Hevari ja punkkari löysivät kutsumuksensa – Jyrki ja Nane ovat työstään ylpeitä lähihoitajia

Nane Viitamäki ja Jyrki Sundgrén kokevat tekevänsä tärkeää ja merkityksellistä työtä. Kumpikin hakeutui hoitoalalle, kun entisillä työpaikoilla väläytettiin lomautuslappua.

Jyrki Sundgrén ja Tauno ”Nane” Viitamäki ovat molemmat kotoisin Vammalasta, syntyneet vuonna 1968 ja käyneet koulua rinnakkaisluokilla. Nuorena heidät erotti Vammaskosken silta ja kaveriporukka. Sundgrén kertoo olleensa hevari ja Viitamäki kylän kovin punkkari.

Työura vei miehet tahoilleen: Sundgrénin monen mutkan kautta mainosalalle ja Viitamäen eri tehtaisiin. Lopulta tuli aika, kun molemmille väläytettiin lomautuslappua.

”Minä päädyin selaamaan työvoimatoimiston sivuja ja huomasin, että Sotesi hakee oppisopimuksella viittä lähihoitajaopiskelijaa. Hain, pääsin soveltuvuuskokeisiin ja sain paikan. Hakijoita oli yli 120”, Viitamäki kertoo.

Muutama vuosi myöhemmin Sundgrén tarttui tahollaan puhelimeen ja kysyi, pääsisikö Hopulle työkokeiluun.

”Äitini asui Seniorikadun rivitalossa ja olin hänen luonaan katsellut hoitajien työtä. Koin, että se voisi olla mieleistä hommaa.”

“Olen ylpeä siitä mitä teen”

Viitamäki valmistui lähihoitajaksi 2016 ja lopulta itsekin opinnot aloittanut Sundgrén viime vuoden vappuna. Nyt miehet ovat työkavereita Sotesin kotihoidossa. Heidän työpaikkansa on terveyskeskussairaalan takana Lemmenpolun ja Seniorikadun asunnoissa.

Hevari ja punkkari ovat saaneet huomata, että oma ala on löytynyt.

”Ei tehdastyössä koskaan kokenut, että tekisi jotain tärkeää ja merkittävää”, sanoo Viitamäki.

”Olen ylpeä siitä, mitä teen. Tiedän, että työni on tärkeää näille ihmisille ja ilman omaa panostani he voisivat olla tosi yksin”, Sundgrén jatkaa.

Hoitoala on yhä naisvaltainen ja etenkin kotihoidossa miehet ovat melkoinen harvinaisuus. Opintojensa aikana Nane Viitamäki pohti suuntautumista mielenterveyspuolelle. Koska oppisopimuspaikka oli kotihoidossa, oli valinta lopulta luonnollinen. Jyrki Sundgrén kertoo, ettei edes miettinyt muuta kuin vanhustyötä.

”Ikäihmisillä on paljon viisautta, ja välillä toivoo että sitä saisi pullotettua. Monet ovat kokeneet paljon, eivätkä silti valita. Kyllä siitä saa perspektiiviä omaankin elämäänsä.”

Sundgrénia tai Viitamäkeä hyppääminen naisvaltaiselle alalle ei mietityttänyt, ja molemmat kokevat, että heidät on otettu työyhteisössä hyvin vastaan. Myös asukkaat ovat suhtautuneet suopeasti siihen, että hoitaja on välillä miespuolinen.

”Osa oikein odottaa, että me olemme työvuorossa. Ja jos on pitkään pois, kysellään että missäs sitä on vallan oltu.”

Miehet kokevat, että asukkaat myös käyttäytyvät hieman eri tavoin nais- ja mieshoitajan ollessa läsnä. Miesten kanssa vanhukset ovat monesti omatoimisempia.

”Ehkä naiset ovat enemmän hoivaavia ja tekevät helpommin asioita toisen puolesta”, Sundgrén uumoilee.

Stereotypiat elävät vahvoina

Miehet ovat saaneet huomata, että stereotypiat hoitotyöstä elävät vahvoina. Monien mielestä Jyrki Sundgrén ja Nane Viitamäki vain ulkoiluttavat vanhuksia ja vaihtavat näille vaippoja. Toki vuoroihin mahtuu välillä molempia, mutta tosiasiassa työ on vastuullista ja monipuolista. Seuralaisena on usein riittämättömyyden tunne.

Perustyön lisäksi moni asukas kaipaisi juttuseuraa, mutta kun hoitotoimet on tehty, on jo kiire seuraavaan osoitteeseen.

”Monet asukkaat ovat yksin ja aika on pitkää. Hoitajan käynti saattaa ihan oikeasti olla ainoa ihmiskontakti päivän aikana. Kun vietät yhden asukkaan kanssa enemmän aikaa kuin olet suunnitellut, on se joltakin toiselta pois. Annat kaikkesi, mutta se ei kuitenkaan riitä”, Sundgrén kuvailee.

Hän tunnustaa työasioiden seuraavan usein kotiin saakka ja pyörivän päässä öitä myöten. Perheeltä saatu tuki, hyvä työporukka ja hurtti huumori auttavat jaksamaan.

Pilke silmäkulmassa on tarpeen myös vanhusten kanssa, sillä välillä tapahtuu esimerkiksi ihastumisia. Kun Viitamäki aloitti työnsä, eräs 93-vuotias rouva levitti aina miehen nähdessään kätensä halausta varten ja kutsui tätä Sepoksi.

”Siinä tulivat ilmeisesti vanhat muistot mieleen”, hän naurahtaa.

Paula ja Tyyne pääsivät Jyrki Sundgrénin (oik.) kanssa riksa-ajelulle. Keskellä Nane Viitamäki ja vasemmalla Saila Hoipo.

Moni vanhus on yksinäinen

Korona-aikana ikäihmisten yksinäisyys on korostunut, miehet kertovat. Lemmenpolun ja Seniorikadun vanhuksille on pidetty aiemmin useammat juhlat vuodessa, mutta pandemian vuoksi kaikki yhteiset touhut ovat olleet jäissä.

”Asukkaille ne ovat tärkeitä. Kun jotain juhlia on ollut, niistä puhutaan pitkään.”

Kaikki vanhukset eivät tapaa edes naapureitaan, joten viimeisen vuoden aikana yksinäisyys on ollut entistä enemmän läsnä.

Jyrki Sundgrén ja Nane Viitamäki näkisivät mielellään vanhusten parissa vapaaehtoisia, jotka toisivat heidän tasaiseen arkeensa vaihtelua.

Apukädet olisivat tervetulleita myös lääkärireissuille, joille hoitajien ei ole aina lupa tai mahdollista lähteä mukaan.

Tasaista arkea piristäisivät myös omaiset, joiden Sundgrén ja Viitamäki soisivat pitävän nykyistä aktiivisemmin yhteyttä omiin iäkkäisiin sukulaisiinsa.

”Kaikilla meillä on vain yksi äiti ja isä. Pitäisi katsoa peiliin siinä vaiheessa, kun he ovat vielä olemassa, ettei myöhemmin tarvitse katua.”

Uskallus palkittiin

Jyrki Sundgrén tunnustaa, ettei olisi kolmekymppisenä uskonut työskentelevänsä joskus lähihoitajana. Enää hän ei muuta osaisi ajatellakaan.

”Työssä pelataan pitkälti omalla persoonalla, joten elämänkokemuksesta ja iästä on hyötyä. Silloin on helpompi heittäytyä.”

Nane Viitamäki sanoo olevansa tyytyväinen uskaltauduttuaan kokonaan uudelle uralle.

”Kannattaa katsoa ja kokeilla, ennen kuin tyrmää. Hyviä puolia on paljon: kukaan ei ole selän takana seuraamassa, miten hommia tekee tai kellottamassa, kauanko mihinkin menee aikaa. Työtä saa tehdä vapaasti.”

”Ja onhan hoitoala sellainen, jolta työ ei varmasti tekemällä lopu”, jatkaa Sundgrén.

Haastattelun päätteeksi nyt kesälomaa viettävät miehet haluavat ehdottomasti lähettää terveisiä töihin.

”Terveisiä työmaalle, oikein lämpimiä terveisiä!” kaksikko virnistää.

  • avatar Mielipide

    Onko tosiaan vielä v.2021 jotenkin erityisen mainittavaa, että mies vaihtaa “uraa”, hoitoalalle?? Paljonko tässä musiikkimaulla on merkitystä…
    Montako naista on tehnyt saman? Ja tekee hoitoalalla työtään, ilman sen suurempaa julkisuuden tarvetta asialle.
    Jopa 15h työvuoro osastoilla, maskin kanssa, näillä helteillä…
    Hyviä pyöräkelejä!

Jätä kommentti