Lukija kysyy: Milloin Vammalan torin jäätelökioski aukeaa? – “Se on vain ajan kysymys”, yrittäjä vastaa

Jäätelökioskin ilmestyminen Vammalan torille on lupaus alkavasta keväästä.

Tarkkasilmäiset sastamalalaiset ovat huomanneet, että jäätelökioski on ilmestynyt tutulle paikalleen Vammalan torin laidalle. Vaan milloin luukut aukeavat kaupunkilaisille?

“Heti kun kelit lämpenevät. Se on vain ajan kysymys”, vastaa yrittäjä Laura Tuomisto.

Tuomiston mukaan Vammalan torin jäätelökioski palvelee huhtikuussa säiden mukaan ja toukokuun alusta päivittäin.

Koronakriisin vuoksi käsihygieniaan kiinnitetään tänä kesänä kioskilla erityistä huomiota.

“Jäätelö on herkkä elintarvike, ja työntekijät on koulutettu toimimaan omavalvontasuunnitelman mukaisesti huolehtien muun muassa kylmäketjusta ja hyvästä hygieniasta”, Tuomisto toteaa.

Hän muistuttaa, että jäätelöä kuuluu käsitellä aina puhtailla ja kuivilla välineillä, vaikka esimerkiksi ravintoloissa saattaa välillä nähdä kauhoja vedessä likoamassa.

“Lämmin vesi ja maitoproteiini ovat bakteerien unelma.”

Asiakkaiden toivotaan suosivan myös jäätelökioskilla korttimaksua käteisen sijaan.

“Ja nurinkurisesti toivon, että ei syntyisi jonoa. Jos syntyy, niin muistetaan turvaväli”, Tuomisto lähettää terveisensä.