Kun kaksi kylää etäällä palveluista kohtaavat, kuntaraja menettää merkityksensä. Näin kävi lauantaina 29.11.2025, kun Vesajärven kylätoimikunta ja Lahdenperän Kyläyhdistys viettivät yhteisiä pikkujoulujaan Vesajärven maamiesseurantalolla Vesalassa.

Juhla järjestettiin toista kertaa yhdessä – ja ainakin omasta näkökulmastani Lahdenperän kyläyhdistyksen sihteerinä tuntuu vahvasti siltä, että perinteestä on jo muodostumassa jotakin pysyvämpää.

Vesalan sali alkoi täyttyä iloisesta puheensorinasta jo ennen pikkujoulujen virallista alkua. Pitkät pöydät, pöydissä kimaltavat joulukoristeet ja pienet ledikynttilät loivat lämpimän tunnelman, jossa oli mukava ottaa askel joulunalusaikaan.

Vieraskirjaan kertyi lopulta 108 nimeä. Tapahtuman ikähaitari oli lavea – paikalla oli väkeä vauvasta vaariin. Pienimmille tuli uni kesken ohjelman ja joulupukin yllätyspussukan avaaminen säästyi kotiin.

Juhlien juonnosta vastasi Vesajärven kylätoimikunnan puheenjohtaja Tuula Viheroja, joka johdatti pikkujouluväen ohjelmanumerosta toiseen rennolla ja lämminhenkisellä otteella.

Tilaisuutta avatessa saimme kuulla Korvatunturilta saapuneiden kiireellisten pikatiedotteiden sanoman, joissa muistutettiin muun muassa ikkunoiden ajoittaisen pesun helpottavasta vaikutuksesta tonttujen työn näkökulmasta – kiltteys on paljon helpompaa havaita puhtaasta ikkunasta kurkistellessa.

Ennen muuta ohjelmaa puurojono kiemurteli käärmeen lailla porstuan kautta köökkiin ja takaisin saliin. Puuro, jonka oli toimittanut suodenniemeläinen Pihla Catering, ansaitsee erityismaininnan, sillä se sai niin valtavasti kehuja.

Ohjelmassa nähtiin ja kuultiin muun muassa lauluesityksiä ja yhteislaulua sekä pari pienimuotoista näytelmää. Ensimmäisessä nähtiin mitä tapahtuukaan, kun kertojan antamiin rooleihin heittäydytään lennosta. Toisessa maaseudun asuja yritti perehdyttää pääkaupunkiseudulta saapuneelle turistille aasin lypsämisen jaloja saloja.

Pelkkään hupsutteluun ei sentään sorruttu, vaan ohjelmassa otti paikkansa myös tietokilpailu. Kysymykset osuivat vuoroin kuntarajan kummallekin puolelle ja niihin vastattiin ilman pisteiden laskun aiheuttamaa painetta. Lopputulos taisi kylien kesken olla aika lailla tasapeli.

Lapsia oli mukana noin 25, ja joulupukki ehti onneksi piipahtaa paikalla ennen kuin Korvatunturin kiireet vaativat takaisin. Lasten määrä oli tänä vuonna niin ilahduttavan suuri, että totesimme ensi vuoden ohjelmassa ottavamme heidät ihan erityisesti huomioon.

Kun seisoin hetken salin perällä ja katselin täyttä Vesalaa, olin aidosti ylpeä siitä, mitä nämä kaksi kylää ovat yhdessä saaneet aikaan. Me olemme syrjäkylien selviytyjiä: palvelut ovat kaukana, tekijät vähenevät, mutta yhdessä saamme aikaan vaikka mitä. Tämä pätee niin arjen sujuvuuteen, kylien tapahtumiin kuin varautumiseenkin – joskus kannattaa katsoa asioita omaa kylää isommasta ikkunasta.

Eniten minuun kuitenkin teki vaikutuksen se, kuinka luonnolliselta kyliemme aktiivitoimijoiden yhteistyö tuntui. Vesajärven väki tarjosi puitteet: lämpöisen ja koristellun tilan sekä ohjelman ja me lahdenperäläiset tilasimme puuron ja kahvitarjoilun.

Tilaisuuden päätyttyä siivosimme porukalla. Muiden siistiessä salia ja kahvilan puolta otin tiskin hoidettavakseni – enpä ollutkaan koskaan aiemmin tiskannut yli sataa lautasta yhdeltä seisomalta!

Jos pikkujoulujen tarkoitus on myös vahvistaa yhteishenkeä, niin siinä me otimme taas askeleita eteenpäin. Lähtiessäni kotiin tunsin joulumielen hiipivän jo takin kauluksen alle.

Teksti: Heidi Rannikko, kuvat: Tuula Viheroja