Olohuoneen suuren ruokapöydän ympärille ovat kerääntyneet Henna, Mikko, Otto, Aleksi, Eemeli ja Oliver Grundström. Kirjat, läppärit ja kännykät ovat auki, kun 14-, 13-, 12-, 10- ja 8-vuotiaat koululaiset tekevät tehtäviään. Oliver on vasta 4-vuotias, mutta haluaa osallistua etäopetukseen isompien sisarustensa vanavedessä. Niinpä hän piirtelee paperiin omia kuvioitaan.

Viereisessä huoneessa istuvat sastamalalaisperheen esikoinen, Vammalan lukion ensimmäistä luokkaa käyvä 16-vuotias Milla sekä kuopus, neljä kuukautta vanha Rasmus, joka istuu tyytyväisenä siskonsa sylissä fysiikan tuntia läppäriltä seuraten.

Miten sujuu etäopetus kahdeksanlapsisessa perheessä, jossa on kuusi koululaista? Pääsääntöisesti hyvin, vastaa äiti Mari Grundström.

”Istun aamut tässä sohvalla lasten vieressä ja yritän auttaa parhaani mukaan. Aina se ei onnistu heti, jos pienemmät sisarukset vaativat huomiota samaan aikaan. Onneksi isoista sisaruksista on jo apua nuoremmille.”

Tunnelma on leppoisa, ja ainoa joka kitisee välillä on perheen vauva. Onko kodissa aina näin rauhallista?

”Ei”, Mari nauraa ja kertoo lasten olevan temperamentiltaan erilaisia. Yksi jaksaa keskittyä tehtäviin paremmin kuin toinen, joka hermostuu heti jos ei osaa tai ymmärrä.

Onneksi huumori auttaa.

Isä vie liikuntatunnilla Hopulle

Mielipiteet etäopetuksesta jakautuvat Grundströmien perheessä miltei kahtia. Suurin osa porukasta on sitä mieltä, että kotona opiskelu on mukavampaa, mutta esimerkiksi Milla istuisi mieluummin luokassa kuin läppärin edessä.

8-vuotias Eemeli puolestaan kaipaa kavereitaan.

”Onneksi opettaja antoi tänään kivan tehtävän: pitää soittaa kaverille ja kysyä kuulumisia”, poika hymyilee.

Liikuntatunnit on ulkoistettu perheen isälle, joka on päivät töissä. Kotiin saavuttuaan hän nappaa pojat autoon ja huristelee Hopun urheilupuistoon. Siellä pelataan jalkapalloa porukalla joskus parikin tuntia.

Ohjeistukset liikkumisen ja porukalla kokoontumisen rajoittamisesta on otettu perheessä tosissaan. Kavereihin pidetään nyt yhteyttä puhelinten välityksellä, ja kauppareissut hoituvat äidin ja Millan yhteistyönä. Keväältä peruttiin parit synttärit ja Hennan rippijuhlat.

”Pakkohan tämä on tosissaan ottaa. Lapset toki ulkoilevat välillä, mutta joko yksin tai keskenään. Mikko lenkkeili juuri jonain päivänä isovanhempia moikkaamaan ja Oliver lähti pyörällä mukaan”, Mari antaa esimerkin.

Perhe on aina ollut paljon tekemisissä Marin nyt kahdeksankymppisten vanhempien kanssa. Koska he kuuluvat koronaviruksen riskiryhmään, ovat vierailut toistaiseksi tauolla.

”Lenkillään Mikko ja Oliver kävivät parvekkeen alla huutelemassa, että täällä ollaan. Tuli samalla todistettua, että pojat todella lenkkeilivät isovanhemmille asti”, naurahtaa äiti.

Koulu on lasten työtä

Opettajien antamia ohjeita äiti ja koululaiset kiittelevät hyviksi ja selkeiksi. Yhteydenpitovälineinä toimivat muun muassa Wilma ja WhatsApp.

”Ei tämä varmasti ole opettajillekaan helppoa. Arvostus heitä kohtaan on noussut kovasti jo näiden päivien aikana”, Mari Grundström antaa kiitosta.

Vaikka opettajat ovat neuvoneet tekemään päivän työt lukujärjestyksen mukaan, myöntää Mari joustaneensa tästä muutamia kertoja. Pääasia on, että kaikki tehtävät ovat valmiita kun koulupäivä päättyy.

”Paljon on mietityttänyt myös se, mitä lapselta voi vaatia. Voiko vaatia täydellisyyttä vai riittääkö, että tehtävät tulevat tehdyiksi?”

Lapset kamppailevat välillä motivaation kanssa. Silloin äiti muistuttaa minkä vuoksi hommia ylipäänsä paiskitaan.

”Tehtävät on tehtävä, eikä niitä tehdä äidin tai isän vaan oman itsensä vuoksi. Koulu on lasten työtä.”

Kello käy yhtätoista, on ruokailun aika. Joku lapsista käy siirtämässä keittokattilan hellalle lämpenemään. Otto ja Aleksi huomaavat vielä yhden positiivisen asian etäopetuksesta:

”Ruoka! Se on kotona paljon parempaa kuin koulussa”, veljekset virnistävät.