Yksi maamme 1910-luvun suosituimmista ja luetuimmista kirjailijoista on ollut kiistanalainen ja vaiettu. Algoth Untola – joka kirjoitti nimillä Maiju Lassila, Irmari Rantamala ja J.I. Vatanen – lienee Suomen kirjallisuuden salaperäisin henkilö. Osittain lähteiden niukkuuden, osittain tietoisen vääristelyn takia hänen vaiheensa ja ajattelunsa on jäänyt hämärän peittoon.

Toki tutkimusta Untolasta on muun muuassa sastamalalaisjuurisen Juhani Piilosen toimesta tehty, mutta ei sellaisessa mittakaavassa kuin nyt. Warelia julkaisi Marko A. Hautalan teoksen ALGOTH – Kapinallinen kynämies. A. Untolan merkillinen elämä alkukesästä. Teos monien arvoitusten miehestä täyttää suuren aukon Suomen kirjallisuushistoriassa.

Kapinallisen kynämiehen elämäntarinan julkituloa edelsi historiantutkija Marko A. Hautalan neljännesvuosisadan mittainen omistautuminen aiheelle. Peliin tarvittiin myös kapinallista kustantajaa. Mikä sai Warelian Marko Vesterbackan innostumaan aiheesta, jonka monet suuret kustantamot olivat hylänneet?

”Pelkkä aihe ei riittänyt, mutta kaiman teksti vei mennessään. Mistä tahansa kohtaa käsikirjoitusta luin, se oli vakuuttavaa ja laadukasta jälkeä”, Vesterbacka sanoo.

Untola oli oman tiensä kulkija

Vesterbacka on nuoresta asti ollut lukeva ihminen. Se on hänelle tapa olla ja elää. Kirjallisuutta ja suomen kieltä opiskelleelle miehelle Algoth Untola oli tuttu hahmo – tai niin hän luuli. Mielikuvat ristiriitojen piinaamasta, kameleonttimaisesta kirjailijasta saivat kuitenkin Hautalan työn ansiosta tuuletusta.

”Algothista tuli minullekin seikkailu. Elämäkerralla oli mullistava vaikutus jopa tällaiseen kaltaiseeni paatuneeseen lukijaan”, Vesterbacka naurahtaa.

Punaisten agitaattoriksi leimattu Untola koki valkoisten vankina kenties suomalaisen kirjallisuuden häpeällisimmän kirjailijakohtalon. Millaiset olivat luokkayhteiskunnan eriarvoisuutta kritisoineen Untolan viimeiset päivät? Oliko Untola lopulta vanhasuomalainen, maalaisliittolainen, sosialisti vai kaikkia niitä? Elämäkerta vastaa näihin kysymyksiin.

Vesterbackan mukaan Untolan suhde ympäröivään maailmaan näyttäytyi ristiriitaisena, mutta hän oli sisäisesti eheä, oman johdonmukaisen logiikkansa ohjaama ihminen. Ei Untola omaksunut jotakin ideologiaa, vaan ammensi niistä omaan maailmankuvaansa.

Vahva oikeudentunto ajoi eteenpäin

Kirjallisuushistoria on piirtänyt Untolasta kuvaa kiihkomielisenä ja mieleltään järkkyneenä. Tähän kuvaan ovat vaikuttaneet niin sisällissodan jälkimainingit kuin esimerkiksi kollegoiden Juhani Ahon ja Eino Leinon Untolan hahmoon kohdistama kritiikki.

Untolan kustantajan Eino Railon 1923 julkaisema pieni elämäkerta ei negatiivissävytteistä kuvaa muuttanut. Hautala tiivistää Railon suhtautumisen Untolaan: hän rakasti humoristista kansankuvaaja Maiju Lassilaa mutta vihasi kantaaottavaa Irmari Rantamalaa.

Niin ikään aikansa suuriin kulttuurivaikuttajiin lukeutunut professori Rafael Koskimies ymmärsi hänkin Maiju Lassilan huumorin, mutta itse kirjailijaa hän nimitti rappeutuneeksi ja sairaaksi suurten lupausten mieheksi, joka päätti päivänsä kuolemaan tuomittuna punaisena kiihoittajana.

”Untolaa ajoi eteenpäin ennen kaikkea vahva oikeudentunto. Ja hän oli temperamenttinen ja äkkipikainenkin mutta mieleltään terve – ainakin jos moniin aikalaistaiteilijoihin vertaa”, Vesterbacka hymähtää.

Elämäkerta esittelee kokonaisen ihmisen

Untola antoi kynänsä punaisten palvelukseen, sitä ei Hautalan elämäkerta yritä siloitella tai vähätellä. Untola ei ollut sankari, mutta ei myöskään tappaja. Hän provosoi ja provosoitui itse. Suoraan väkivaltaan hän ei silti kannustanut – toisin kuin jotkut tahot ovat väittäneet. Ajatus sosialistisesta diktatuurista oli Untolalle kauhistus, sillä hän oli itsenäisyysmies, joka koki toimivansa suomalaisemman, kansanvaltaisemman ja oikeudenmukaisemman Suomen puolesta.

Yli 1200-sivuinen kirjajärkäle käsittelee sisällissodan aikaa 300 sivun verran. Warelia on vuosien varrella julkaissut lukuisia kyseistä ajanjaksoa eri näkökulmista käsittelevää teosta. Kustantaja näkee teoksen arvon myös siinä, että se tuo julki yhden uuden katsantokannan aiheeseen.

”Ei Untolasta tai hänen ajatuksistaan tarvitse pitää. Tämä elämäkerta tekee hänelle oikeutta siinä, että se ei vääristele, vaan esittelee meille kokonaisen ihmisen. Voimme nähdä paitsi Untolan uusin silmin myös vuoden 1918 tapahtumat Untolan silmin”, Vesterbacka miettii.

Warelian kirjojen parissa puurtaa nykyään useampia tekijöitä. Kymmenistä vuoden aikana julkaistavista kirjoista Marko Vesterbacka kustannustoimittaa itse vain muutaman. Algothista hän tiesi heti, että se on hänen juttunsa, kenties tähänastisen kustannusuran huipentuma.

”Minulla on vahva tunne, että tässä on tämä puuttuva kirja. Jos Warelian tie päättyisi nyt, olisin työni tehnyt.”

Kuka Algoth Untola?

• Algoth Untola (1868 – 1918) eteni monien vaiheiden jälkeen vaatimattomista oloista kansakoulun opettajaksi, kirjailijaksi ja toimittajaksi. Ennen Työmies-lehteä Untola toimi muun muassa Satakunta-lehden päätoimittajana.
• Untolalta julkaistiin yli 20 teosta, joista tunnetuimpia ovat mm. nimellä Irmari Rantamala julkaistut Harhama (1909) ja Martva (1909), nimellä Maiju Lassila julkaistut Tulitikkuja lainaamassa (1910), Kun lesket lempivät (1911), Liika viisas (1916) ja Kuolleista herännyt (1916) sekä nimellä J. I. Vatanen ilmestynyt Avuttomia (1913).
• Untolan eli lapsuutensa ja nuoruutensa maaseudulla itäisessä Suomessa. Alunperin sukunimi oli Tietäväinen, jonka Algoth aikuistuttuaan vaihtoi “kalevala-aiheiseksi” Untolaksi. Maanviljelijänä perheensä elättäneen isän varhaisen kuoleman vuoksi Untola varttui kummisedän renkinä Tohmajärven lähimaisemissa.
• Marko A. Hautalan mukaan Untola kirjailijanimineen oli melkoinen paradoksi: hän oli samanaikaisesti sekä Suomen rakastetuin että parjatuin kirjailija 1910-luvulla. Hänen teoksensa upposivat erityisesti rahvaaseen, mutta Lassilan ja Rantamalan naturalismi löysi puolustajia myös sivistyneistön keskuudesta.
• Untola sai kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1911, mutta kieltäytyi vastaanottamasta sitä.

Juuso Huhtivuo haastattelee Marko A. Hautalaa Algoth Untola -elämäkerrasta Vanhan kirjallisuuden päivien Tyrvääläisessä trykissä Sylvään juhlasalissa lauantaina 31. heinäkuuta kello 15.30 – 17.