
Yhä useampi suomalainen on ihastunut vesiurheilulaji sup-lautailuun. Suppailu eli seisaaltaan melominen on nyt mahdollista matalalla kynnyksellä Sastamalassa, sillä liikuntapalvelut on hankkinut kaupungille kaksi sup-lautaa. Ne ovat lainattavissa käyttöön kirjaston kautta.
Laina-aika on 3 vuorokautta, jotta mahdollisimman moni pääsee kesän aikana kokemaan suppailun huumaa. Lainaajan täytyy olla täysi-ikäinen ja tietenkin uimataitoinen. Sup-lautoja voi varata kaikkiin Sastamalan kirjastoihin, mutta niiden lainaaminen ei onnistu omatoimiajalla, kirjastolta ohjeistetaan.
Aluekirjastonhoitaja Liisa Oravasaaren mukaan kirjaston henkilökunta neuvoo mielellään lautojen käytössä.
”Henkilökuntaa on kehotettu tutustumaan lautoihin, ja osalla on suppailusta jonkin verran kokemusta. Lautojen mukana tulee kyllä hyvät käyttöohjeet”, hän vakuuttaa.
Kesäkuun alussa sup-laudoille oli kertynyt jo useampia varauksia, kirjastonjohtaja Sari Sillanpää kertoo.
”Laudat herättävät varmasti kiinnostusta”, hän toteaa ensimmäisten viikkojen kokemuksen perusteella.
Myös soutuveneet lipuivat rantaan
Sup-laudat täydentävät Sastamalan kirjastojen liikuntavälinevalikoimaa, josta lainauksia tehdään tasaiseen tahtiin. Suosituimpia välineitä ovat tähän mennessä olleet tasapainotyynyt ja -laudat, kahvakuulat ja kävelysauvat.
”Lumikengät ovat lumisena aikana käytännöllisesti katsoen koko ajan menossa. Vesijuoksuvöitä on kuusi kappaletta ja reilu vuosi sitten kokoelmaan tuli kuntohulavanteita”, Oravasaari luettelee.
Kesän myötä pääkirjaston rantaan ovat lipuneet jälleen myös soutuveneet Manta ja Annastuuna. Sastamalan matkailun soutuveneitä vuokrataan kirjaston kautta, mutta soutelemaan ei pääse kirjastokortilla, vaan maksua vastaan.

“Päätettiin aloittaa ompelukoneesta”
Kirjaston valikoima on kasvanut myös naapurissa Huittisissa. Siellä kirjastokorttiaan vilauttamalla pääsee nyt käsitöiden pariin, sillä aineistovalikoimaan on hankittu ompelukone.
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Jan-Erik Ylitalo kertoo yhden kaupungin työntekijän esittäneen toiveen saumurista.
“Vähän itsekin mietittiin kirjastopalveluissa ompelukonetta ja saumuria. Päätettiin aloittaa ompelukoneesta ja katsotaan sitten, otetaanko saumuri jatkoksi”, hän sanoo.
Koneen laina-aika on kahden viikon pikalaina, jota ei voi uusia. Konetta ei voi myöskään voi varata itselleen etukäteen.
Erilaisten liikuntavälineiden valikoima on Huittisissakin mittava: on lumikenkiä, frisbeegolf-settejä, tennismailoja ja sisäcurling-settejä.
Näiden lisäksi lainata voi myös energiankulutus- ja pintalämpömittareita sekä kausikortteja LP-Vampulan lentopallopeleihin.