Laviasta bussikuljetuksia Poriin – nuoret pääsevät hyödyntämään nuorisopassin etuja

Kuvituskuva Pixabay.

Laviassa asuville nuorille tarjotaan mahdollisuutta käyttää nuorisopassin etuja järjestämällä ylimääräisiä maksuttomia bussikuljetuksia Porin keskustaan. Ensimmäinen kerta on lauantaina 17. lokakuuta.

“Nyt nuorilla on mahdollisuus tulla helposti Poriin käyttämään nuorisopassin etuja. Mietimme bussikuljetuksia niin, että aikaa voi täällä viettää muutamasta tunnista koko päivään. Siinä ehtii käydä vaikka uimassa, leffassa tai hengailla kaupungilla”, toteaa suunnittelija Mari Korhonen.

Laviasta lähtevät bussit ovat kaikille maksuttomia, mutta nuorisopassin käyttäjät ovat etusijalla. Bussit lähtevät Laviasta kello 9 sekä 15 ja Porista takaisin Laviaan kello 14 sekä 20. Bussiin ehtiminen ja aikatauluista huolehtiminen on kaikkien omalla vastuulla.

“Jokaisen mukaan lähtevän tulee myös huolehtia turvavälien toteutumisesta sekä maskin käytöstä. On myös tärkeää, että bussikuljetuksiin ilmoittaudutaan, jos koronatilanne vaikka pahenee ja joudumme perumaan kuljetuksia”, sanoo Korhonen.

Nuorisopassia käytti viime lukuvuonna peräti 82 prosenttia siihen oikeutetuista oppilaista. Syksy on nyt vasta aluillaan ja käyttöaste on jo 75 prosenttia.

“Edellisenä lukuvuonna määrä on ollut 66 prosenttia, joten kasvu on ollut huimaa. Toivottavasti saamme näillä bussikuljetuksilla aktiivisuuden edelleen nousuun.”

Jotta bussien kapasiteetti riittää, toivotaan, että lavialaiset ilmoittautuvat kuljetuksiin www.pori.fi/lavianbussi.