Huittisten uusi Hullu Mies: ”Jos joku haluaa harrastaa, niin minä haluan auttaa siinä eteenpäin”

Työhulluus on yksi useampaa Huittisten Hullua Miestä yhdistävä piirre. Myös Jyrki Välkkynen kuuluu niihin eläkeläisiin, joilla on harvoin aikaa levätä laakereillaan.

Ei osannut Jyrki Välkkynen odottaa, mitä tuleman piti, kun hän alkukesästä vastasi puhelimeen. Huittisten sivistyslautakunta oli valinnut Välkkysen yksimielisesti Huittisten uudeksi Hulluksi Mieheksi.

”Oli se melkoinen yllätys. En ollut koskaan ajatellut, että tämä titteli lankeaisi minulle, sillä Huittisten eteen töitä tekeviä ihmisiä on paljon. Siitä ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä, että otanko arvonimen vastaan”, viime perjantaina Hullussa Yössä nimityksensä virallisesti vastaanottanut Välkkynen juttelee.

Alun perin Hullun Miehen nimityksen saaja piti julkaista jo aiemmin kesällä. Koronan sotkettua suunnitelmat, pysti päätettiin jakaa Hullun Yön yhteydessä.

”Julkistuksen viivästyttyä olen ehtinyt jo vähän sulatella tätä hulluutta. Alusta lähtien se on tuntunut miellyttävältä ja olen ollut siitä ylpeä, mutta mitä enemmän asiaa on ehtinyt miettiä, sitä isommalta palkinnolta tämä on alkanut tuntua. Korkeammalle minä tällaisen nimityksen arvostan kuin jonkun rintaan laitettavan prenikan.”

Suurin ansio pitkäjänteisessä nuorisotyössä

Välkkynen on tullut tutuksi ennen kaikkea urheilupiireistä. Hän on tuttu näky niin Huittisten urheilukentällä, Kännölässä kuin Huhkolinnassa ja sittemmin Tahto Areenalla.

Sivistysjohtaja Eija Mattilan mukaan juuri Välkkysen panostus lasten ja nuorten liikunnan hyväksi oli merkittävin peruste miehen valitsemiseksi Hulluksi Mieheksi.

”Yleisurheiluvalmennus ja -ohjaus on ollut Jyrkille sydämenasia, joka jatkuu edelleen”, Mattila toteaa.

Lisäksi Välkkysellä on takanaan ansiokas työura, josta hän on jäänyt eläkkeelle noin viisi vuotta sitten.

”Suuntaa ja tapaa, jolla vein Huittisten Puhelinyhtiötä aikoinaan eteenpäin, arvostettiin ja pidettiin hyvänä. Lopputulos oli toki fuusio, mutta se oli sen ajan henki. Pienillä yksiköillä ei vain enää ollut mahdollisuuksia pärjätä yksin, tilanne oli samanlainen joka alalla”, Välkkynen muistelee.

Välkkynen on valitsijaraadin kanssa yhtä mieltä, että hänen suurin ansionsa on kuitenkin palkkatyön sijaan paikkakunnalla tehty pitkäjänteinen nuorisotyö.

”Olen vuosien aikana liikuttanut satoja huittislaisia nuoria. Nyt tilanne on se, että ensin valmennuksessani ovat olleet äidit ja isät, ja tänä päivänä liikutan ja välillä vähän rääkkäänkin jo toista polvea.”

”Taustajoukot olennaisia menestyksessä”

Urheilukipinä Välkkyselle syttyi omassa, suuressa lapsuudenperheessä veljien kanssa kilvoitellessa, mutta intoa valmentaa muita, hän pitää eräänlaisena kutsumuksena.

”Minulla on vain sellainen voimakas tunne, että jos joku haluaa harrastaa, niin minä haluan auttaa siinä eteenpäin. Tuntuu tärkeältä jakaa omia oppeja.”

Miehen nimi nousi isommin esille noin puolitoista vuotta sitten, kun hänen johdollaan Kännölän ulkoilualueelle talkoiltiin kaivatut ja paljon kiitosta keränneet kuntoportaat.

”Olen sellainen luonne, että innostun helposti ja olen mukana milloin missäkin. Lisäksi tiedän, että Tahdon portaiden kaltaiset projektit vaativat taakseen ihmisen, joka vetää sitä hanakasti eteenpäin. Jotenkin vain usein ajaudun sellaisiin projekteihin”, hän naurahtaa.

Nimitystä Hulluksi Mieheksi voikin pitää eräänlaisena kunnianosoituksena kaikelle talkootyölle.

”Varsinkin urheilussa taustajoukoissa tapahtuu paljon työtä. Urheilija on se, joka tuo mitalin kotiin, mutta ohjaajat, valmentajat ja muut taustajoukot ovat menestyksen kannalta olennaisessa osassa. Tuntuu hyvältä, että tämän kunnianosoituksen myötä myös me taustalla toimijat ja yhteisen hyvän eteen talkoilijat saamme kiitosta”, Välkkynen pohtii.

Poimintoja