Uutta musiikkia Sastamalan seuduilta – ”Tämä kaikki on elintärkeää paikallisen kulttuurin ylläpitämiseksi”

Kesä alkaa olla Rautaveden rannoillakin taputeltu. Sen aikana on ehtinyt syntyä uutta, paikallista musiikkia. Kuva: Olli Mäkelä.

Kesä alkaa olla Rautaveden rannoillakin taputeltu. Sen lisäksi että ihmiset pääsivät nauttimaan taas livemusiikista vaikkapa Tyrvään Pappilan amfiteatterissa, ovat paikalliset muusikot jälleen ehtineet työskennellä myös studioissaan. Seuraavassa muutama mielenkiintoinen nosto kesän ja syksyn julkaisuista.

Kolmas Yö: In Vino Veritas (Spotify, YouTube)
Bändin nimi, joka luo mielleyhtymiä Kolmanteen Naiseen, Yöhön ja Juice Leskisen Viidenteentoista yöhön ei ole täysin harhaanjohtava. Sastamalalaisen Kolmas Yö -yhtyeen toukokuussa julkaistu single In Vino Veritas on puhdasta suomirockia joka suoruudellaan tekee paluuta jonnekin 2000-luvun alun Lumon ja Tyrävyön valtakaudelle.

Tämä Tuomas Vesan kirjoittama kitaravetoinen kappale kertoo resupekasta, prinsessasta sekä tietenkin viinistä ja sen YouTubesta löytyvä mustavalkoinen musiikkivideo onkin kuvattu otollisesti Vammalan Seurahuoneella. In Vino Veritas on nuoruutta uhkuva piristysruiske tässä tasaisen tylsän konepopin ajassa. Singlelohkaisu kutsuu tutustumaan myös yhtyeen viime vuonna julkaistuun Kabaree-pitkäsoittoon.

Sheri: Satellite (YouTube)
Handirap Vammalan pitkäaikaisena tuottajana tunnettu Markus Hietanen julkaisi kesällä ensimmäisen virallisen soolokappaleensa videon kera YouTubessa nimellä artistinimellä Sheri. Satellite on englanninkielistä pehmeää poppia, jonka sanoituksissa seikkaillaan avaruudessa käsitellen yksinäisyyttä ja rakkauden kaipuuta, kuitenkin toiveikkaana.

Tunnelmiltaan Satellite kulkee läpi 70-luvun glam rockin ja 90-luvun brittipopin aina 2000-luvun country poppiin asti. Ylistenjärvellä ja ”avaruudessa” kuvatulla musiikkivideolla paita ja tukka auki keinutteleva laulaja muistuttaa etäisesti Led Zeppelinin Robert Plantia tai The Darknessin Justin Hawkinsia. Hietanen vastaa yksin kappaleen sekä videon tuotannosta joskin kitarat kappaleeseen on soittanut Koitos-yhtyeestä tuttu Matti Hiitti.

Selkeää hittipotentiaalia omaava Satellite on todellinen korvamato ja palauttaisi milloin vain Suomen takaisin Euroviisujen mitalikantaan.

Vili Rantanen: Ois aina elokuu (Spotify, YouTube)
Sastamalan musiikkikentän todellinen monitoimimies Viljo ”Vili” Rantanen julkaisi myös kesällä uutta soolotuotantoa. Muun muasssa The Coverallsista ja Teräsbetonista tunnetun Rantasen soolokappaleet ovat bändejään selkeästi pehmeämpää ja akustisempaa iskelmäpoppia. Jalkapallon EM-kisoihin Huuhkajille tehty kannatuslaulu Puhjetkoon taivas soi kisojen aikana Ylen televisiolähetyksissäkin, mutta muuten Rantasen soolotuotanto on toistaiseksi vältellyt enempää radiosoittoa.

Ois aina elokuu on neljääkymmentä käyvän elämäänsä pohdiskelevan miehen kitarapop-anthem. YouTubesta löytyy kappaleelle myös koiralenkille sijoittuva musiikkivideo, joka oivasti alleviivaa ajatusta siitä että juuri elokuun hämärtyvät illat ovat parasta aikaa miettiä elämäänsä ja paikkaansa muuttuvassa maailmassa.

Minna Minerva: Kuumaan (Soundcloud, YouTube)
Naisenergiaa Sastamalan musiikkikentälle tuo Minna Minerva, joka julkaisi syyskuussa debyyttikappaleensa Kuumaan musiikkipalvelu Soundcloudissa sekä audiovideona YouTubessa. Elektronista indiepoppia edustava kappale saattelee estradille hieman mystisen oloisen kuumista päiväunista kertovan laulajan.

Vaikka musiikillisesti kappale lähentelee enemmänkin vanhaa Reginaa, on muhkeasta liaanista, Tarzanista ja Janesta kertova teksti mielestäni jonkinlaista jatkumoa Kikan ja Erika Vikmanin kaltaisten artistien erotiikalla flirttailevalle suomipopille.

Tarttuva kappale jää helposti soimaan päähän ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan millaista musiikkia muun muassa joku iiristä fanittava Minna Minerva tarjoilee seuraavaksi.

Lepakkotiimi: Syntynyt Hokemaan (Spotify, YouTube)
Vammalan kulttuuripalkinnonkin kertaalleen pokannut Lepakkotiimi-yhtye julkaisi kesällä Spotifyssa kolmannen albuminsa Syntynyt hokemaan. Maalais- ja progeräpiksi musiikkiaan kutsuva yhtye jatkaa uudella 11 kappaletta sisältävällä levyllään siitä mihin se 13 vuotta sitten jäi Varakkaat köyhät, ylpeät nöyrät -albumillaan.

Omaperäisten biittien päälle ladataan värikkäitä, monitasoisia ja nokkelasti kirjoitettuja riimejä. Kappaleiden hetkittäin ronskienkin lyriikoiden sisään on leivottu ajankohtaisia teemoja kuten kaupunkilaistuminen, mielenterveysongelmat, seksuaalisuus ja totta kai kaiken kestävä ystävyys. 2003 vuonna perustettu bändi on pysynyt uskollisena omalle genreillä leikittelevälle tyylilleen, ja uskaltaa käsitellä rohkeitakin aiheita hyväntahtoisen huumorinsa keinoilla.

Levyn sanoitukset ovat ahdettu täyteen paikallisromantiikkaa ja levyn päättävä läjäpäin vammalaräpin soihdunkantajia tarjoileva Handirap tai kuolema teroittaa että Sastamalassa myös hiphop elää yhä – ainakin pinnan alla.

Vaikka radioiden soittolistat pyörivätkin Lauri Tähkän, Elastisen ja Suvi Teräsniskan ympärillä, on mahtavaa että myös Sastamalassa artistit luovat omatoimisesti uutta musiikkia vuodesta toiseen, välittämättä siitä että ne jäisivät pienemmälle huomiolle ja suurempien jalkoihin. Tämä kaikki on elintärkeää paikallisen kulttuurin ylläpitämiseksi.

Kuuntelemalla ja jakamalla paikallista musiikkia, sekä seuraamalla vaikkapa artistien some-sivuja voit itsekin osallistua kulttuuritalkoisiin.

Juttuvinkkejä ja tietoa uusista julkaisuista sekä mielenkiintoisista artisteista ja taiteiljoista voi lähettää sähköpostiin pomipee@gmail.com.

Olli Mäkelä

Poimintoja