Laamanen nuijan varteen Huittisissa – kaupunginhallituksen kokoonpano äänestytti

Maarit Säilä (SDP) pääsi yhdessä muiden valtuutettujen kanssa tiputtamaan oman äänestyslippunsa uurnaan uudesta kaupunginhallituksesta äänestettäessä.

Huittisten kaupunginvaltuusto valitsi maanantaina kaupunginhallituksen jäsenet jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.

Kaupunginhallitukselle tarvittiin myös uusi puheenjohtaja, kun kaksi ensimmäistä vuotta hallituksen nuijaa kopautellut Martin Ylikännö (kesk) luopui luottamustoimistaan työesteisiin vedoten. Hallituksen puheenjohtajana toimii seuraavat kaksi vuotta Esa Laamanen (kesk). Varapuheenjohtajana jatkaa Jani Kiuru (kok) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi vaihtui Reijo Lintunen (vas). Puheenjohtajat saivat yksimielisen kannatuksen.

Laitila sekoitti pakkaa

Kaupunginhallituksen jäsenistä valtuusto joutui äänestämään, sillä yhdeksälle paikalle olisi ollut kymmenen tulijaa. Valmiiksi järjesteltyä pakkaa sekoitti Simo Laitila (vihr), joka esitti yllättäen itseään mukaan hallitukseen.

”Minua ei kukaan ehdota mihinkään, niin ajattelin ehdottaa itse itseäni. Vihreät on menestynyt hyvin viimeisissä vaaleissa, joten tällä tavalla toivon, että pääsisimme eteenpäin myös täällä Huittisissa”, hän perusteli.

Mika Stenfors (kok) ja Heikki Virtanen (kesk) olivat yhtä mieltä, että Laitilan olisi pitänyt ottaa asia esiin jo ennen valtuuston kokousta.

”Simon olisi pitänyt tarttua härkää sarvista jo aikaisemmin ja keskustella asiasta, ettei tämä mene ihan piirileikiksi. Nämä paikat jaetaan kunnallisvaalien tuloksen perusteella”, Stenfors sanoi.

Äänestyksessä Laitila jäi ilman ääniä.

Kaupunginhallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin seuraavan kahden vuoden ajaksi keskustalaiset Esa Laamanen, Joonas Immonen, Aulikki Kuisma ja Helena Manninen. Kokoomuksesta Jani Kiuru ja Tinja Tähtinen, Perussuomalaisista Niina Immonen, SDP:stä Aila Hänninen ja Vasemmistoliitosta Reijo Lintunen.

Äiti ja poika Immonen ovat hallituksen uusia tulokkaita. Niina Immonen nousi hallitukseen Perussuomalaisten kaksi vuotta sitten tekemän sopimuksen mukaisesti, Joonas Immonen nappasi itselleen Ylikännöltä vapautuneen paikan.

Perusturvan alibudjetointi hämmästytti

Valtuusto hyväksyi perusturvakeskuksen 700 000 euron lisämäärärahan, mutta ei niellyt selityksiä aivan mukisematta. Niina Immonen ei voinut olla hämmästelemättä perusturvan alibudjetointia.

”Valmistelutekstissä todetaan, että määrärahat kuluvalle vuodelle ovat kulujen osalta noin 1,5 miljoonaa vähemmän kuin viime vuoden tilinpäätöksessä. Lopussa todetaan, että lisämäärärahatarve kuluvalle vuodelle on tämä 1,5 miljoonaa euroa”, hän pyöritteli päätään.

Immonen kyseenalaisti myös Seuturekryn käytön työvoiman vuokrausmenojen vuoksi. Perusturvajohtaja Kristiina Piirala kertoi, että asiaa on käsitelty myös lautakunnassa, mutta Seuturekryä pidetään edelleen parhaana vaihtoehtona sijaisten järjestämiseen.

”Esimiehet eivät halua luopua siitä. Sijaisten saaminen on mennyt meidän alallamme todella vaikeaksi”, perusturvajohtaja painotti.

Intervallijaksojen ja vakituisen hoitopaikan hintaeroa Immonen joutui penäämään Piiralalta useamman kerran.

”Intervallipaikan vuorokausihinnaksi tulee noin 140 euroa, kun vakituisen paikan vuorokausihinta on vähän yli 100 euroa”, Piirala vastasi.

”Intervallipaikkoja on järjen typeryyttä ostaa sellaisella hinnalla”, Mikko Kaunistokin (vas) painotti Piiralalle.