Yleisöltä: “Edessä kovimmat päätökset, joissa mitataan Sastamalan tulevaisuus”

”En mää syyllisi täsä kaipa yhtikäs, konekivääri ja Lahtis mää kaipasi.”

Alikersantti Hietasen sanat muistetaan Tuntemattomasta sotilaasta. Nuo sanat kuvaavat tuskaa, joka siellä lumihangessa sillä hetkellä oli. Tilanne oli kriittinen, suorastaan toivoton.

Tässä koronataistelussa on myös tärkeää puolustusrintaman pitäminen iskussa; tiedustelun tulee olla herkimmillään ja tiedonsaannin oikea-aikaista sekä kaiken disinformaation suodatus tulee olla terävimmillään. Olettamuksien varaan ei tule kenenkään rakentaa päätöksiään, ei edes yksittäisen kansalaisen. Onhan tässä kyse niin jokaisen terveydestä kuin myös kansakuntamme taloudellisesta tulevaisuudesta.

Omavaraisuutemme ja elintarviketuotantomme on tullut tarkemman tarkastelun kohteeksi, ja kotimainen ruoka on saanut ansaitsemaansa arvostusta. Toivonkin, että tämä arvostus ja kotimaisen ruoan kuluttaminen jää meille itsestäänselväksi myös tilanteen normalisoituessa.

Koronapandemia on iskeytynyt meidän jokaisen elämään, enemmän tai vähemmän. Eriasteisia rajoituksia on valtioneuvoston toimesta asetettu poikkeusolojen julistamisen ja valmiuslain käyttöönoton jälkeen. Mielenkiinnolla ja välillä hieman huolestuneenakin olen seurannut, miten meidän nuorehko puheenjohtajistomme, ministeriviisikkomme tilannetta hallitsee ja vie yhteiskuntaamme kriisipäivästä toiseen.

Ollessani viime kaudella eduskunnassa osallistuin myös valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille. Olimme valtiovarainministeri Kulmunin kanssa samalla neljän viikon kurssilla. Muun ministeriviisikon kurssitaustaa en tunne, toivottavasti ovat käyneet tuon edustajille itseoikeutetun, joskin vapaaehtoisen perehdytyksen. Kurssi valmistaa keskeisiä yhteiskunnan päättäjiä ja vaikuttajia niin siviili- kuin sotilaskriisin hallintaan. Kurssilla tutustuttiin moniin yhteiskunnallisesti kriittisiin toimialoihin ja harjoiteltiin mm. poikkeusoloihin siirtymistä ja valmiuslain käyttöönottoa.

Nuo kurssin neljä viikkoa syksyltä 2015 olen elänyt tässä koronatilanteessa hyvinkin seikkaperäisesti mielessäni lävitse, toki itselläni sotilastaustani myötä on aina näihin asioihin hieman arkista syvempi katsontakulma. Yllättävä tilanne on kehittynyt nopeasti, eikä näihin kukaan ole täysin valmis, vaan kriisin keskellä oppii. Virheitä tekee jokainen kovan paineen alla, mutta on kiistatta todettava, että Suomen hallitus on hoitanut tilanteen hyvin.

Pandemiakriisi koskettaa koko maailmaa ja sen myötä koko Eurooppaa. Paljon on suuria valtioiden välisiä eroja tartuntojen määrässä, mutta myös rajoitteiden käyttöönotossa. Nyt päällimmäisenä uutisoinnissa on se, miten nopeasti ja hallitusti rajoitteita päästään purkamaan. Mielessäni pohdiskelen, onko viisasta näillä keskusteluilla kääntää kansalaisten käsityksiä kohti vapaampaa arkeamme – se kun ei taida vielä pitkään aikaa meitä kohdata. Inhimillisenä reaktiona monella tämä tarkoittaa hyvin helposti sitä, että tilanne olisi jotenkin jo ohitse. Sitä se ei kuitenkaan vielä ole.

Kuuliaista kansaa olemme aina olleet ja siihen turvaudumme nytkin, luottaen toinen toiseemme ja että teemme osaltamme kaikkemme, jotta pääsemme mahdollisimman pienillä vaurioilla eteenpäin. Kuuliaisuudesta mennään kohti vastuuta ja pohdintaa siitä, miten kriisitietoisia olemme kotikuntiemme päättäjien keskuudessa. Kunnallisille luottamushenkilöille tässä alkaa tulevina viikkoina ja kuukausina kaatumaan päälle koronan jälkeiset vaikutukset; haasteet selviytymiselle ovat niin erilaisia eri kunnissa ja kaupungeissa.

Näinä aikoina mitataan niin kriisijohtamista kuin realismin silmiin katsomista – virkamiehiltä ja ennen kaikkea luottamushenkilöiltä. Sastamalassakin oli jo pohjilla merkittävä talouden tasapanoitustarve vuoteen 2023 mennessä, noin 5-7 miljoonaa euroa, tuohon päälle nämä muutaman viikon aikana syntyneet tarpeet ja olemmekin jo 10 miljoonan tasossa.

Kuten kaikki tiedämme, lopullista laskua tästä kaikesta ei vielä maan hallituskaan tiedä, joten näihin Sastamalan lukuihin sisältyy näiltäkin osin epävarmuutta. Mutta odottelemaan emme mekään voi jäädä. Toimenpiteitä on kahlattava toinen toisensa perään ja löydettävä niistä ne, jotka vaikuttavat toivottavasti mahdollisimman pian kuntamme talouteen ja erityisesti pitkälle aikavälille vaikuttavia rakenteellisiakin ratkaisuja on kyettävä tekemään.

Lisäkustannuksia, kuten koulujen avaaminen kahdeksi viikoksi, emme tarvitsisi lisää. Erityisjärjestelyt tulevat aina kalliiksi ja kustannustehokkuus lopullista hyötyä ajatellen helposti jopa kohtuuttomaksi. Toivottavasti emme näe isoa tartuntojen määrän kasvua heti, kun lasten ja nuorten kesälomakausi alkaa.

Kuntavaaleihin on aikaa reilut 11 kuukautta. Ne ovat harmillisen lähellä, kun ajattelemme raskaiden ja vastuullisten päätöksien teon välttämättömyyttä. Uskon kuitenkin siihen, että kuntalaiset ovat vähintään yhtä kriisitietoisia kuin minkä tahansa puolueen nykyiset valtuutetut, kun mietitään Sastamalan elinvoimaisuutta ja tulevaisuutta. Oma näkemykseni on, että eteemme tulevat kovimmat päätökset tulevien kuukausien aikana ja niissä mitataan osin myös Sastamalan tulevaisuutta. Tämä vaatii yhteisen ja oikean tilannekuvan luomista meille kaikille: kuntalaisille, kuntapäättäjille ja viranhaltijoille.

Vaalityön aika jäänee kovin lyhyeksi, ainakaan siihen ei ole syytä ryhtyä nyt – vastuullisuutta ja rohkeutta me tarvitsemme nyt jokainen. Niitä ”Lahtisia” ja ”Hietasia” on valittavana toivon mukaan jokaisen puolueen listalla ensi keväänäkin.

Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme, unohtamatta kotikaupunkimme tulevaisuutta.

Pertti Hakanen

Sastamalan kaupunginvaltuutettu, hallituksen II vpj.

  • Jari

    Koulujen avaaminen vielä tänä keväänä on erittäin hyvä “kenraaliharjoitus” tulevaa syksyä ja lukuvuotta varten. Varmasti joudumme olemaan vielä pitkään näissä poikkeusoloissa. Nyt on hyvä kerätä kaikki kokemus näistä viikoista, sitten on hyvä pohja suunnitella tulevaa kouluvuotta. Sähläystä on vähemmän syksyllä, rajoituksia on varmasti pitkälle tulevaisuuteen.

Kommentointi ei ole käytössä.