Ylimmät tasot pois, levyt ympärille vai kokonaan uusi? – Kaalisaaren tulevaksi hyppytorniksi kolme vaihtoehtoa

Millainen hyppytorni Kaalisaaressa seisoo tulevaisuudessa? Kuva: Minna Isotalo.

Sastamalan kaupunki järjestää huhtikuun puolivälissä yleisötilaisuuden Kaalisaaren ja Pororannan alueen kehittämisestä. Nuoriso- ja liikuntapalvelupäällikkö Tiina Haronojan mukaan tilaisuudessa esitellään muun muassa vaihtoehtoja Kaalisaaren tulevaksi hyppytorniksi.

Tällä hetkellä vaihtoehtoja on kolme: nykyisen hyppytornin kahden ylimmän tason purkaminen, kahden ylimmän tason suojaaminen levyin, jotta niitä olisi mahdoton käyttää sekä kolmantena vaihtoehtona kokonaan uuden tornin rakentaminen.

”Tarkoitus on, että kuntalaiset pääsevät tilaisuuden jälkeen äänestämään näistä vaihtoehdoista mieleistään”, Haronoja sanoo.

Päätöksenteolla on siinä mielessä kiire, että torni – muodossa tai toisessa – halutaan käyttöön kesäkuun alussa, kun koululaisten lomat alkavat.

Historiallista kuvitusta tornin ympärille?  

Hyppytornin kunnostamiseen on varattu tälle vuodelle 15 000 euron budjetti. Jos uuden rakentamiseen päädytään, saa tuolla summalla Haronojan mukaan jonkinlaisen tornin.

”Mutta uuden kustannukset voivat helposti nousta useampaan kymmeneen tuhanteen”, hän huomauttaa.

Nuoriso- ja liikuntapalvelupäällikkö muistuttaa, että uutta tornia Kaalisaareen ei missään tapauksessa saada vielä tulevaksi kesäksi. Jos tähän vaihtoehtoon päädytään, katseet on suunnattava tulevaan.

”Siinä tapauksessa nykyisen tornin osalta tehtäisiin nyt ne korjaustoimenpiteet, joilla pärjättäisiin tuleva kesä. Korjaustoimenpiteillä tarkoitetaan sitä, että hyppääminen kahdesta ylimmästä kerroksesta estetään.”

Käytännössä kahden ylimmän tason kaiteet verhoiltaisiin ulkopuolelta levyillä niin, ettei niitä pitkin pääsisi kiipeämään. Lisäksi kaikille tasoille asennettaisiin lukolliset luukut, jotka myös estävät luvattoman kulkemisen.

”Kulttuuripalveluiden puolelta on tullut ehdotus, että tasojen ympärille tulevat levyt voisi kuvittaa historiallisilla kuvilla.”

Jos tämä vaihtoehto valitaan pysyvästi toteutettavaksi, jäisi hyppytorni tuttuna, vaikkakin vähän uudistettuna maamerkkinä Kaalisaaren maisemaan.

Säännöt päivitetään, aukioloajat käyttöön

Oli lopputulos mikä tahansa, hyppytornin säännöt tullaan päivittämään ja tornista hypitään jatkossa vain aukioloaikojen puitteissa. Aikataulut tarkentuvat vielä, mutta tämänhetkisen suunnitelman mukaan hyppytorni tulee olemaan auki koulujen kesäloma-aikana.

”Näinä aikoina valvontavastuu olisi kaupungilla, ja paikalla rannassa olisi uimarannan hoitaja. Jos halutaan, että torni on auki muulloinkin tai esimerkiksi elokuun loppuun saakka, resurssia pitäisi löytyä jostain muualta, kuten yhdistysten taholta”, sanoo Haronoja.

Äänestys hyppytornin tulevasta ilmeestä käynnistyy yleisötilaisuuden jälkeen. Tulokset viedään sivistyslautakunnalle, joka kokoontuu 20. huhtikuuta päättäen siitä, miten torni toteutetaan.

Yleisötilaisuus Kaalisaaren ja Pororannan alueen kehittämisestä pidetään ke 14.4. kello 17.30-19. Tilaisuus toteutetaan etäyhteydellä Teams Live -lähetyksenä. Osallistujat voivat esittää Sastamalan kaupungin edustajille kysymyksiä livelähetyksen aikana chat-osioon kommentoimalla. 

Lähetykseen voit osallistua osoitteessa: https://bit.ly/kaalisaarenjapororannankehittäminen

Poimintoja

  • Kari Kaaja

    Niin pitkä juttu ettei jaksa lukea loppuun. Alku jo vaikutti tyhmältä ehdotukselta. Pidetään torni entisellään ja sanotaan aville, että pitäkää tunkkinne. Virkamiehet pyörittelevät asiaa, kun ei ole mitään muuta tekemistä.

  • dzeipii

    Pakotin itseni lukemaan tarinan loppuun, vaikka se kieltämättä vaati ponnisteluja. Raskasta luettavaa sellaiselle, joka on elämänsä elänyt ja asunut Kaalisaaren vaikutuspiirissä.

    Köykäisiä ideoita; 1) kulttuurimonumentin kahden ylimmän kerroksen purkaminen 2) kahden ylimmän tason verhoileminen niin, ettei hyppytornia näiltä osin voida käyttää ja levyjen kuvittaminen historiallisilla kuvilla! 3) kulttuurimonumentin purkaminen ja korvaaminen kokonaan uudella ”monumentilla”, joka jäisi uudistettuna maamerkkinä Kaalisaareen!

    Meidän ei nyt tule alistua tällaiseen meininkiin. Eikö Sastamalasta tai lähikunnista löydy yhtä alan yrittäjää, joka näinä vaikeina aikoina kohtuuhinnalla ruoppaisi metrin maa-ainesta hyppytornin läheisyydestä, ettei lapsilta ja nuorilta vietäisi tätäkin kesäistä iloa?

  • Vaari

    Mielestäni ainoa oikea toimi aluksi olisi pyytää tarjous pohjan ruoppaamisesta säädösten mukaiseen kuntoon. Äänestykset ja yleisötilaisuudet eivät rakenna tornia asukkaiden käyttöön. Ei kustannus, vaikka torniakin kunnostettaisiin, kovin isoksi voi kasvaa. Ei kaikkea nyt talkoillakaan veronmaksajat halua toteuttaa.

  • vanhakoira

    Miksiköhän tää paikkakunta on jotenkin tuohon uimismeininkiin liittyviin asioihin sitkeästi sotkeentuvaa sorttia? Eikä pääse irti, lonkerot vaan kietoontuu toisiinsa. Niinkuin nyt tässä hyppytorniasiassa. Jota vatvotaan kenties kymmenien vuosien päästä suuntaan ja toiseen.
    Kuten on uimahallin kanssakin käynyt. Siitä on tullut ihan vitsi, paitsi ettei se naurata.

  • Jarkko

    Vaari ja dzeipii ovat oikeassa. Tuolla varatulla rahalla ruoppaus onnistuu. Outoja nuo Haronojan vaihtoehdot kun ongelma on veden alla.
    Tuo äänestysesitys on kuin suoraan historiasta parinsadan vuoden takaa.
    Eikö kaupunki nyt voisi ostaa tuon ruoppauksen ja säästäisi virkamiesten ja sivistyslautakunnan ajan tärkeämpiin asioihin.

  • Pikkupukki

    Ongelmana on se, että kaupunki ei halua ruoppausta. Eivät halua sitä hyppelyä vastuulleen. Yhdistyksellä olisi intoa hankkia rahoitusta ruoppausta varten, mutta viranhaltijoiden kanta on, että ruoppausta ei tehdä. Ei se ole rahasta kiinni.

  • dzeipii

    Kuka, mikä tai ketkä on tässä asiassa kaupunki? Ei kai hyppytorni voi olla ainakaan jonkun yksittäisen viran- tai toimenhaltija riistaa?

    Torni rakenettiin 3-kerroksiseksi vuonna 1960, oltuaan sitä ennen tiettävästi 2 kerroksinen vuodesta 1934.. Ajatellaan, että kesässä on vähitään 3 kuukautta hyppykelpoista aikaa ja tänä aikana päivää kohti tehty vähintään 100 hyppyä tuon 60 vuoden ajan eli koettu Kalssussa yli puolen miljoonan (530.000) hypyn edestä lasten ja nuorten riemua. Hypyistä 10-20 % arvioisin tapahtuneen ylimmältä 8 metrin korkeudelta. En tiedä kesäaikana kirjatun Kaalisaaressa hyppytorin käytöstä johtuvia edes vähäisempiä onnettomuuksia. Näyttäisi, että siellä on tilastollisesti turvallisempaa käydä hyppäämässä kuin esimerkiksi ottaa väärän merkkinen koronapiikki.

    Halloo!

    Tämän mittaluokan asioita ei kuulu ratkaista Teamsissa. Ainakaan nimimerkki ei aio osallistua.

    Ennenvanhaan jos piti saada joku tärkeä asia kuntoon, hoidettiin se kaupunginhallituksen varamäärärahasta. Nyt ei sellaista mahdollisuutta ole, mutta ruoppaamalla tää asia saadaan pois päiväjärjestyksestä.

    • Pikkupukki

      Kyllä sinun kannattaisi osallistua siihen Teamsiin, kun näkemystä kerran on. Ei tämän mittaluokan asia myöskään täällä lehden nettisivuilla ratkea. Viranhaltijoiden kanta on tähän asti ollut, että asia ei ratkea ruoppaamalla. Ja se on ongelman ydin.

  • Marto Katonen

    Edullinen ratkaisu hyppytorniongelmaan on nostaa Liekoveden pintaa pari metriä.

Kommentointi ei ole käytössä.