Yleisöltä: Eikö järki yhtään puhuttele?

Kuvituskuva Pixabay.

Nykyään on tullut tavaksi, että sisälle tullessa kengät potkaistaan jaloista sikin sokin eteiseen ihan keskelle kulkuväylää. Tultiin sitten kotiin tai kylään. Tässä juurikin muutamat sukujuhlat kiertäneenä en taas voinut muuta kuin ällistellä, että mistä näin älytön ja vaarallinenkin tapa on peräisin. Juhlaetiketti onneksi sallii kenkien pitämisen sisätiloissa jaloissa, mutta kyllä niitä tennareita ja töppösiä silti eteisessä kompuroitavaksi asti riitti.

Siinä oli suvun mummot, papat, sedät ja tädit ihmeissään, kun olisi pitänyt loikata puolitoista metriä leveän kenkämuurin yli peremmälle päästäkseen. Mikä ihme siinä on, että ovesta tullessaan ei pystytä kääntymään sitä yhdeksääkymmentä astetta oikealle tai vasemmalle ja asettamaan niitä jalkineita sivummalle? Oma ohjelmanumeronsa oli sitten aina sekin, kun siitä röykkiöstä kukin etsi omiaan pois lähtiessään.

Vaikka en ikäni puolesta vielä mikään kireänutturainen väräjävä mummo olekaan, niin heristän silti sitä kotikasvatuksen sormea ja äkäisenä heristänkin. Käytöstapojen opetus on jäänyt pahasti puolitiehen, jos osataan riisua kengät, mutta sitten jätetään ne töppöset juuri niille sijoilleen muiden tallottaviksi. Kun tällainen tapa juurtuu selkäytimeen, sitä on vaikea sieltä kitkeä.

Muutin aikanani huusholliin, jossa asia oli päässyt juurtumaan. Siinä ei auttanut selvä puhe, ei perustelut, ei pyynnöt. Ei kertakaikkiaan mikään. Kerran sitten mattoja ulos kantaessani kompastuin kynnyksellä 45-numeron Kontioihin. Se riitti. Heitin saappaat niin pitkälle lumihankeen, kuin jaksoin. Ja sen jälkeen aina, kun oli yksikin tennari eteisessä vinossa, niin säästä riippumatta omistaja sai hakea ne ulkoa. Rupesi menemään ohjeistus perille.

Vaikeimman kauttako aina pitää?

Poimintoja

  • EKo

    Olisiko vähän rennompi lähestymistapa ratkaisuna ongelmaan?
    Ei ainakaan kannata ohimosuoniaan halkaista kenkien takia.

Kommentointi ei ole käytössä.