
Ympäri maailman levinnyt koronaviruksen aiheuttama pandemia on aiheuttanut huolta useille yrityksille ja järjestöille. Olympiakomitean keväällä toteutettaman kyselyn mukaan pandemian aiheuttamat taloudelliset menetykset liikunnalle ja urheilulle olivat vähintään 81 miljoonaa euroa. Viruksen aiheuttama poikkeustila uhkaa erityisesti urheiluseuratoimintaa, jonka menetykset olivat jo tuohon mennessä yli 40 miljoonaa euroa. Seuratoiminta onkin yksi suurimmista kärsijöistä pandemiassa.
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) on huolissaan vallitsevasta tilanteesta ja sen seuroille aiheuttamista ongelmista. Alueen yli tuhannessa seurassa liikkuu ja urheilee noin 250 000 ihmistä. Varovastikin arvioiden alueen seurojen menetykset ovat noin neljästä kuuteen miljoonaan euroa. Urheiluseurojen toimintaedellytysten vaikeutuminen vaarantaa koko merkittävän toiminnallisen perinteen ja sektorin toimintakykyisyyden. Uhkana on kaikkien ikäryhmien, mutta etenkin lasten ja nuorten liikkumattomuuden lisääntyminen entisestään.
Toiminnan muututtua kulut pysyneet ennallaan
Monet urheiluseurat ovat joutuneet ajamaan toimintaansa alas. Seurojen kiinteät kulut eivät pandemian iskiessä vähentyneet, vaikka normaali toiminta keskeytyi ja valtaosin siirtyi verkkoympäristöön. Töitä on toimintaympäristön äkillisesti muututtua ollut vähintään yhtä paljon kuin aikaisemminkin.
Seurojen taloutta rasittavat kiinteät kulut, kuten henkilöstökulut ja tilavuokrat. Normaali tulovirta on ehtynyt, kun tapahtuma- ja kilpailutuotot, leirimaksut sekä osa kausimaksuista jäävät saamatta. Yhteistyökumppanuuksien kautta saatavat tulot jäävät myös toteutumatta, eikä uusien kumppanuuksien luominen ole helppoa, sillä yrityksetkin ovat vaikeuksissa. Myös seurojen perinteistä varanhankintaa, kuten mainosmyyntiä erilaisiin julkaisuihin, talkootöitä sekä kahvila- ja kanttiinitoimintaa, on nyt kovin vaikeaa toteuttaa.
Kulut jäävät seurojen maksettavaksi, vaikka tulot jäävät toteutumatta. Seuroissa on jouduttu lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöä taloudellisten haasteiden hillitsemiseksi. Mitä pidemmälle koronaviruksen vaikutukset venyvät, sitä suuremmassa pulassa seurat ja yhteisöt ovat. Seuroilla ei ole taloudellisia puskureita, vaan kaikki raha käytetään toimintaan, ettei harrastamisen hinta nousisi liian korkeaksi.
Liikuntaharrastuksen jatkuvuus hyödyttää kaikkia
Tuoreen tutkimuksen mukaan lasten fyysinen aktiivisuus on oleellisesti vähentynyt kuluneen vuoden aikana. Monet lapset ja nuoret ovat joutuneet luopumaan säännöllisestä liikuntaharrastuksestaan. Uhkana on, että katkoksen tai käytännön hankaluuksien takia harrastus jää kokonaan. Sosiaaliset kontaktit jäävät vähemmälle. Vaarana on passivoituminen ja jopa syrjäytyminen. Myös muutokset perheiden taloudellisessa tilanteessa voivat vaikuttaa kykyyn panostaa liikuntaharrastuksiin. Yksilötason ei-haluttujen vaikutusten lisäksi harrastusten hiipumisella ja pahimmillaan syrjäytymisellä on myös suuria sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnallisesti.
Perusedellytyksenä olemassa olevassa kriisitilanteessa on, ettei seuroilta peritä tilavuokria tai harjoituspaikkamaksuja peruuntuneiden harjoitusvuorojen osalta. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Seurat tarvitsevat nyt kaikki tahot niin yhteisöt kuin julkisen sektorin mukaan talkoisiin. Ilman merkittävää lisätukea seurat eivät tästä kriisistä selviä. Selkeimmin seurojen toiveissa on saada palkkatukea henkilöstökuluihin ja seuratukea muihin saamatta jääneisiin tuloihin.
Lisäpanostuksella hyvinvointia seuroille ja kansalaisille
Meillä ei ole varaa menettää urheiluseurojamme. Haluamme vedota kuntapäättäjiin nyt, kun vuoden 2021 taloussuunnitelmia tehdään. Seurojen harjoitusvuoromaksuja ei tule korottaa. Lisäksi LiikU pyytää kuntia lisäämään ensi vuoden talousarvioon seuroille osoitettavaksi normaalin perusavustuksen lisäksi erityisavustuksen seurojen toiminnan ja elinvoiman turvaamiseksi.
Ilman merkittäviä taloudellisia lisäresursseja, kuten erityisavustuksia, monet seurat ovat pakotettuja korottamaan harrastusmaksujaan. Sillä olisi suora vaikutus kotitalouksiin, joista jo monet joutuvat perheitä kohdanneiden lomautusten tai irtisanomisten seurauksena kamppailemaan taloutensa kanssa.
Jokainen kaatuva seura tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Tarvitsemme liikuntaa ja urheilua kriisin jälkeenkin yhteisöllisyyden jälleenrakentajana. Elinvoimainen seuratoiminta on yksi merkittävimmistä suomalaisten kansalaisyhteiskunnan peruspilareista ja hyvinvoinnin takaajista. Se on suomalaisen liikunnan ja urheilun kivijalka. Emme saa antaa poikkeustilanteen tuhota elinvoimaisen seurakenttämme toimintaedellytyksiä.
Pasi Koski, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ja alueellisen liikuntaneuvoston puheenjohtaja
Pekka Potinkara, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n aluejohtaja ja alueellisen liikuntaneuvoston jäsen