Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 13 619 valkohäntäpeuraa. Määrä nousi noin 1 900 eläimellä edellisestä kaudesta, ja on jälleen uusi ennätys. Saaliista 53 prosenttia oli vasoja. Aikuisista saalispeuroista 51 prosenttia oli naaraita.
Sastamalan riistanhoitoyhdistyksen alueen valkohäntäpeurasaalis oli 15. helmikuuta päättyneellä kaudella 1507 yksilöä. Ala-Satakunnan rhy:n saalis oli 1387 yksilöä ja Kokemäen-Kauvatsan rhy:n 318. Mouhijärven piirin rhy kaatoi 829 valkohäntäpeuraa, Punkalaitumen rhy 2576 ja Säkylän-Köyliön riistanhoitoyhdistys 539.
Valkohäntäpeuran kannantiheys vaihtelee huomattavasti Satakunnan riistakeskusalueen sisällä. Alueen kaakkoiskulmalla tavataan Suomen tiheimmät valkohäntäpeurakannat, kun taas pohjoisempana kanta on monin paikoin suhteellisen harva. Luonnonvarakeskus tuottaa maaliskuun aikana arvion peurakannan koosta tällä hetkellä.
Pienimmän hirvieläimemme metsäkauriin saalismäärä oli Satakunnan toimialueella päättyneellä kaudella 2 581 yksilöä. Saalismäärä on noussut alueella tasaisesti vuodesta 2015 lähtien, nyt nousua edelliseen metsästyskauteen nähden oli noin 23 prosenttia. Metsäkauriin metsästykseen ei nykyisellään vaadita pyyntilupaa, mutta saadusta saaliista on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle.
Sarvieläinkannat ovat niin suuria että valtiollisella tasolla pitäisi edesauttaa metsästäjien ammattikunnan luomista. Opistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskeltaisiin metsästäjän tutkinto. Lihanjalostusteollisuuden pitäisi tulla mukaan satsaamalla lihanleikkuuautoihin, joissa olisi kylmätilat. Maanomistajille reilu siivu tuloista. Tuloksena saataisiin kauppaan oikeaa luomulihaa, jolla olisi varmasti myös vientimarkkinoita. Ulkomaalaisille metsästäjille pitäisi luoda palveluketju. On aivan varmaa että tietyistä maista (esim Saksa) tulisi maahamme hyvin maksavia turisteja, joilta saataisiin valuuttaa. Nykymenon pullonkaulana ovat sisäänpäinkääntyneet metsästysseurat.
Tuolla konseptilla liha olisi niin kallista, että kenelläkään ei olisi varaa sitä ostaa.
Metsästäjien palkka muutama tunti per peura, maanomistajien reilu siivu, lihanleikkuuautot, säilytys, tarkastus, kaupan kate, saksalaisten ohjaus ja neuvonta, jne.
Varovastikin arvioiden kilohinta ei ainakaan alle satasen tule jäämään.