Suomessa on 57 seutukaupunkia. Ne ovat maakuntakeskusten ja kehyskuntien ulkopuolisia, tyypillisesti kakkos- ja kolmoskaupunkeja, joissa asuu yhteensä yli 900 000 suomalaista. Kun mukaan lasketaan seutukaupunkeja ympäröivä maaseutu, niin joka viides suomalainen asuu seutukaupunkialueella. Sastamala ja Huittinen ovat seutukaupunkeja ja Punkalaidun seutukaupunkien lähialuetta.
Lähes kaikki seutukaupungit kärsivät epäedullisesta väestönkehityksestä ja julkisten palveluiden vähenemisestä. Seutukaupungit ovat jääneet perinteisen, maakuntakeskuksia painottavan aluepolitiikan väliinputoajaksi. Perinteisesti aluepolitiikka on tehty siten, että vauraimmat maakunnat ovat tukeneet heikompia. Tämän politiikan järkevyys on nyt kyseenalaistettava, koska alueelliset erot maakuntien sisällä ovat jo suurempia kuin maakuntien välillä. Rovaniemi ja Kemijärvi elävät aivan eri maailmassa, vaikka ovatkin samaa maakuntaa.
Seutukaupunkeihin keskitettiin sotien jälkeen paljon kansalaisille tärkeitä julkisia palveluja. Tällaisia palveluita olivat esimerkiksi aluesairaala, ammattikorkeakoulu, käräjäoikeus, verotoimisto, TE- toimisto, sekä poliisin palvelut ja putka. Yksi toisensa jälkeen näitä on siirretty seutukaupungeista maakuntakeskuksiin, mikä on vaikuttanut negatiivisesti seutukaupunkien elinvoimaan.
Olen ollut kansanedustajana lähes 18 vuotta ja koko se aika on ollut taistelua jonkun kotikunnan palvelun säilymisen puolesta. Osa taisteluista on voitettu, osa on hävitty ja osa on edelleen käynnissä. Iso pyörä pyörii kuitenkin vahvasti keskittämiseen suuntaan hallituspohjasta riippumatta. Sama kehitys on toteutunut lähes kaikissa länsimaissa, ei siis vain Suomessa. Maailma on keskittynyt yliopistokaupunkien ja niiden lähikuntien ympärille.
London School of Economicsin tutkija Andres Rodriquez-Pose on luonut käsitteen alueiden kostosta. Oman alueensa kehitykseen toivonsa menettäneet ihmiset äänestivät innokkaimmin Brexitin ja Trumpin valinnan puolesta. Ranskan keltaliivien tuki tuli myös seutukaupungeista. Protestia oli nähtävissä myös Suomen eduskuntavaaleissa 2019, joissa hallituspuolueiden kannatus laski voimakkaasti nimenomaan seutukaupungeissa.
Olen kirjoittanut pamfletin ”Alueiden kosto ja voidaanko se välttää – seutukaupunkien toivon polku” , joka julkaistiin torstaina. Olen käynyt siinä läpi sekä Sipilän että Marinin hallituksen seutukaupunkiohjelmaa ja esitän lukuisia politiikkasuosituksia, joilla aluekehitystä voitaisiin tasapainottaa. Ne liittyvät sosiaali- ja terveydenhoitoon, koulutukseen, liikenne- ja tietoliikenneyhteyksiin, teollisuuden kilpailukykyyn, luonnonvarojen hyödyntämiseen ja maaseudun realiteetit huomioivaan ympäristöpolitiikkaan.
Seutukaupungit tarvitsevat tuekseen kokonaisvaltaisen toimenpideohjelman, jossa maailmaa katsotaan niiden näkökulmasta. Toivottomuus ja protestimieliala on käännettävä toivon poluksi. Se on erityisesti mahdollista nyt, kun korona on saanut ihmisiä arvostamaan asumisen väljyyttä, turvallisuutta ja luonnon läheisyyttä.
