Joulun aika päättyy Nuutin päivään 13. tammikuuta. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”, sanoo vanha sananlaskukin. On kulunut kaksikymmentä päivää jouluaatosta.

Satakunnan Museo kertoo, että maakunnan nuuttipukeista vanhimmat kirjoitetut tiedot ovat 1800-luvun puolivälistä. Liikkeellä olivat kylän nuoret miehet. Tarkoituksena oli joulukauden päätteeksi juoda taloista sahdin loput ja syötäväkin kelpasi. Yksi joukosta puettiin naamioasuun. Seurueen muut jäsenet eivät naamioituneet. Tavallisin rooliasu oli pukki – turkki nurinpäin, tuohi- tai turkisnaamari ja sarvet päässä. Komea pukki voitiin myös rakentaa miehen selkään takin alle työnnetyn seipään varaan. Tähän saatiin sarvet pääksi ja vihta hännäksi, päälle vällyt karvapuoli ulospäin.

Nuuttipukki oli toivottu vieras. Oli talolle kunniaksi, että nuuttipukit kävivät ja olivat vastaanottoonsa tyytyväisiä. Huono kohtelu tiesi talolle tulevaksi vuodeksi epäonnea. ”Jos ei Nuutille mitään anna, ei lehmät lypsä eikä lampaat kanna”, sanottiin. Naisväki ja lapset mielellään kaihtoivat nuuttipukkeja niiden ulkomuodon, rehvakkaan käytöksen ja ruokottomien puheiden takia. Kiertueen lopulla moni nuuttipukki ja sitä saattanut miesjoukko eli niin sanottu häntäväki alkoi olla kohtuullisessa hutikassa.

Satakunnan maaseudulla nuuttipukkikiertueet olivat 1900-luvun alussa yleinen nuoren väen huvittelumuoto. Tuolloin jo lapsetkin saattoivat käydä nuuttipukkeina lähitaloissa. Enimmäkseen nuuttipukit olivat kuitenkin nuoria aikuisia, sekä miehiä että naisia. Koko seurue oli naamioitunut. Tuntemattomana pysyminen oli tärkeää. Naamioita tehtiin itse esimerkiksi pahvista tai kankaasta. Vaatteet käännettiin nurin katsojien hämäämiseksi.

1950-luvun jälkeen nuuttipukit ovat olleet yleensä lapsia. Nykypäivän perinne on jossain määrin muuttunut. Lapset pukeutuvat monenlaisiin asuihin ja saadut antimet laitetaan kassiin eikä enää suoraan suuhun. Pukit voidaan myös palkita rahalahjalla.

Nuutinpäivän jälkeen alkavat härkäviikot ja läpileivät.