
Häijään koulun ja Mouhijärven yhteiskoulun ekaluokkalaisten kelpaa nyt lainata lukemista kirjastoautolta.
Mouhijärven Eläkkeensaajien edustajat Anja Hirvelä ja Arja Iso-Kukkula poikkesivat keskiviikkona kouluilla jakamassa ensimmäisen luokan oppilaille komeat kirjastokassit. Paikalla oli sopivasti myös kirjastoauto, joten lasten pussukat saivat heti täytettä.
Hirvelä ja Iso-Kukkula kertovat idean kasseista virinneen, kun Sastamalan vs. kirjastonjohtaja Liisa Oravasaari poikkesi yhdistyksen kokouksessa.
“Olemme tehneet lasten parissa muutakin hyvää, kuten kutoneet junasukkia Mouhijärven alueelle tänä vuonna syntyneille lapsille ja heidän sisaruksilleen. Aiemmin sukkia on kudottu kaikille ekaluokkalaisille”, naiset antavat esimerkin.
Ensin kirjastokasseja kaavailtiin ommeltavan porukalla, mutta lopulta Hirvelä otti projektista vastuun. Näin siksi, että kaikki saisivat samanlaisen pussukan.
“Ei tule sitten kilpailua tai kateutta siitä, miksi toisella on erilainen kassi.”
Häijään koululla ekaluokkalaisia on kahdeksan ja Uotsolassa Mouhijärven yhteiskoululla 22. Hirvelä naurahtaa kassien syntyneen lopulta nopeasti liukuhihnalta.
“Kassissa on kaksi heijastinnauhaa, joista lyhyempään voi vaikka kirjoittaa nimensä. Lisäksi on tasku, johon voi sujauttaa kirjastokorttinsa”, Hirvelä esittelee.
Häijään koulun ykkösluokkaa opettava Taija Murtoniemi kertoo oppilaidensa olevan innokkaita kirjastoauton käyttäjiä. Kaikki eivät vielä osaa lukea, mutta lainaavat silti kirjoja mielellään.
Ekaluokkalaisten lisäksi Hirvelä ompeli kirjastokasseja myös kotipalveluasiakkaita varten. Kahtatoista kassia säilytetään Mouhijärven kirjastolla, ja niillä voidaan kuskata vanhuksille luettavaa kotiin.


