Yleisöltä: ”Valkohäntäpeurojen aiheuttamat tuhot kohtuuttomia”

Kuvituskuva Alueviestin arkisto.

”Kaltsilan metsästysseuran puheenjohtaja Paavo Salli tähdentää kaikessa metsästykseen liittyvssä toiminnassa yhteisöllisyyttä (Alueviesti 9.3.20).

Suomeen  metsästystarkoitukseen 30-luvulla tuotu valkohäntäpeura on lisääntynyt viime vuosina hurjaa vauhtia ja Länsi-Suomen alue on yksi tiheimmistä peurapopulaation alueista. Tämä eläin ei selviydy Suomen talvista ilman tukiruokintaa.  Metsästäjien suorittama systemaattinen talviruokinta on pitänyt eläimet Suomessa sekä hengissä että taannut niiden hyvän lisääntymisen. Kevättalven tehoruokinnalla valkohäntäpeura saadaan lisääntymään jopa 60% vuodessa.

Valkohäntäpeurat aiheuttavat valtavasti tuhoa viljelmillä, kotipuutarhoissa ja metsissä. Lisäksi ne aiheuttavat tuhansia liikennekolareita ja levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. 

Kun tiedetään, että vain ruokinnalla nämä eläimet pysyvät Suomessa hengissä, niin voidaan kysyä, että mikä on se mekanismi, joka sallii 3%:n väestöstä (= hirvieläinten metsästäjät) harrastavan toimintaa, joka aiheuttaa huomattavaa haittaa  suurimmalle osalle väestöstä?  Harvalla metsästäjällä on omasta takaa riittävän laajoja metsästysalueita harrastukselleen, vaan he joutuvat vuokraamaan maita muilta maanomistajilta.  ’Vuokraaminen’ on sinänsä harhaanjohtava sana, koska tietämäni mukaan maat annetaan usein ilmaiseksi tai täysin nimellistä korvausta vastaan. ’Vastalahjana’ nämä maanomistajat saavat kesäksi lauman eläimiä tuhoamaan omaisuuttaan. 

Paavo Salli toteaa: ’Metsästäminen ei ole mahdollista ilman, että asioista sovitaan maanomistajien kanssa.’

Minä en ymmärrä mitä hyötyä maanomistajalle metsästyksestä on – paitsi mahdollinen pieni lihakimpale ’palkkioksi’ siitä että hän ruokkii satojen kilojen eläinlaumaa koko kesän pelloillaan ja metsissään. Ovatko maanomistajalle maksettavat satovahinko- ja metsätuhokorvaukset sitten niin hyvät, että tällainen toiminta kannattaa? Vai maksavatko hirviporukat niin hyvää hintaa talviruokintaan käytettävistä porkkanoista ja muista juureksista, että se korvaa viljelijän vahingot? Vai uskotaanko yleisesti, että peurat lisääntyvät Suomessa pelkästään ilmastonmuutoksen seurauksena ja asialle ei näin ollen voi tehdä mitään?

Ilmasto on edelleen Suomessa näille eläimille lähes täysin sopimaton. Suomessa luonto hoitaisi näiden eläinten määrät Suomeen sopivalle tasolle, jos eläinten talviruokinta lopetettaisiin.  Nyt luonto yrittää hoitaa asiaa sillä, että peurojen ainoat viholliset – sudet ja ilvekset – ovat alkaneet voimakkaasti lisääntyä.

Metsästysseuroille maitaan vuokraavien maanomistajien kannattaa miettiä ovatko hirvipeijaiset ja/tai pienet lihakimpaleet riitävä korvaus peltojen ja puutarhojen tuhoista ja kodin ympärillä sisääntyvistä susilaumoista.”

Leena Kauppila, peuravahinkoihin kyllästynyt lääkäri 

  • heikkiperaniitty

    Olisi syytä katsoa ikkunasta pihalle, ennen kuin kirjoittelee tällaista.
    Peura pärjää ja lisääntyy Etelä-Suomessa hyvin.
    Ei ole olemassa mitään systemaattista talviruokintaa.
    Houkutuspaikat on olemassa, joihin houkutellaan sopivan ravinnon avulla peuroja ammuttavaksi turvallisesti ja hyvin osumin.
    Itse ammuin useita peuroja näin kyttäämällä.
    Tuskin olisin ilman houkutuspaikkaa saanut ammutuksi yhtäkään.

  • Töissä

    Riistanhoito on aina kuulunut metsästyskulttuuriin eikä sillä ole tekemistä peurojen määrän kanssa varsinkin kun ruokinta on hyvin sattumanvaraista.Valkohäntäpeurat lisääntyvät tehokkaasti ja muutamassa vuodessa kanta lisääntyi moninkertaiseksi , hommahan lähti käsistä.
    Päättyneen metsästyskauden tehometsästys toivottavasti palautti kannan ns. kestävälle tasolle, muuten ollaan taas syksyllä ongelmissa. Systeemiä pitää jatkossa muuttaa jos metsästysseurat eivät pysty asiaa hoitamaan . Jää nähtäväksi.

Kommentointi ei ole käytössä.