Sastamalalaiselle Jorma Hämäläiselle kotiseututyön korkein tunnustus

Jorma Hämäläinen
Jorma Hämäläinen. Kuva: Anna-Maija Halme / Suomen Kotiseutuliitto.

Kunnallisalan sosionomi Jorma Hämäläiselle Sastamalasta on myönnetty Kotiseututyön ansiomitali. Hänen ansionsa erityisesti valtakunnallisessa kotiseututyössä ovat erittäin merkittävät.

Jorma Hämäläinen on toiminut eri tasoilla vaikuttavasti kotiseututyössä. Hän on ollut Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen ja sen myötä mukana monissa kotiseututoimintaa kehittävissä hankkeissa.

Pitkän työuran Jorma Hämäläinen teki sekä kuntapuolella että yksityisellä sektorilla. Hän on toiminut muun muassa kunnansihteerinä Keikyässä 1970-luvulla, Salmi-yhtiöissä johtotehtävissä, kunnanjohtajana Pihtiputaalla ja Tuusulassa sekä kaupunginjohtajana Äänekoskella. Eläkkeelle Hämäläinen jäi Suomen Lehtiyhtymän toimitusjohtajan tehtävästä.

Kotiseututyön ansiomitali on Suomen Kotiseutuliiton korkein tunnustuksen osoitus. Saajat julkistettiin Valtakunnallisten kotiseutupäivien gaalassa.

  • Vaari

    -En tunne miestä, sanoi Hakkarainen Jeesusta. Sastamalalaisuus on hänen kohdaltaan jäänyt minulta huomaamatta. Mutta hieno huomionosoitus kumminkin.

Kommentointi ei ole käytössä.