Puulämmitteinen sauna, grillikota ja iso terassi. Terhi Pajusen ja Jaakko Virtasen kakkoskoti on varusteltu kuin mikä tahansa suomalainen vapaa-ajan asunto. Poikkeavaksi tilanteen tekee se, että kakkoskodin ja saunan alla on pyörät, ja niitä ympäröi useampi samankaltainen kokonaisuus.
Ollaan Tervakallion leirintäalueella Vammalassa, missä Pajusen ja Virtasen perheellä on asuntovaunulleen kausipaikka. Täällä he viettävät suurimman osan vapaa-ajastaan, oli kesä taikka talvi.
“Kotona meillä ei ole naapureita, joten tulemme tänne katsomaan ihmisiä”, sastamalalaispariskunta nauraa.
Lapset, pian 8 vuotta täyttävä Topias ja 6-vuotias Tiia, ovat kasvaneet leirintäalue-elämään. He juoksentelevat aidatulla alueella vapaasti tehden tuttavuutta muiden karavaanareiden kanssa. Etenkin Topias on avoin ja sosiaalinen ja saa helposti jutunjuurta aikaiseksi ventovieraidenkin kanssa.
“Parasta on, kun tänne tulee välillä muita lapsia”, poika tuumaa.
Leirintämatkailu on suosituinta aikuisten pariskuntien keskuudessa. Perhe Pajunen-Virtanen onkin ilahtunut Tervakalliolla tänä kesänä viihtyneiden lapsiperheiden määrästä. Heitä on ollut selvästi enemmän kuin aiempina vuosina.
“Koronan vuoksi kotimaanmatkailu on tänä vuonna suositumpaa kuin ennen, ja asuntoautolla tai -vaunulla on helppo lähteä reissuun”, Jaakko uumoilee syiksi.
Pajunen ja Virtanen hankkivat ensimmäisen matkailuautonsa vuonna 2015. Idea oli Jaakon, mutta Terhi kertoo lämmenneensä uudelle harrastukselle nopeasti.
“Vaunulla pääsee irti arjesta. Ei täällä ole samanlaisia pakollisia hommia kuin kotona”, hän miettii.
Kotona on silti välillä käytävä, ainakin pesemässä pyykkiä ja ruokkimassa kahta perheen kolmesta kissasta. Yksi lemmikeistä viihtyy mukana vaunuilemassa ja ulkoilee mielellään leirintäalueella valjaissa. Se on kaikkien kaveri, oikea karavaanarikissa.
“Äiti, äiti! Saadanko me mennä trampoliinille?” keskeyttää lasten kysymys aikuisten juttutuokion. Lasten mielestä aidattu leikkialue kuuluu Tervakallio-elämän parhaimpiin puoliin – uimarannan lisäksi.
Siispä leikkivälineitä kohti.
“Osaan tehdä semmoisen peppu-polvi -hypyn, katso vaikka!” Topias hihkuu ja pomppii posket punaisina.
Kaikkialla on siistiä ja hyvin hoidetun näköistä. Rantasaunan savupiipusta tupruaa savu, sillä on keskiviikko ja illalla yleinen saunavuoro.
Jaakko Virtanen kertoo, että kausipaikkalaiset pitävät porukalla paikoista huolta. Pari vuotta sitten he rakensivat talkoilla kodan, jossa on mukava käristää makkaraa päivän päätteeksi. Itse hän leikkaa kesäisin nurmikkoa ja auraa talvisin lumia.
“Jos Tervakalliolla olikin joskus vähän huono maine, on se ainakin karavaanaripiireissä puhdistunut”, Virtanen toteaa.
“Minulta kysyttiin joskus, että onko siellä vielä se pubi? Olin ihan ihmeissäni, eihän se ole ollut auki ainakaan viiteentoista vuoteen”, jatkaa Terhi.
Pubin sijaan alueella palvelee kesäkahvila, jonne ovat tietysti tervetulleita muutkin kuin alueella majoittuvat.
Vaikka perhe Pajunen-Virtanen viihtyykin suurimman osan ajasta tutuissa maisemissa Tervakalliolla, mahtuu kesään aina reissu tai pari. Haastattelua seuraavana aamuna nelikko on suuntaamassa tuttavansa kutsusta ensimmäistä kertaa Multialle.
Useimmiten he kiertävät tuttuja, hyväksi havaittuja leirintäalueita, vaikka lapset välillä toivoisivatkin näkevänsä uusia maisemia.
“Kalajärvi Peräseinäjoella on mukava paikka, samaten Lukkuhaka Isossakyrössä. Tuurissa pitää käydä joka kesä, että lapset pääsevät tivoliin”, Jaakko ja Terhi luettelevat.
Lähiseudun paikoista viehättävät Pyhäjärven alueella sijaitsevat Kallionokan ja Valasrannan leirintäalueet.
“Tiia ja Topias tykkäävät vaunuilusta, mutta ovat välillä esittäneet vienon toiveen siitä, että joskus voitaisiin lomailla hotellissa”, vanhemmat nauravat.
Takavuosien hittikappaleessa todetaan karavaanarin olevan kaikkien kaveri. Tämä pitää paikkansa ainakin osittain, sillä sosiaalisilta kontakteilta on leirintäalueella mahdoton välttyä.
Kausipaikkalaiset tuntevat toisensa usein vuosien takaa, ja uudetkin tuttavuudet morjestelevat herkästi ohi kulkiessaan.
“Jos haluaa olla rauhassa, voi mennä sisään vaunuun ja vetää oven kiinni perässään. Harvemmin täällä silti sellainen olo tulee”, Jaakko sanoo.
Parasta lerintäalue-elämässä onkin juuri yhteisöllisyys. Apua ja seuraa on tarjolla aina, kun niitä on vailla.
“Eräästä vanhemmasta pariskunnasta on vuosien varrella tullut niin läheinen, että Tiia ja Topias kutsuvat heitä varamummuksi ja -papaksi”, antaa Terhi esimerkin ystävyyssuhteista.
Syksyn tullen Tervakallio hiljenee kuin napista painamalla. Ensin alueen rauhoittuminen tuntuu hienolta, mutta pitkän talven aikana kaipaus muita samanhenkisiä ihmisiä kohtaan alkaa nostaa päätään.
“Keväällä onkin sitten taas ihan mahtavaa, kun ensimmäiset autot kurvaavat portista sisään.”
