Sivistyslautakunta siirtämässä päätösvaltaansa kasvatusjohtajalle – tavoitteena nopeat ratkaisut opetusjärjestelyissä

Kuvituskuva: Alueviestin arkisto.

Sastamalassa sivistyslautakunta on siirtämässä päätösvaltaansa kasvatusjohtajalle perusopetuksen järjestämistä koskien.

Koronaviruspandemian vuoksi on tarpeen pystyä tekemään päätöksiä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä mahdollisimman nopeasti ja joustavasti.

Kaupungin hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta opetuksen järjestäjänä päättää kunnan tai Avin tartuntatautilakiin nojaavan päätöksen jälkeen esimerkiksi koulujen sulkemisista ja etäopetukseen siirtymisestä.

Kasvatusjohtaja päättäisi muutoksen jälkeen myös lukiokoulutuksen etäopetukseen siirtymisestä yhdessä tartuntatautiviranomaisten kanssa.

Lautakunnan päätösvalta on tarkoitus siirtää kasvatusjohtajalle tilapäisesti, 24.3. – 31.7.2021 väliseksi ajaksi.