Nykykoululaisen kesälomaan ei kasvien kerääminen kuulu, mutta moni suurten ikäluokkien lapsi muistaa yhä elävästi keskikoulun aikana kokoamansa herbaarion. Kiikkalaisen Mirja Mihalicin kasvisto on yhä tallessa, vaikka kasvit kansien välissä ovatkin vuosien saatossa hapertuneet niin ettei sivuja tahdo uskaltaa raottaa.
”Olin keskikoulussa 60-luvulla. Silloin kasvistoon piti kerätä 80 eri kasvilajia, mutta jotain vuosia aiemmin kasvien määrä oli paljon suurempi. Itselleni kerääminen ei ollut ollenkaan vastenmielistä, mutta muistan toisten käyneen jopa kauppaa kasveista saadakseen kansionsa täyteen.”
Herbaariomuistoista alkunsa sai Mihalicin kolmas kirja, keväällä painosta tullut omakustanne Kasvistosta hortoiluun. Sen sivuilla hän esittelee tavallisimpia suomalaisia luonnonkasveja ja puutarhakasveja sekä hortoilua eli villivihannesten ja -yrttien keräämistä.
”Kuvat ovat arkistoistani pitkältä ajalta, suurin osa niistä on otettu kotipihastani ja Sarkiantien varrelta. Ranskassa kuvasin kuva-arkistoistani puuttuvat ruiskukan ja Ruotsissa metsäorvokin, sillä ne eivät kukkineet Suomessa kirjan teon aikaan”, kertoo Mihalic.
Hän on ajatellut Kasvistosta hortoiluun -kirjassaan myös maahanmuuttajia, sillä sen tekstiosuudet on käännetty englanniksi.
Eloon luonnon kanssa
Kasvit ovat Mirja Mihalicille nautinto. Hän kertoo heräävänsä eloon aina keväisin, yhtä aikaa luonnon kanssa. Vehreällä pihallaan hän suojelee tammen taimia, eikä mielellään kurvaa ruohonleikkurilla apilankukkien päältä.
”Luonto on ollut minulle läheinen lapsesta saakka, olenhan maatalon tytär. Luontaislääkintäänkin tutustuin jo pikkutyttönä naapurissa asuneen vanhan miehen kautta; hänellä oli aina repussaan lääkeyrttejä.”
Villiyrteistä Mihalic käyttää paljon esimerkiksi siankärsämöä, valkoapilaa, nokkosia ja poimulehteä.
”Siankärsämön nuoret lehdet maistuvat salaatissa, apilaa kuivatan teehen ja nokkosta leivon sämpylätaikinaan rautaa antamaan. Kakkujen koristeiksi sopivat metsäorvokit ja hiljattain haitallisiin vieraslajeihin liitetyn kurtturuusun terälehdet”, hän luettelee.
Herbaario digimuodossa
Kasvien kerääminen kouluissa lopetettiin Opetusministeriön ja Kouluhallituksen määräyksestä vuonna 1969. Viralliset syyt olivat luonnonsuojelulliset, sillä lajeja oli ahkeran keräyksen seurauksena kadonnut tietyiltä alueilta kokonaan. Myös kasvistojen tarpeellisuutta pohdittiin.
”Nyt kasvioita on kuitenkin innostuttu keräämään uudelleen ja perinteisen herbaarion rinnalle on tullut digitaalisen tallentamisen mahdollisuus”, Mihalic iloitsee.
Hänen mukaansa kasvien tallentaminen on mainio väylä oppia tunnistamaan ympärillämme kasvavat lajit ja antaa ehkä sysäyksen haluun suojella kasveja.
”Enää ei sentään tarvitse opetella latinankielisiä nimiä, toisin kuin minun kouluaikoinani”, nauraa nainen.
Mirja Mihalic osallistuu Kasvistosta hortoiluun -kirjoineen Sylvään koululla perjantaina ja lauantaina pidettäville Vanhan kirjallisuuden päiville.
