
Kokemäellä on esillä liikenneturvallisuuden parantaminen Kauvatsalla. Asia on nostettu esiin valtuustoaloitteessa.
“Kauvatsalla ei ole yhtään suojatietä ja tarvetta kyllä olisi”, toteavat keskusta ja kristillisdemokraatit. Valtuustoaloitteessa arvioidaan, että varoitusmerkit ja suojatie voisivat kiinnittää autoilijoiden huomiota paremmin myös muihin tiellä liikkuviin.
“Yttiläntiellä ajetaan aika ajoin turhankin reipasta vauhtia”, mainitaan valtuustoaloitteessa. Suojateitä ehdotetaan Lähteenmäen koulutien risteykseen ja huoltoaseman kohdalle.
Valtuustoaloitteessa muistutetaan, että koululaiset liikkuvat paljon. Lähteenmäen koululle on hankittu polkupyöriä.
Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen teknisen ja ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.