”Elävän torin tekevät kauppiaat” – Tärkeää perusasioiden kuntoon laittaminen

Mauri Tuominen, Kari Kaaja ja Pentti Jarkko.

”Ideat pöytään ja sitten ryhdytään niistä karsimaan. Vaikka aika selvät sävelet tässä taitaa olla”, tuumaa Kari Kaaja Vammalan torikellon kupeessa.

Pentti Jarkko on samoilla linjoilla. Vaikka suunnittelutyö torin saneerauksesta on alkamassa, ei asiassa olla aivan lähtöruudussa.

”Suunnitelmia tehtiin jo muutamia vuosia sitten. Katsotaan minkä verran niitä pitää päivittää.”

Mauri Tuominen painottaa perusasioiden kuntoon laittamista:

”Moni on jo pitkään kummeksunut, miksi torilla ei ole vessaa. Myös vesi- ja sähköinfra kaipaa modernisointia.”

Tällä kertaa koolla ei ole mikä tahansa toriparlamentti, vaan torihankkeen rakennustoimikuntaan nimettyjen kolmikko. Kaajan lisäksi Alueviestin kutsuun ennättivät melko lyhyellä varoitusajalla vastata valtuutetut Jarkko ja Tuominen.

”Viihtyisyyttääkään ei kannata unohtaa”

Yksi alkaneen vuoden paikallisesti odotetuimmista hankkeista on Vammalan torin alueen saneeraus. Vuoden 2023 puolelle jatkuvalle torin alueen ehostukselle on varattu yhteensä miljoona euroa. Tavoitteena on viihtyisä ja vetovoimainen kokonaisuus.

Kaaja muistuttaa investointimäärärahan myötä hankkeelle asetetusta raamista. Miljoona euroa on iso raha, mutta äkkiä sekin saadaan kulumaan jo pelkkiin perusasiohin kuten maanmuokkaukseen, infraan, asvaltointiin ja kiveyksiin, hän kertaa.

Pentti Jarkko nyökkää. Torialueen rakenteiden perusparannus edellyttänee, että metrin kerros maata pitää kaivaa pois ja tuoda saman verran soraa tilalle. Salaojitus on myös tehtävä. Toripuistokin on remontin tarpeessa.

Tuominen korostaa, ettei viihtyisyyttäkään sovi unohtaa. Vaikutusta olisi jo sillä, että esimerkiksi torialueen siisteyteen ja valaistukseen kiinnitetään huomiota.

”Keskustan alueen elinvoiman kannalta torin merkitys vain korostuu, kun meillä on Vammalassa kohta kaksi hypermarkettia”, hän tuumaa.

Tuominen sisällyttäisi toimintasuunnitelmaan pienen esiintymislavan. Kun ohjelman järjestämiselle luodaan puitteet, esiintyjiäkin ilmaantuu.

”Esiintymislava on kovin yleinen esimerkiksi Keski-Euroopan vilkkailla toreilla. Riittävä koko on sellainen, että siihen mahtuu lentopallojoukkue seisomaan”, myötäilee Jarkko.

Jos kiinteän ésiintymislavan ei katsota Vammalan torille sopivan, on siirrettävä lavaratkaisu hyvä huomioida suunnitelmia laadittaessa, miehet miettivät.

Nyt on kyselykierroksen paikka

Kun myllerrys torilla alkaa, on torikauppiaiden toiminta mahdollistettava remontista huolimatta. Jarkko, Kaaja ja Tuominen korostavat toritoimijoiden kuulemisen tärkeyttä.

”Jos joku siirtää myyntikojunsa muualle, palaako hän enää torille?” Tuominen murehtii.

”Elävän torin tekevät torikauppiaat. Meidän on tehtävä Vammalan torista sellainen, että se palvelee hyvin heidän toimintaansa”, Kaaja sanoo.

Kolmikko on sitä mieltä, että myös keskustan alueen yrityksiä on kuultava. Osallistamista on toki aiemminkin tehty, mutta nyt on uuden kyselykierroksen paikka.

Jarkko kertaa aikataulun: tavoitteena on saada kevään aikana suunnitelmat valmiiksi. Viimeistään elokuussa pitäisi niille saada lautakunnan hyväksyntä. Tositoimet alkaisivat torilla syksyllä.

”Meidän roolimme on valvoa ja toimia peräänkatsojana. Toivon torin kunnostamiseen mukaan ihmisiä, joilla on kokemusta tällaisista hankkeista”, Kaaja sanoo.

Jarkko, Kaaja ja Tuominen ovat yhtä mieltä siitä, ettei hyvää lopputulosta synny pelkästään kaupungin omin voimin, vaan ulkopuolista osaamista tarvitaan.

”Kannattaisi katsastaa muiden paikkakuntien toreja ja kysellä siellä myös kauppiailta, miten homma toimii”, Tuominen lisää.

Hankkeen rakennustoimikuntaan nimettiin taannoin luottamushenkilöedustajina Pentti Jarkko (kesk), Kari Kaaja (kok), Hannu Suomela (ps) ja Mauri Tuominen (sd). Viranhaltijoista kokoonpanoon kuuluvat tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi, maankäyttöjohtaja Ilmari Mattila ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki, jotka voivat tarvittaessa kutsua muita asiantuntijoita mukaan. Tehtävänä on ohjata ja valvoa sekä toimia rakennuttajan edustajana hankkeessa.

  • nikoruusuvuori

    Miksi kahvilayrittäjän pitää WC hoitaa? Miksi niitä ei ole aikoinaan Torikeskukseen rakennettu? Vai eikö silloin täällä ymmärretty mikä sisävessa on?

  • vanhakoira

    Jotenkin on näyttänyt tämän nykyisenkin torin kantilta sellaiselta ettei torielämä ole Sastamalaa varten. Jos on kaunis kesäpäivä niin ympäristön eläkeläiset kokoontuvat nauttimaan ulkoilmasta kiitettävästi tälle nykyisellekkin, mutta kauppiaat eivät heistä juuri hyödy. Keskusteluporukoita ovat ja vaaleja jos odotellaan niin ilmaiskahveitten ja makkaroitten nautiskelijoita. Onneksi ne sentään vielä vetävät puoleensa.
    Alkukesän taimikauppa on jotenkuten voimissaan. Hukkasella joskus jopa jonoa.
    Torikahvio nykyisellään ei asiakkaita pullistele, Esiintymislavaa kohtaan ei ole suurta mielenkiintoa, eikä kiinteitä myyntikojuja paljon käytetä.
    Niin että siitä vaan herrat ihmeitä tekemään, kaivakaa se viisasten kivi sieltä metrin syvyydestä nyky torin alta massoja vaihtaissanne. Pidetään teille peukkuja.

Kommentointi ei ole käytössä.