
Huittisten keskustan tuntumassa, aivan kaupungintalon naapurissa syttyi tänään illalla kymmeniä kynttilöitä Helsingin Koskelassa surmatun nuoren pojan muistoksi.
Ympäri Suomea järjestettävällä tempauksella halutaan kiinnittää huomiota paitsi koulukiusaamiseen myös vapaa-ajalla tapahtuvaan väkivaltaan. Samalla halutaan nostaa esiin keinoja väkivallan lopettamiseksi.

Vielä alakouluikäiset huittislaiset Hilkka Tormas ja Karita Kankaanpää eivät tiedä Koskelan tapahtumista kovin tarkasti. Uutisilta on kuitenkin ollut mahdotonta täysin välttyä.
“Tapahtumat ovat niin kauheita, ettei näin aikuisenakaan ole halunnut lukea jokaista yksityiskohtaa. Siksi olen ihan tyytyväinen, etteivät lapsetkaan tiedä kaikista kauheuksista”, Riika Kankaanpää sanoo.
Lapsille tapahtumista on kerrottu se, että nuori poika on joutunut kiusatuksi ja sen seurauksena kuollut.
“Se kuulostaa ihan kauhean surulliselta. Kyllä siitä tulee itsellekin paha mieli, että joku joutuu kokemaan niin kurjia asioita”, tytöt pohtivat.
Riika Kankaanpään on vaikea löytää sanoja kuvaamaan tapahtumia.
“Asia on herättänyt näin äitinä todella paljon tunteita. Tietysti asia on tehnyt valtavan surulliseksi, mutta nostanut mieleen myös huolen siitä, mihin tämä maailma on menossa. Ajatuksissa pyörivät kysymykset siitä, onko meillä keinoja puuttua vastaaviin tilanteisiin ja puututaanko niihin riittävästi. Autetaanko tarpeeksi”, hän huokaa.
Hilkka Tormas ja Karita Kankaanpää kertovat, ettei kiusaaminen ole aivan vieras asia heillekään.
“Meitä on kiusattu. Se oli sellaista, että puhuttiin kurjia juttuja. Siitä tuli todella paha mieli”, tytöt kertovat.
Kiusaamistilanteisiin tulisi puuttua välittömästi. Kankaanpää on erittäin tyytyväinen siihen, miten hänen omien lastensa koulussa asiaan on tartuttu.
“Kiusaaminen otettiin vakavasti, siihen tartuttiin ja lapsille etsittiin oikeat keinot ratkaista tällaisia tilanteita. Ongelma katkesi sillä. Tilanne ei päässyt kärjistymään ja nyt lapsilla on ratkaisukeinoja, mikäli vastaavia ongelmia tulisi myöhemmin.”

Myös Juulia ja Olivia Lamminen kertovat pysytelleensä mieluiten vähän uutispimennossa Koskelan tapahtumien suhteen.
“Jotain tietysti on kuullut, mutta kovin paljon ei ole halunnut selvittää.”
Tyttöjen äiti Marianne Hakala toteaa, että koko asiaa on vaikea uskoa.
“Tänne tullessa mietimme sitäkin, voivatko tekijät käsittää, mitä ovat tehneet ja mitä heille tästä seuraa”, hän kertoo.
Kankaanpään tavoin Hakala kiittelee sitä, miten hyvin huittislaisissa alakouluissa puututaan kiusaamiseen.
“Pienen paikkakunnan etu on, että vanhemmatkin tuntevat toisensa ja sen takia asioista on helpompi keskustella yhdessä. Uskon, että kiusaaminen tulee täällä helpommin ilmi kuin isoissa kaupungeissa. Olen myös iloinen ja ylpeä siitä, miten lapset ja nuoret uskaltavat täällä puhua ikävistäkin tilanteista.”
“Ehkä sen takia tätä asiaa onkin niin vaikea käsittää, että ei vain voi uskoa, että jotain tällaista tapahtuisi täällä. Se tuntuu olevan jossain kaukana”, Olivia ja Juulia pohtivat.

Kankaanpään mielestä perjantai-iltainen tilaisuus on hyvä keino nostaa niin koulussa kuin vapaa-ajalla tapahtuva kiusaaminen esiin.
“Onhan se ihan kauheaa, että pitää tapahtua jotain näin kauheaa ennen kuin asia saa tarvitsemaansa huomiota. Toivottavasti tällä on kuitenkin se vaikutus, että vastaavanlaista ei enää koskaan tapahdu.”
Kankaanpää näkee kynttilän liekkien kertovan selvästi saman viestin, jonka myös hän jakaa.
“Kiusaamisella pitää olla nollatoleranssi kaikkialla: koulussa, töissä ja vapaalla.”
