
”Virheitä on tehty. Ne pitää nyt korjata”, totesi kasvatusjohtaja Pekka Kares kaupungin ja Tuomi Logistiikan yhteisessä tiedotustilaisuudessa torstaina.
Kares kertoi saaneensa palautetta, että hän henkilökohtaisesti tai kaupunki ei välitä kuntalaisten hädästä.
”Pahoittelen, jos sellainen kuva on syntynyt. Missään nimessä emme vähättele ongelmia.”
Sastamalan eteläisen alueen koulukuljetusongelmien taustalla on ollut monia syitä, yhtenä muun muassa puutteet kaupungin ja Tuomen välisessä informaatiossa.
Yleisesti ottaen Kares totesi kaupungilla olevan kaksi vaihtoehtoa: ostetaan asiantuntijapalvelu ulkoa tai tehdään omana työnä. Koulukuljetusten hallinta on ollut kaupungillakin, mutta yhden henkilön takana oleva systeemi on erittäin haavoittuvainen. Tärkeää on olla myös kehityksessä mukana.
”Minulta on kysytty, miksi käytössä ei ole sellaista järjestelmää kuin jäätelöautolla, mistä näkisi missä oppilaita kuljettava auto milloinkin menee. Tuomella on sellainen järjestelmiä. Jos palataan kaupungin järjestämisvastuuseen, pitäisi kunnankin hankkia vastaavaa tekniikkaa”, Kares sanoi.
Kares nosti esille palautteen siitä, miksi liikennöitsijät eivät määrittele reittejä. Kuka “ohjaa” autoja: kaupunki, liikennöitsijä vai Tuomi? Kares viittasi kilometripohjaisen systeemin vaaroihin kustannusten osalta.
”Lapsi ja huoltaja kiittävät, kuski kiittää, liikennöitsijä kiittää, jos jokainen oppilas haetaan kotipihasta. Mutta vaarana on se, että jos näitä tapauksia on paljon, tarvitaan lisää kalustoa – ja kustannukset nousevat.”
Kares painotti kokonaisuutta. Jos halutaan järjestää oppilaskuljetukset jollakin toisella tavalla, pitää siihen varata myös euroja. Sivistystoimen budjetti on rajallinen.
Moni asia muuttui syksyllä
Myös Tuomi Logistiikan kuljetuspäällikkö Ellinoora Tuusa selvitti ongelmien taustoja.
“Noutopaikkoja tarkasteltiin, ja reitit tehtiin uusiksi, eli niissä oli tapahtunut paljon muutoksia, kun koulut alkoivat.
”Tämä on ollut haastava kokonaisuus, kun mukana on eri liikennemuodossa kulkevia oppilaita. Kaikki oppilaat eivät aluksi olleet meidän listoilla. Jatkossa vastaavia virheitä ei saa tapahtua.”
Laajaan palautevyöryyn ei oltu osattu Tuusan mukaan varautua. Nyt asiakaspalvelua on vahvistettu, ja henkilöstöresurssia lisätty. “Ei saa olla niin, että ihmisille jää sellainen mielikuva, että kunta hoitaa kaiken likapyykin.”
Tuusan mukaan ongelmavyyhdistä osa on johtunut Tuomen tekemistä virheistä.
”Aina ratkaisumme eivät ole vastanneet sivistyslautakunnan ohjeita. Turvallisuuteen liittyvät palautteet on pyritty ratkomaan ensin”, Tuusa sanoo.
Pekka Kares totesi saaneensa useaan otteeseen vastata kysymykseen siitä, miksi kaupunki ei ole vain laittanut peliä Tuomen kanssa poikki.
”Sopimuksiin liittyy aina seikkoja, joita ei voi käydä julkisuudessa läpi.”

”Asioiden muututtava parempaan suuntaan”
Alueviesti kysyi myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja Minna Isotalolta kommenttia asiaan. Isotalo näkee, että Tuomi Logistiikan rooli koulukuljetuspalvelun operatiivisena järjestäjänä Sastamalassa on nyt kiinni siitä, miten palvelu saadaan eteläisellä alueella sujumaan.
”On selvää, että seuraavaan kokoukseen mennessä asioiden pitää muuttua parempaan suuntaan.”
”Jos kuntalaisilta saadaan edelleen enimmäkseen negatiivista palautetta, on sillä suuri merkitys jatkoa ajatellen”, Isotalo sanoo.
Isotalon mielestä luottamushenkilöiden olisi hyvä miettiä kuntalaisten hyvinvointia, ja sitä, mikä on Sastamalassa riittävä ja haluttu koulukuljetuspalvelun taso.
”Sastamala on laaja kunta, välimatkat ovat pitkiä, ja kouluverkkoa on supistettu. Tämä on sellainen yhtälö, että koulukuljetusten toimivuus nousee ykkösasiaksi.”
Isotalo sanoo saaneensa viime viikkojen aikana runsaasti yhteydenottoja niin Karkun kuin Storminkin suunnalta. Muutamat aktiiviset kuntalaiset ovat toimittaneet lautakunnalle kootusti kulmakuntansa terveisiä koulukuljetuksiin liittyen.
”Viime päivinä viestien sävy on ollut sellainen, että ihmiset alkavat todella väsyä. Epävarmuus ja epätietoisuus on hankaloittanut perheiden arkea kohtuuttomasti. Pahin tilanne on ollut perheissä, joiden arjessa on muutoinkin erityisiä haasteita”, hän kertoo.
Lautakunta punnitsee koulukuljetusten järjestämistä uudelleen seuraavassa kokouksessaan 29. syyskuuta.
Mitä sivistyslautakunta linjasi koulukuljetuksista? Lue tästä: