
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartta kertoo, että Sastamalassa on perjantaihin 30. lokakuuta mennessä varmistunut yhteensä 31 koronavirustartuntaa.
15 niistä varmistui keväällä. Toisen aallon tapauksia on nyt tiedossa 16. Määrä on kasvanut keskiviikosta kahdella.
Tays kertoi perjantaina Twitterissä huolestuttavasta ilmiöstä. Sen mukaan testiin menoa viivytellään, koska oireet ovat lieviä. Näin yhä useammat altistuvat.
“Hakeudu flunssaoireisena heti testiin. Yhdessä pidetään tilanne hallinnassa”, Tays muistuttaa.
THL kertoo tartuntojen määrän paikkakunnalta, jos niitä on vähintään viisi. Huittisissa, Punkalaitumella, Kokemäellä ja Säkylässä lukema on yhä rajan alle.