Sastamala hyvittää liikuntapalveluiden asiakasmaksuja – Uusia vuoroja tai lisää aikaa kulkutunnisteisiin, rahoja ei palauteta

Ringetenpelaajia Vammalan jäähallissa. Arkistokuva.

Liikuntapalveluiden asiakasmaksuja hyvitetään Sastamalassa kasvatusjohtaja Pekka Kareksen tekemällä viranhaltijapäätöksellä.

Kaupungin sisäliikuntatilat ja jäähalli ovat olleet suljettuina koronarajoitusten vuoksi viime vuoden joulukuun alusta saakka. Rajoitusten päättymisaikaa ei ole voitu ennakoida, joten yksityiset asiakkaat ja harrasteryhmät ovat voineet maksaa etukäteen vuorojaan tai hankkia kuntosaleilla ja Vinkin vapaa-aikakeskuksessa käytössä olevaan kulkutunnisteeseen itselleen voimassaoloaikaa.

Liikuntapalveluiden järjestämistä ohjatuista ryhmistä kuntosali- ja soveltavan liikunnan ryhmien toiminta toteutui vain syyskaudella. Näin ollen kausimaksusta 2020-2021 palautetaan puolet. Kevään 2021 ryhmien maksut palautetaan kokonaisuudessaan, koska toiminta ei ole ehtinyt alkaa.

Niiden höntsy- ja harrastusliikuntaryhmien, jotka voidaan katsoa ohjatuiksi ryhmiksi, kausimaksusta palautetaan puolet tai siirretään käytettäväksi tulevaan syksyyn. Etukäteen maksettujen yksittäisten vuorojen osalta maksut palautetaan tai siirretään myöhemmin käytettäväksi.

Yksityisten asiakkaiden kulkutunnisteiden osalta toteutetaan hyvityskampanja, kun koronarajoitukset puretaan. Hyvityskampanjan aikana asiakkaiden kulkutunnisteisiin palautetaan pyynnöstä koronasulkujen vuoksi käyttämättä jäänyt voimassaoloaika. Rahoja ei palauteta.