“Ja aurinko hymyili…” – Vammalan Eläkkeensaajat pääsivät pitkästä aikaa koolle

Vammalan Eläkkeensaajat viihtyivät Kaalisaaressa. Edessä oikealla puheenjohtaja Paula Mattila.

Kaalisaari, hienoksi kunnostettu kaiken ikäisten ja kokoisten ulkoilupaikka, oikea helmi.

Eräänä kauniina aamuna teimme, me Vammalan Eläkkeensaajien reipas porukka, pienen aluevaltauksen tästä keitaasta. Oli tullut kova halu tavata toisiamme, koronan aiheuttaneen pitkän tauon jälkeen.

Pelasimme pienissä ryhmissä mölkkyä ja pisteet laskettiin oikein sääntöjen mukaisesti. Pelien voittajat onniteltiin kunniamainintojen kera ja tietenkin kuvattiin. Ihan kaikki eivät ehtineet pelaamaan, kun oli niin paljon  puhuttavaa  kaverin kanssa ja osa halusi myös tutustua jo hieman alueen kuntolaitteisiin.

Meidän joukkio ei suinkaan ollut sen aamun ainoa ryhmä alueella.

Pieniä päiväkotilapsia ohjaajineen marssi keltaiset huomioliivit yllään ja niin hienossa jonossa alueen poikki, että ihan silmiä hiveli. Samoin alueella ehti myös voimisteluryhmä käydä jumppaamassa.

Kaksituntisemme päättyi nautinolliseen kahvikupposeen ja  raparperipiirakkaan.

Kaalisaari,  tuona aamuna, kun siellä tapasimme ja pelasimme näytti ja antoi meille parhaintaan. Puut kevään vihreinä, järvi ympärillä lähes peilityyni, ilma raikas ja aurinko hymyili.

Päätimme, että tänne tulemme pian uudestaan.

Teksti Paula Mattila, kuvat Sinikka Sisto

Eläkkeensaajat päättivät, että Kaalisaareen tullaan pian uudestaan.