“Aivan mahtavat puitteet ja loistavat kentät” – Kaalisaaren biitsipyhättö sai kiitosta junioreilta

Maskulaiset Linnea Toivonen ja Emma Haukivuori eivät perjantaina puolilta päivin tienneet, millaisista sijoituksista Kaalisaaressa lopulta pelaavat.

Beach volleyn SM-kiertue oli perjantaina puolen päivän aikaan hyvässä vauhdissa Sastamalan Kaalisaaressa. Torstaina urakkansa aloittaneet 14- ja 18-vuotiaat juniorit selvittävät paremmuutensa perjantai-iltaan mennessä.

Maskulaisilla Emma Haulivuorella ja Linnea Toivosella oli keskipäivällä edessään ratkaiseva ottelu.

“Seuraavassa pelissä selviää, pelataanko sijoituksista 1. -4. vai 5. – 8.”, ruokatauolta puiden varjosta yhytetty kaksikko paljasti.

Haastatteluhetkeen saakka pelit olivat sujuneet kaksijakoisesti.

“Neljästä pelistä on hävitty kaksi ja voitettu kaksi. Avoimin mielin seuraavaan otteluun. Tavoite on pelata tietysti mahdollisimman hyvin.”

Sastamalan puitteet saivat U18-sarjassa pelanneilta tytöiltä kiitosta.

“Vähän kuuma, mutta parempi näin kuin sateessa.”

Sofia Mäkitalo ja Linnea Hautala olivat tulleet Sastamalaan Helsingistä.

“Aivan mahtavat puitteet, kauniit maisemat ja loistavat kentät!” antoivat vilpittömän palautteensa helsinkiläiset Sofia Mäkitalo ja Linnea Hautala ryhtyessään lämmittelemään puolivälierää varten.

Kuusi vuotta yhdessä pelanneet nuoret olivat napsineet 2-0 -voitot kaikista aiemmista otteluistaan, joten odotukset jatkon suhteen olivat korkealla.

“Tavoite on tietysti ottaa voitto kotiin lopuista peleistä.”

Kaksikko on tehnyt aiemmin vahvaa jälkeä biitsikentillä.

Viime kesänä Mäkitalon ja Hautalan kausi huipentui Jyväskylässä U16-sarjan Suomen mestaruuteen. Suvereenit nuoret eivät hävinneet sarjassa erääkään. He osallistuivat myös Ruotsissa pelattuun pohjois-eurooppalaisten NEVZA-turnaukseen, jossa sijoitus oli neljäs.

“Täällä Sastamalassa jatketaan vahvalla omalla pelillä. Kun syöttö ja vastaanotto ovat kunnossa, pärjätään pitkälle”, kaksikko summasi.

Hiekka pöllysi Kaalisaaren helteessä.

Aikuisten karsinnat pyörähtävät käyntiin perjantaina illalla.

Viikonvaihteessa kentillä nähdään muun muassa Suomen mestarit Jyrki Nurminen ja Santeri Sirén sekä Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen. Paikallisia pareja ja muutoin tuttuja pelaajia on mukana runsaasti.

Naisten kentillä haastajien terävimpään kärkeen lukeutuvat Vilhelmiina Prihti ja Aliisa Vuorinen. He nappasivat viime kaudella hopeaa.

Miesten kentillä nähdään muun muassa Mikko Esko ja Toni Tuominen suoraan pääsarjassa villillä kortilla sekä Toni Vahela ja Timo Haavisto. Molemmilla pareilla on hallussaan biitsimestaruuksia. VaLePasta takavuosien tuttuja ovat Urpo Sivula ja Tommy Carmody.

Kaalisaaren puitteet saivat kiitosta junioreilta.