Kesäpäivä Sastamalan Tyrväänkylässä 1950-luvun loppupuolella. ”Ville tus kotio sieltä pellolta!” raikuu poliisiauton kaiuttimesta Hiirijoen talon pihassa. Konstaapeli Lehtimäki kuuluttaa Pentti Hiirijoen isää käymään. Myöhemmin Pentille selviää, että asia liittyi Hiirijoille tehtyyn murtoon.
”Isää odotellessa Lehtimäen Veikko esitteli minulle poliisiautoa. Kipinä poliisin työhön syttyi silloin, sillä sen jälkeen olin aina kiinnostunut poliisin tekemisistä”, tuumailee pitkän poliisinuran tehnyt Pentti Hiirijoki, 71.
Pentti kertoo isän toivoneen hänestä jatkajaa maatilalle, mutta hän piti päänsä. Armeijassa Pentti hakeutui ja pääsi sotilaspoliisikoulutukseen. Niiden kokemusten jälkeen oli Poliisiopiston vuoro. Pääsykokeita varten hän treenasi kotipihalla vauhditonta pituushyppyä. Tikapuilla oli hyvä vetää leukoja.
Turhaan Pentti pääsykoetta jännitti, sillä opinahjon ovet aukesivat helposti. Kovasti on koulutus vuosikymmenten kuluessa muuttunut, hän pohtii. Kolmen kuukauden opiskelua seurasi vuosi työharjoittelua kentällä. Siihen perään viiden kuukauden miehistökurssi – ja Pentti oli valmis hommiin.
Passipoliisi ja liikenteen kapellimestari
Työsarka alkoi Tampereelta, jossa nuoremmalle konstaapelille tulivat tutuksi niin paikalliset puistokemistit kuin liikenteenohjauskin.
”Siihen aikaan päihtyneitä korjattiin talteen paljon herkemmin kuin nykyään. Jos vähän horjahteli, kopin ovi heilahti.”
Pentti kertoo, että liikenteenohjaus työllisti poliisia etenkin arki-iltapäivien ruuhkahuippuina ja juhlapyhien aattoina. Tampereella oli tuohon aikaan vain yhdet liikennevalot, Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien risteyksessä. Poliisi oli kuin liikenteen kapellimestari. Taitojen karttuessa piti hommaan saada Pentin mukaan vähän pientä showta.
”Joskus otin vanhemman naisihmisen käsikynkkään ja talutin kadun yli suojatietä pitkin turvallisesti. Liikenne tietysti seisoi sen ajan. Ihmisiltä tuli hymyileviä hyväksymisiä. Välillä joku isäntä Mouhijärveltä ajoi pikku Fiatillaan ymmärtämättä poliisin käsimerkeistä mitään. Ajoi kohti poikittaista liikennettä. Siinä vaiheessa piti napakasti kopauttaa patukalla Fiatin kattoon.”
Liikenteenohjauksessa vakiovarusteita olivat vinkka ja kyynärtaipeeseen ulottuvat valkoiset hanskat. Pentillä on säästössä ensimmäinen virkapuku: nahkasaappaat, saapashousut, jossa oikeassa puntissa patukkatasku, henkselit, sininen paita ja kravatti, takki, rähinäremmi, mantteli, karvalakki, koppalakki ja suikka. Kesäaikaan vaatevalikoimaan kuului myös verikauhaksi kutsuttu lippalakki.
”Paljain päin ei poliisimiestä 1970-luvulla tavannut edes Vammalassa. Vieraan Eino, vanha poliisimies, saattoi lähteä suoraan sikalasta virantoimitukseen, mutta lakin laittoi aina päähänsä”, Pentti muistelee.
Kotikonnuilla poliisi oli aina poliisi
Kotikonnuilleen Pentti Hiirijoki pääsi töihin kahden Tampere-vuoden jälkeen. Asiassa oli ratkaisevaa puhelu Koiviston Eskolta.
”Torstai-iltapäivällä Esko soitti ja sanoi, että pas hakien tänne Vammalaan, huomenna päättyy haku. Tein pikapäätöksen, vaikka hiukan mietitytti, miten pärjään, kun tulee tuttuja ihmisiä asiakkaina vastaan.”
Paikallistuntemus osoittautui työn kannalta vahvuudeksi. Poliisin työnkuva oli niin laaja, että seudun sivukulmatkin tulivat Pentille tutuiksi. Poliisille kuului muun muassa hirvieläinten aiheuttamien viljelysvahinkojen arviointi. Moni takoi lisätienestiä Yleisradion tv-lupatarkastajana – niin Penttikin.
”Kaikenlaista tönöä ja ihmistä tuli tutuksi siinä työssä. Hommassa näki elämän koko kirjon, kenellä menee huonosti ja kenellä hyvin.”
Kotipaikkakunnalla poliisina työskentelystä Pentti keksii vain yhden varjopuolen. Työ tunki väkisin vapaa-ajallekin. Ihmiset nykäisivät tuttua miestä helposti hihasta ja raportoivat mitä milloinkin. Toisinaan kotiin soiteltiin havaituista epäkohdista.
”Ihmisillä oli määrätynlainen kunnioitus minua kohtaan siviilissäkin. Aina löytyi toki toisenlaistakin suhtautumista. Pienellä paikkakunnalla työ seuraa aina mukana.”
Juoksemalla epäillyt kiinni
Poliisin tärkeimmät ominaisuudet ovat Pentin mukaan hyvä ihmistuntemus ja maltti.
”Psykologista silmää tarvitaan. Harkintakyvyllä pärjää pitkälle, usein hurjimmatkin riehujat talttuvat, kun virkavallalla on malttia ja aikaa. Suurin uho katoaa yleensä nopeasti”, toteaa Pentti ja kertoo tapauksesta, jossa mökistä tuli raivoava mies kirveen kanssa poliisia vastaan.
Pentin mukaan kuolemantapaukset piti ottaa osana elämää, eikä niitä saanut jäädä miettimään.
”Vammalan uran alkuaikoina eräs isäntä oli ampunut itsensä haulikolla, ja minut laitettiin tunniksi ruumisvahtiin. Ehkäpä vanhempi kollega vähän testasi minua siinä.”
Pentti myöntää, ettei hänkään kaikille ihmiselämän epäkohdille immuuni ollut. Perheväkivaltatilanteet, joihin liittyi pieniä lapsia, jäivät toisinaan mieleen kummittelemaan.
Hyvästä fyysisestä kunnosta on poliisille hyötyä. Penttiä suunnistustausta avitti uran alkuun, sillä Tampereella liikunnallisuutta arvostettiin korkealle. Tampereen Poliisiurheilijat oli valtakunnallisesti maineikas urheiluseura.
”Vammalassa minut tiedettiin urheilumieheksi. Aika monta epäiltyä juoksin urani aikana kiinni. Joskus kävi niinkin, että epäilty luopui pakosuunnitelmasta heti alkuunsa, kun tunnisti minut.”
”Pieniä jekkuja on tullut tehtyä”
Parasta poliisin työssä oli Pentin mielestä ongelmien ratkaiseminen.
”Kun olin asian hoitanut hyvin, ja sain siitä jälkeenpäin kiitoksen, silloin tunsin onnistuneeni. Joskus tuli pullapussi tai kukkapuska kiitokseksi poliisiasemalle, vaikka kyllä se lämmitti vaatimattomampikin myönteinen palaute.”
Tärkeää oli Pentin mukaan myös poliisin arkea keventävä huumori.
Poliisin radiopuhelinten salakuuntelu oli mahdollista, ja Vammalassa muutamat ottivat sen oikein asiakseen. Pentti ja kollegat järjestivät tarvittaessa hämäyskeikan, jonka avulla salakuuntelija narautettiin.
Pentti kertoo kerran hilanneensa mopolla hurjastelleiden teinipoikien ajoneuvon puuhun. Opetusmielessä vikkeläkinttuiset ja pakoa yrittäneet kännikuskit pääsivät joskus hänen kanssaan juoksulenkille.
”Pieniä jekkuja on tullut tehtyä. Monet metkut sellaisia, etteivät nykyään päivänvaloa kestäisi”, hän naurahtaa.
Muistelukset kirjaksi kesään mennessä
Pentti Hiirijoen poliisin ura kesti 37 vuotta. Muisteluksia miehellä riittää siinä määrin, että niistä on syntymässä kirja. Projekti sai alkunsa, kun Pentti jakoi muutamia työhönsä liittyviä muistoja sosiaalisessa mediassa.
”Vesterbackan Marko otti yhteyttä ja sanoi: älä kaikkea kerro Facebookissa, tehdään kirja.”
Todenteolla Pentti alkoi kirjoittaa alkuvuodesta. Nyt materiaali on kutakuinkin kasassa. Warelia julkaisee teoksen kesällä.
”Luova työ on sellaista, että välillä se soljuu omalla painollaan. Välillä on illalla mennyt myöhäänkin, kun on sellainen draivi päällä.”
Pentti on ollut kirjanteosta hissukseen. Lähipiirilleen ja muutamalle ystävälle hän on asiasta kertonut.
”Eipä ole vastaavaa teosta näillä main julkaistu. Siinä on poliisin arkea sellaisena kuin minä sen koin.”
