Täältä katsellen alkaa olla melko lähellä se päivä, jota jokainen valveutunut äänestysikäinen suomalainen on jo pitkään odottanut.
Pitkään on äänestäjän sisuksiin patoutunut vaikuttamisen halu ja tahto, näyttämisen vimma. Ja nyt sitten perustuslakimme suo hänelle mahdollisuuden purkaa äänestämällä sisintään. Sanalla sanoen, me pääsemme valitsemaan itsellemme edustajan Arkadianmäelle. Siis hänet, jolle annamme valtakirjan päättää puolestamme ja Linnanjuhlissa Itsenäisyyspäivän ehtoona puolestamme tanssahdella televisionkatsojain silmien alla.
Saattaa meissä suomalaisissa olla tosiaan sellaisiakin, jotka noinkin juhlallisesti eduskuntavaalit kokevat. Pettyäkseen sitten viimeistään ainakin silloin, kun vaalipuheissa ja ehdokkaiden mainoksissa laveasti esitetty sana ei aina muutukaan lihaksi eikä ainakaan ihan siinä siunaamassa hetkessä.
Riittävä määrä äänestäjiä salli minunkin kahdentoista vuoden ajan pyöriä tuossa piirileikissä. Päivääkään en siitä ajasta ottaisi pois, en edes edustajille raskaiksi epäiltyjä aamujakaan. Työ oli mielestäni riittävän hyvin palkattua. Tämän ajan edustajan työhön verrattuna se oli enemmän käsityötä kuin nyt. Ei ollut edustajilla avustajia, ei tietokonetta saati kännykkää, ei kyselytunteja televisioitu eikä juuri istuntojakaan. Mettäkulman touhua, saattaa tämän ajan nuori edustaja tuota sanoa. Varmaan niin, mutta mettäkulman tavallisten ihmisten joukossa ja hyväksi.
Kotopuolessa muuan Petteri, jo sodat käynyt, sanoi minulle kerran, että ”määhää siekii Timo sinne evuskuntaa, on siel tyhmempiikii.” Tottelin Petteriä. Kun eduskuntavuosissa alkoi tusina täyttyä, ajattelin, että jos Petteri vielä eläisi, niin varmasti sanoisi, että ”tuuhaa sie Timo pois sieltä, ei siel oo enää tyhmempii.”
Suomalaiset ovat nyt jo yli sadan vuoden kokemuksella oppineet äänestämällä valitsemaan edustajansa merkittäviin tehtäviin, niin koko valtakunnan kuin kotikunnankin tasolla. Moni kansanedustajakin on alkanut tiensä tärkeille päättäjän paikoille kunnassa jonkin lautakunnan jäsenenä. Niitäkin välttämättömiä tehtäviä olisi syytä arvostaa. Ei niissä juurikaan julkisuutta saa, tuskin sitä moni haluakaan. Arvostelijoita toki aina piisaa.
No, toisaalta on niitäkin, jotka korkeilla suhteilla ja isolla rahalla ovat suoraan hypänneet liikkuvaan junaan. Pudotakseen siitä mahdollisesti hyvinkin näyttävästä kyydistä tiepuoleen.
Kotopuolessani oli taas kuntavaalien jälkeen valittu jäsenet lautakuntiinkin. Muuan Jaska pääsi varajäseneksi hevosottolautakuntaan. Seuraavana päivänä Jaskan vaimo oli ylpeänä kaupassa kertonut siitä toteamalla, että ”nyt sitä sitten meidänkin miehen järki joutuu yleiseen kulutukseen.”
Kohtapuoleen sitä sitten taas valitaan 200 toivottavasti selkeäjärkistä lahjomattonta ihmistä antamaan järkensä yleiseen kulutukseen. He ovat kansanedustajia. Valitsematta jääneet ovat varasijalla. Jokuset valitsematta jääneet sanovat hienosti olevansa varakansanedustajia. Ei meillä sellaisia ole, eihän ole varakansaakaan.
Ja jos välttämättä haluatte oikein tyhmän vaikutuksen tehdä, niin kertokaa kaikille, että ette käyneet äänestämässä, joten ei teitä voi syyttää, jos Suomella ei mene hyvin. Mutta totta kylläkin – ilman teitäkin ne 200 valitaan.
Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi – käyttäkää ääntänne ja tehkää se mielenne mukaan – harkitusti.
Kirjoittaja on entinen karkkulainen, nykyisin Hämeenlinnassa asuva kunnallisneuvos, entinen kansanedustaja, alunperin peruskoulunopettaja.
Olipa kiva lukea pitkästä aikaa Timo Roosin mietteitä. Siinä oli tolkun mies vaikka demari onkin.
Roos sai paljon aikaan tämänkin seutukunnan puolesta. Hyviä eläkepäiviä sinne Hämeenlinnaan Roosin pariskunnalle.
Ei ole Roosin Timon kynän terä tylstynyt vuosien saatossa,hauska kirjoitus.
Soiko hanuri vielä Timo ?
Vanhuksissa demarien turva. Nuorisovaalien tuloksista nähtävissä tulevaisuus..
Eri vaalipiireissä kannatus 7%-9%. Timon ajoista puolueen uudustuminen loppui ja Jutta
Urpilaisen syrjäyttämisen jälkeen suunta katsottu takapeilistä.
Jos nuorisovaalien tulosten mukaan olisi kehitys mennyt, niin vihreitten kannatus pitäisi olla yli 50%. Vaan eipä ole, eikä tule. Kun vaikkapa eläkeläiset äänestävät Sdp:tä, silloin eläkkeensaajat äänestävät tulevaisuudenpuolesta. Sillä hyvät ajatukset huomioi lapset ja lastenlapset, oman hyvinvoinnin lisäksi. Ja eläkeläiset ovat eniten kasvava väestöryhmä. Eli tulevaisuus on turvattu viisaissa ajatuksissa, ja lempeän ahkerissa käsissä.
Yhdessäkään vaalipiirissä sdp:n kannatus ei yltänyt 10% tasoon nuorisovaaleissa.
Ilmeisesti vanhukset puhuvat lasten lapsilleen pelkästää eläkkeiden
korottamisesta, jonka lupauksen toki Rinne jo nielaisi takaisin.
Toisaalta kenenkään takuueläkkeen varassa olevien demareita ei kannata
äänestää, hehän korottaisivat työeläkkeitä, mikäli se olisi taloudellisesti
mahdollista.
Kävin 1970-luvun puolivälissä lukion Huittisissa. Siihen aikaan lukioihin valittiin kouluneuvosto. Lauttakylän lukion kouluneuvotoon valittiin kolme lukiolaista edustajiksi. Äänet jakaantuivat niin, että kokoomuslaiset ehdokkaat saivat noin 60% äänistä, keskustapuoluelaiset ehdokkaat noin 30% äänistä ja sosialidemokraattinen ehdokas noin 10%. Lähes viisikymmentä vuotta kunnalisia ja valtiollisia vaaleja sittemmin seuraanneena ei vastaava äänijakauma ole toteutunut Huittisissa eikä naapurikunnissakaan aikuisväestöllä.
Sdp korottaa kaikkien alle 1400 euron eläkkeitä. Ei pelkästään takuueäkettä. Se on reilumpaa eläkeläisille.
Antti Rinne veti eläkkeiden korotuspuheet jo takaisin, Sitten joskus tulevilla kausilla.
Takuueläkkeisiin saattaisi varat riittä, mutta tahtotila on toinen juttu ja sitä ei
demareilla ole.
Eläkelupaus on voimassa ja toteutuu, kun lopetetaan monimiljönäärien veronalennukset. Asia johon porvarihallitus kompastu kuin lapsi, auki jääneisiin tossunnauhoihin.