oikein illosta määrätään, mitä Alueviestissä kirjoitetaan. Noin hulluja ei päästä suustaan edes Trump.

    • Nimetön

      ookkos koskaan kuullutkaan geenimanipulaatiosta – ihan vakavasti otettava juttu…,
      äläs kuule vähättele

  • Ostan Lidlistä suomalaista mustikkaa

    Kyllä sen maaseudun autioitumisen olette Te Maajussit itse aiheuttaneet pitkässä juoksussa. Jos yritystoiminta elää koko ajan tekohengityksellä eli tukiaisilla, se ei voi olla tervettä toimintaa.

    Kun katsoo haja-asutusaluetta, hämmästelee pahemman kerran, siis hämmästelee, valtavan kokoisia ok-taloja, kartanonkokoisia konehalleja ja jokseenkin olemattomia peltotilkkuja. Kuka pakottaa asumaan 400 neliöisissä ok-taloissa? Kuka lämmittää, maksaa kulut? Me veronmaksajat teidän verohelpotuksillanne.

    Kuka pakottaa laittamaan järkyttävän kokoiset konehallit, jotka pilaavat kaunista maisemaa? Kuka pakottaa menemään konemessuille ja ostamaan velaksi uusimman vermeen? Ja mitä työtä se on, jos nenä on kiinni hienoimmissa tietokoneissa siellä traktrorin sisällä? Tai mitä elämää on tuotantoeläimille, jos niitä ei ihminen kosketa kuin teurastamolla sähköpiiskalla tai potkimalla autoon?

    Turha väheksyä entisajan pienviljelijöitä tai heidän elämäntyötään. He olivat vielä ihmisiä, tunsivat karjansa ja työvälineensä. Te ette taida enää muistaa, montako uutta traktoria tuli viime reissulla velaksi ostettua.

    Maaseutu elää jatkossakin, kunhan saamme kuriin hulluimmat velkaantujat ja ennen kaikkea heidät kuriin. Perkeleellistä touhua elää veronmaksajien kukkarolla yhä. EIkö vaan?

    • jorma

      joo 12-14.10 esim. koneagria tampereella maatalouskone kauppiaat pitävät huolen et velat sen kun lisääntyy ( tarvii olla isommat ja kommeemmat koneet ens vuonna kun naapurilla ) mut tarvii kone kauppiaittenkin elää ja suomalainen kateus pitää siitä huolen. veloista viis ruikutetaan sit kun rahat on loppu.

  • AMIGO

    Oli neuvostoliitto , ja sillon oli myös kolhoosit. Ja nyt on EU – ja taas on kolhoosit, ei ole suomella mitään sanan – valtaa nykyisin. EU = ihan pe ,,,, tä. !

  • Heikki Sarkonen

    Tiedän miltä tuntuu olin reilut kymmenen vuotta sitten samassa tilanteessa, ei ole enää sikoja nykyään kiinteistönhoidon töissä, tavallaan ylennys ennen talonpoika nykyään talonmies. Jaksamisia Hakasen perheelle

  • Nimetön

    Täällä ei vielä kukaan ole ottanut esille sitä, että nyt on kyseessä aika paha katovuosi, jos ei viljaa saada puitua pelloilta pois. Mikäli nyt vielä olisi pari viikkoa kuivaa säätä voisi olla jotakin toivoa ? Katovuosia on toki ollut aina ennenkin niistä katovuoden korvauksista en tiedä, kuka tietää ?

  • Nimetön

    Katokorvauksia ei enään ole,eikä sadon arvo kata korjuukustannuksia. Peltonsa pois vuokranneet saavat nyt parhaat tuotot, mikäli vuokramies on maksukykyinen.

  • Nimetön

    Käykää katsomassa alfa tv nettisivulta jarmo korhosen haastattelu !

  • Kaikki ei ole niin kuin väitetään olevan.

    MTK/Keskusta on ollut aina tehokas edunvalvoja ajamaan viljelijöiden asemaa. Vuosikymmeniä jatkunut rummutus maaseudun tukien välttämättömyydestä on tehnyt tehtävänsä, ja suuri osa kansalaisista on niellyt koukun siimoineen. Kansallisia maataloustukia harva poliitikko uskaltaa kyseenalaistaa. Kepulaiset saavat välittömästi hepulin.

    Käykääpä katsomassa millaisella kalustolla viljelijät nykyään tiluksiaan hoitavat. Myös maatalousmaan hinnan pysyminen korkealla, on selkeä mittari alan kannattavuudesta. Jo näillä faktoilla puheet niukkuudesta asettuvat ihan eri valoon.

    Lähes joka tilalla harjoitetaan lisäksi metsätaloutta, usein käydään palkkatöissä tilan ulkopuolella, monella on sijoitusasuntoja yms, joten tulolähteitä on useita.

    Pienet muutaman hehtaarin pelto- ja metsätilat eivät tietenkään pärjää omillaan. Heidän tulisikin miettiä toimeentulonsa uudelleen, ja myydä tiluksensa isommalleen. Tai tyytyä olemaan harrastusviljelijöitä ilman, että yhteiskunta tukee heidän harrastamistaan.

    Se että yksittäiset isotkin tilat ovat vaikeuksissa, johtunee joistakin tilalla tehdyistä epäonnistuneista päätöksistä. Niistä me emme voi tietää mitään. Ne ovat kuitenkin yksittäistapauksia, mitään yleistä pakkohuutokauppojen sumaa ei tiloilla ole nähtävissä.

  • Nimetön

    “Kaikki ei ole niinkuin väitetään olevan” yksittäismielipiteessä on paljon väittämiä, mutta vähän maatilaekomian osaamista. Tokikaan sitä maatalouden tuotantotalouteen perehtymättömältä kuluttajalta olisi edes kohtuullista vaatia. Yhdestä asiasta voimme olla samaakin mieltä:

    On totta, että metsätalous maatilan tulolähteenä vääristää edelleen suomalaisen maatalouden kilpailukykyä. Kun peltoviljely ei enää kata tukienkaan kanssa kaikkia tuotantokustannuksia, mennään usein metsään. Niinpä kannattamatonta viljelyä rahoitetaan oman metsän puitten myynnillä – joskus jopa naapurin! Sillä tapaa maatalouden rakennekehitys hidastuu, eivätkä metsätkään jatka kasvuaan omistajiensa yksityistaloudessa. Siinä ne sitten lahoavat maataloustappioiden mukana. Myöskään maatalouden tuotantopanosten hinnat, ylipäätään sidosryhmien tiloilta saamat rahavirrat eivät tällöin laske, vaikka maatalouden myyntituotteiden hintojen lasku sitä muutoin ohjaisikin. Kun metsätilalliset “douppaavat” budjettinsa puumyynnillä, eivät tuotantopanosmarkkinat joudukaan pudottamaan hintojaan maatalouden jatkuvuuden turvaavalle tasolle.

Kommentointi ei ole käytössä.