
Sastamalan kaupungin tavoitteena on saada lähitulevaisuudessa Vammalan ja Karkun asemilta tunnin välein tapahtuva lähijunaliikenne Tampereelle. Matka-aika Tampereelle olisi Karkusta 30 ja Vammalasta 40 minuuttia.
Etenemisen pohjalle ollaan teettämässä selvitystä, jolla arvioidaan lähijunaliikenteen lähtökohtia, aikatauluja, liityntäliikennettä, liityntäpysäköintiä ja asemanseutujen kehittämistä. Selvityksen pohjalta Sastamalan kaupunki lähtee viemään eteenpäin lähijunaliikenteeseen liittyviä kehittämistoimia.
Pendelöinti Tampereen ydinkaupunkiseudulle on määrältään suurinta juuri Sastamalan ja Nokian suunnalta, mikä puoltaa lähijunaliikenteen kehittämistä juuri tälle rataosuudelle. Myös Nokian asemalle suunnitellut kehittämistoimet ja vähentyneet hiilikuljetukset luovat edellytyksiä lähijunaliikenteen käynnistämiselle.
Lähijunaliikenteen laajentamisella Sastamalan kaupunki haluaa ilmastonmuutoksen kannalta kestäviä ratkaisuja ja mahdollistaa monipaikaista asumista. Sastamalan lähijunaliikenne tarjoaisi voimakkaasti kasvavalle Tampereen seudulle myös uusia asumisen ja lähimatkailun vaihtoehtoja.
Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin mukaan Tampereen seudun lähijunaliikenteen laajentaminen Sastamalaan olisi hyvä ja toimiva ratkaisu Tampereen työssäkäyntialueen laajentamiseksi ja joukkoliikenteen kehittämiseksi.
“Tällä ratkaisulla myös Sastamala kytkeytyisi kiinteäksi osaksi Tampereen seudun työssäkäyntialuetta”, Malmberg toteaa.
Matkustajamäärissä kasvua
Sastamalan ja Tampereen/Nokian välinen pendelöinti on jo nyt hyvin runsasta. Vuoden 2016 tilastojen mukaan Tampereen suunnasta Sastamalaan tai Sastamalasta Tampereen suuntaan pendelöi 2100 työntekijää. Sastamalalaisista junaa työmatkoihin käyttää nyt 200-300 henkilöä.
“Tämä kertoo, että kasvun mahdollisuutta junaliikenteelle on olemassa. Vammalan ja Karkun asemien matkustajamäärät ovat olleet jo kasvussa. Vuodesta 2014 vuoteen 2019 junamatkustajien määrä on kasvanut 50 prosenttia”, kertoo Sastamalan kaupungin maankäyttöjohtaja Ilmari Mattila.
Osasyynä matkustajamäärän kasvuun Mattila pitää Vammalan aseman liityntäpysäköinnin kehittämistä.
Esitys selvitystyön aloittamisesta käsitellään kaupunginhallituksessa ensi maanantaina.
Hienoa. Jos tämä menee läpi niin sillä on oikeita vaikutuksia Sastamalan elinvoimasuuden kannalta.