Alueviestin tämänvuotinen lukijamatka alkoi anivarhain torstaiaamuna 9.9. ja ensimmäisen yö vietettiin Taivalkoskella Hotelli Herkossa. Sen pihapiirissä saatoimmekin jo bongata reissumme ensimmäiset porot, jotka jolkottelivat metsästä iltakävelylle lähteneiden iloksi.

Tuhdin aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Inarinmaata, ja matkalla vierailimme Kuusamon Suurpetokeskuksessa. Opastetulla yksityiskierroksella saimme kattavan tietopaketin paitsi keskuksesta itsestään, myös sen asukkaista. Kestojulkkis Juuson me tapasimmekin, mutta pieni Aina-karhu oli kuulemma Sulon kanssa katselemassa Pikku Kakkosta.

Reissupäivän päätteeksi majoittauduimme Hotelli Ivaloon ja illallisen jälkeen osa porukasta käväisi vielä saunassa ja uimassa: altaassa tai Ivalojoen virkistävässä syleilyssä.

Aamulla lähdimme bussilla kohti Inaria ja Juutuanpolkua. Kävelyreitin puolessa välissä nautimme makkarat Jäniskosken laavulla. Iltapäivän ohjelmassa oli vielä legendaarinen Joosepin kenttä Luttojoen rannalla. Urho Kekkosen kansallispuistossa, aivan itärajan tuntumassa, on hyvin säilynyt esimerkki 1900-luvun alkupuolen pienimuotoisesta pyyntiin ja karjanhoitoon perustuvasta erämaa-asutuksesta Metsä-Lapin tunturiseudulla.

Sunnuntaina seikkailimme Lemmenjoella, Euroopan suurimman kansallispuiston maisemissa. Matkasimme 16-paikkaisilla jokiveneillä kultamiesten käyttämää reittiä pitkin ja aurinkoinen päivä kruunasi retkemme. Kirkkaat ruskan värit heijastuivat upeasti Lemmenjoen pintaan. Rantauduimme Ravadaskönkäälle, ihailemme Ravadasjoen putousta ja Ravadasjärven autiotuvan tulipaikalla joimme nokipannukahvit veneisäntien kertoessa meille lappilaisten elämästä ennen ja nyt.

Jokiveneretken jälkeen vierailimme vielä aidolla saamelaisella porotilalla, jossa kuulimme asiaa niin poronhoidosta kuin saamelaisuudestakin. Hotelli-illallisen jälkeen maistuikin uni, sillä seuraavana aamuna oli lähtö Norjaan.

Ajoimme reittiä Ivalo-Inari-Utsjoki-Nuorgam-Vesisaari-Vuoreija-Hamningberg, ja yöksi palasimme jälleen Vesisaareen. Retkemme ulottui kauas Jäämeren rannoille, niin kauas kuin tietä riitti. Luonto muuttui matkan aikana rehevästä joenrantaluonnosta karuun kiviseen maastoon.

Oppaamme Kaija Tolonen kertoi tarinoita ja historiaa alueen vaiheista ja kuljettajamme Jouko Myllyniemi tiesi tässäkin maailmankolkassa ne parhaimmat paikat, mistä oli hyvä nousta autosta joko valokuvaamaan, tai tallentamaan näkymiä verkkokalvoille.

Päivän unohtumattominta antia taisi olla Noitavainojen muistomerkki Vuoreijassa sekä Hamningbergin hylätty kalastajakylä. Tie tuonne Varangin niemimaalla sijaitsevaan kylään oli kuin ulkoavaruudesta ja merinäköalat monine valkohiekkaisine laguuneineen uskomattoman upeat.

Vesisaaressa viettämämme yön ja herkullisen norjalaisen aamiaisen jälkeen vierailimme Pykeijassa, jota Pikku-Suomeksikin kutsutaan. Näin siksi, että kylän asukkaat ovat pääosin 1800-luvulla Suomen Lapista nälkää ja köyhyyttä pakoon lähteneiden siirtolaisten jälkeläisiä.

Jäämeren tuulien ja tuiskujen hopeoimaa kylää kutsutaan myös satumaaksi ja tuon luonnehdinnan ymmärtääkin hyvin, kun on nähnyt idyllisen pikku kylän. Kylän ainoassa bistrossa nautimme kuningasrapuvoileivät. Juuri kuningasravuistaan pieni kylä niin hyvin tunnetaankin.

Reissun viimeikseksi yöksi palasimme vielä Ivaloon, ja nyt ihastuttavaan Aurora Villageen. Majoitumme lasikattoisissa iglu-mökeissä ja istuimme illallisella viihtyisässä ravintolasalissa takkatulen loimussa, ja pöydissä kävi iloinen puheensorina. Kun useat ”ruskamatkakonkaritkin” olivat sitä mieltä, että saimme kokea upeimman ruskan vuosikausiin, niin olihan se uskottava.

”Ruska loistossaan kuin satu on”, lauletaan Lapin tango -iskelmässäkin, ja se pitää kyllä kirjaimellisesti paikkansa. Oletko sinä päässyt kokemaan Lapin upean ruskan? Jos et, suosittelen laittamaan to do -listalle.