Sastamalan ”oma rojalisti” Markku Ellala nähdään Koko Suomi leipoo -ohjelmassa – Pitää itseään erikoisena leipurina

Markku Ellala. Kuva: Alueviestin arkisto 2018 / Minna Isotalo.

Marraskuun 16. päivä televisioruutuihin palaavassa Maikkarin Koko Suomi leipoo -ohjelmassa nähdään tällä kertaa paikallisväriä, kun Sastamalan Mouhijärvellä asuva Markku Ellala paljastaa taitonsa leivonnan saralla.

MTV3-kanavan verkkosivuilla ohjelman esittelytiedoissa Ellalaa kuvataan seuraavasti:

Markku on elämänsä aikana ehtinyt tehdä jo vaikka mitä! Hän on ollut muun muassa tanssinopettaja ja seksuaaliterapeutti. Tällä hetkellä hänen elämänsä on Kuninkaallinen huvila Villa Royal, jonka hän on suunnitellut ja sisustanut itse sisustaitelijan ammattitaidolla. Markku on myös rojalisti ja egyptologian intohimoinen harrastaja. Markun perheeseen kuuluu vaimo, neljä lasta, yhdeksän lastenlasta sekä koira. Markku on leiponut pienestä pitäen, mutta on nyt innostunut kuninkaallisista resepteistä. Hän pitää itseään erikoisena leipurina ja leipoessa ”mieli kertoo ohjeen”. Markku harjoitteli ohjelmaa varten tuntitolkulla. Hän haki mukaan, jotta pääsisi oppimaan lisää ja laatimaan vaativiakin reseptejä.

Koko Suomi leipoo -sarjan kuudennella kaudella toisistaan mittaa ottaa 12 taitavaa jauhopeukaloa ympäri Suomea. Ohjelman juontajana jatkaa Anne Kukkohovi ja tuomareina viime kaudelta tuttu kaksikko Markus Hurskainen ja Toni Rantala.

Kommentointi ei ole käytössä.