”En osannut päättää haluanko käydä lukiota vai ammattikoulua” – 19-vuotias Rasmus on nyt leipuri-kondiittori ja ylioppilas

Rasmus Korpela myöntää kaksoistutkinnon suorittamisen olleen välillä haasteellista. Lopulta hän sai suoritettua opintonsa ajallaan, ja on tämän syksyn tuore ylioppilas. Kuva: Korpelan kotialbumi.

1. Kuka olet?
”Olen Rasmus Korpela, ikää on 19 vuotta. Perheeseeni kuuluu isä, enkeliäiti ja 3 nuorempaa sisarusta.
Ammatiltani olen leipuri-kondiittori ja harrastuksiini kuuluu 4H monessakin eri muodossa – toimin kerhonohjaajana, hallituksen jäsenenä sekä 4H-yrittäjänä.”

2. Olet yksi Vammalan lukion tämän syksyn ylioppilaista. Onnittelut! Olet niin sanottu kaksoistutkinnon suorittaja eli yo-tutkinnon lisäksi olet valmistunut myös ammattiin. Mitä opiskelit ja miten päädyit kaksoistutkintoon?
”Opiskelin leipuri-kondiittoriksi Vammalan ammattikoulussa. Päädyin suorittamaan kaksoistutkintoa, kun en osannut ensin päättää haluanko käydä lukiota vai ammattikoulua.
Sitten kuulin mahdollisuudesta käydä kumpaakin samaan aikaan ja innostuin, samalla halusin saada haastetta elämään ja sitä tosiaan sain.”

3. Oliko ammatilliset ja lukio-opinnot vaikea sovittaa yhteen? Tuliko missään vaiheessa sellainen olo, että nyt on tullut haukattua liian iso pala kakkua? Entä vaikuttiko koronavirus tänä vuonna jollain tavalla esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiisi?
”Ajoittain kyllä, välillä oli vaikeaa kun kummassakin koulussa oli menossa jotakin erityisen tärkeää ja piti tehdä valinta kummassa joustetaan. Aika usein opiskeluaikana tuli mietittyä, että eihän tässä ole mitään järkeä. Ei niinkään työmäärän takia, vaan yleisesti sen takia, että kummassakin piti joustaa niin tuli olo, että ei saa kumpaakaan suoritettua kunnolla.
Lopulta kuitenkin onnistuin suorittamaan kaiken ajallaan.
Koronaviruksen takia kouluista oltiin etäopetuksessa, ja minun onnekseni ammattikoulu oli enemmän itsenäisiä tehtäviä kuin Teams-istuntoja. Korona-aikana koulut oli siis paljon helpompi yhdistää. Keväällä viimeisiä kirjoituspäiviä aikaistettiin viikolla, minunkin yhteiskuntaopin kokeeni aikaistui, joka aiheutti pientä paniikkia.
Syksyllä kirjoituksissa ei ollut muuta eroa kuin se, että meitä oli salissa kerralla vähemmän ja turvaväleistä ja hygieniasta pidettiin huolta.”

4. Uskallatko paljastaa, millaisin arvosanoin kirjoitit ylioppilaaksi? Oletko itse tyytyväinen tuloksiin?
”No kyllä ne kai kertoa voi; yksi E, kaksi M:ää, C ja A. Englannin A:sta en ole niin ylpeä, mutta menihän se ainakin läpi. Muuten olen ihan tyytyväinen tuloksiin.”

5. Millaiset tulevaisuuden suunnitelmat sinulla on? Aiotko vetää hieman happea tiukan opiskelurutistuksen jälkeen vai oletko jo hakenut jatko-opintoihin?
”En ole vielä hakenut minnekään opiskelemaan. Nyt aion tehdä töitä vuoden loppuun asti ja ensi vuoden olen siviilipalveluksessa Sastamalan perusopetuksella, eli teen töitä ala- ja yläkouluilla.”

6. Seuraavaksi suuri kysymys: Tiedätkö jo, mikä sinusta tulee isona?
”Suoraan sanottuna en. Joskus haaveilin opettajan ammatista, enkä ole sitä vieläkään kokonaan hylännyt. Sittemmin halusin kulttuurituottajaksi, mutta en ole siitäkään enää ollenkaan varma.
Aion kyllä lähteä sivarin jälkeen opiskelemaan korkeakouluun, mutta en vielä osaa sanoa minne.”

7. Mikä on rakkain lapsuusmuistosi?
”Ensimmäisenä ehkä nousee mieleen perheen yhteiset jokavuotiset kesälomareissut. Yleensä kesäisin olemme leiriytyneet jossakin leirintäalueella, josta olemme käyneet huvipuistoissa tai eläintarhoissa.
Parhaita ovat ehkä olleet reissut Ähtärin eläinpuistoon.”

8. Mistä ilahdut, mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
”Hyvät ystävät ilahduttavat ja heidän kanssaan vietetty aika saa minut hyvälle tuulelle.”

9. Mikä on parasta Sastamalassa?
”Sastamalassa parasta on kauniit ja niin erilaiset maisemat joka puolella.”

10. Terveisesi päättäjille:
”Tehkää viisaita päätöksiä!”

Poimintoja