Huittislainen Joonas Immonen tekee ministeri Kurvisen esikunnassa pitkiä päiviä paineen alla – ”Ei ehkä ihan tavanomainen välivuosi”

Työ on vienyt Joonas Immosen Helsinkiin, mutta kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja vakuuttaa, ettei hän ole kadonnut minnekään Huittisistakaan. ”On iso muutos elää viikot Helsingissä, mutta olen saanut monipaikkaisen arjen toimimaan hyvin ja tietysti yritän viettää mahdollisimman paljon ajastani etätöissä Huittisissa.”

Neljä kuukautta sitten huittislaiselle Joonas Immoselle tarjoutui tilaisuus, josta oli mahdotonta kieltäytyä. Immonen sai mahdollisuuden työskennellä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk.) esikunnassa Helsingissä.

Viime kuukaudet ovat olleet politiikasta ja vaikuttamisesta kiinnostuneelle Immoselle opettavaista aikaa. Työskentely valtion johdolle on tuntunut suoranaiselta lottovoitolta.

”Hienoa ja innostavaa. Asiat, joita pyörittelemme, eivät ole helppoja, mutta on tuntuu hyvältä työskennellä näin vastuullisessa paikassa”, Immonen kertoo tuntojaan.

Immonen kirjoitti ylioppilaaksi vajaat pari vuotta sitten, minkä jälkeen hän suoritti asepalveluksen ja armeijan päätyttyä päätyi pitämään välivuoden ennen opiskeluiden aloittamista. Kutsu ministerin esikuntaan tuli melkoisena yllätyksenä.

”Pakko myöntää, ettei tämä ehkä ihan tavanomainen välivuoden työ ole.”

Ministerin apuna jokaisessa käänteessä

Jokainen Immosen työpäivä on erilainen, mutta kaikki esikunnassa tehtävä työ kulminoituu siihen, että ministerin olisi helpompi hoitaa oma tehtävänsä.

”Huolehdimme yhdessä siitä, että ministerillä on kaikki tarvittava tieto ja taustat on selvitetty. Sovin esikunnassa tapaamisia ja usein pidän huolta, että ministeri on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, oikeat paperit kädessä. Työhön kuuluu myös puheiden valmistelua”, Immonen kertoo.

Satakuntaan saatiin juuri ennen joulua hyvin uutisia Satakunnan ammattikorkeakoulun saamista uusista aloituspaikoista ja maanantaina tuli tieto uudesta tietotekniikan koulutusvastuusta. Immonen on päässyt näkemään myös näiden asioiden valmistelua.

”Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen ja uudet koulutusvastuut olivat valtava, koko syksyn mittainen projekti, jonka valmisteluun osallistui paljon ihmisiä”, hän tietää.

Valmistelun seuraaminen on ollut Immosen mukaan opettavaista.

”Projektissa on ollut hieno olla mukana, vaikka en olekaan osallistunut siihen päättäjä, vaan virkamiehen roolissa. On ollut hieno nähdä, miten iso virkamiesorganisaatio toimii yhteen ja huomata, millainen merkitys edunvalvonnalla on on maakunnille ja kaupungeille päätettävien asioiden kannalta.”

Ministeriössä kuin kala vedessä

Immonen myöntää, että ministeriön oven avaaminen ensimmäistä kertaa jännitti. Aivan tarkkaan nuorimies ei tiennyt, mihin oli päänsä pistänyt. Tällä hetkellä hän liikkuu työyhteisössä jo kuin kala vedessä.

”Toki sellainen peruspäätöksentekokoneisto oli minulle tuttu jo ennen esikunnassa aloittamista, mutta ministeriössä työskentelee niin paljon eri sektoreita ja osastoja, että se laajuus tuli yllätyksenä.”

Työpäivät venyvät usein pitkiksi ja töitä tehdään paineen alla. Tämä ei ole kuitenkaan Immosta haitannut.

”Päinvastoin se on tuntunut innostavalta.”

Nopeatempoisuus ja selvitettävien asioiden paljous ovat yllättäneet Immosen eniten.

”Asioita selvitettäessä on usein kiire. Työskentely esikunnassa vaatii ehdottomasti organisointi- ja paineensietokykyä.”

Samalla juuri nämä seikat ovat saaneet Immosen oman uskon ja kunnioituksen suomalaista yhteiskuntaa, demokratiaa ja päätöksentekoa kohtaan vahvistumaan.

”On ollut hieno huomata, miten paljon näkökulmia päätöksenteon taustalle huomioidaan ja miten valtava määrä tietoa kerätään ja tuotetaan päätösten tueksi.”

Tiukkoja asioita ja hauskoja kohtaamisia

Immosen omassa työyhteisössä esikunnassa työskentelee vajaa kymmenen henkilöä, mutta asioita valmistellessaan hän tekee töitä useiden kymmenien ihmisten kanssa.

”On ollut hienoa nähdä, miten viisaita ja älykkäitä ihmisiä ympärilläni työskentelee ja olen kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden päästä oppimaan heiltä.”

Toisaalta Immonen kertoo huomanneensa myös sen, että korkeimmatkin virkamiehet ovat tavallisia ihmisiä.

”Näihin kuukausiin on mahtunut tiukkojen asioiden lisäksi myös hauskoja kohtaamisia. Erityisen kiitollinen olen siitä verkostoitumisen mahdollisuudesta, jonka tämä paikka on minulle tarjonnut”, hän sanoo.

Ainakin toistaiseksi suunnitelma välivuodesta pitää ja syksyllä Immonen aikoo suunnata opiskeluiden pariin.

”Toki tälläkin tiellä voisi edetä, mutta olen vasta 21-vuotias ja pidän tärkeänä, että kouluttaudun ja lähden myös sitä kautta rakentamaan tulevaisuuttani”, Immonen suunnittelee.