
Pyhäjärviseudun Nuorkauppakamari tarjoaa turvallista tekemistä korona-arkeen tuomalla Säkylään drive in -elokuvaelämyksen.
Nimensä mukaisesti kyseessä on ulkoilmanäytös, jota seurataan omasta autosta. Drive in -elokuvateatteri pystytetään perjantaina 6. marraskuuta Säkylän S-Marketin pihalle, ja näytökseen tulevat autot parkkeerataan ohjeistetusti kymmenmetrisen valkokankaan eteen. Elokuvan äänet lähetetään radioteitse suoraan autoradioihin.
Elokuvanäytöksiä on kaksi, koko perheelle tarkoitettu Risto Räppääjä ja väärä Vincent sekä nuorille ja aikuisille suunnattu Metsäjätti. Molemmat ovat saaneet ensi-iltansa tänä syksynä.
“Elokuvat on valittu niin, että ne olisivat mahdollisimman uusia ja laajaa yleisöä kiinnostavia. Koronan aikana elokuviateattereissa käynti on ollut vähäistä ja näin ollen uskomme tämän tyyppiselle tapahtumalle olevan kysyntää”, kertoo elokuvaprojektin projektipäällikkö Miikka Aaltonen.
Kumpaankin näytökseen mahtuu 70 autoa, liput myydään etukäteen verkossa. Elokuvanäytöksen teknisestä toteutuksesta vastaa Kino Events Finland Oy. Nuorkauppakamarin yhteistyökumppanina tapahtumaa puuhaavat useat lähialueen yritykset.