Punkalaidun toteutti viime vuonna sosiaalisessa mediassa #punkalaitumelaiset -kampanjan, jossa tavalliset kuntalaiset tai Punkalaitumelta kotoisin olevat ihmiset esittelivät viikon ajan seuraajille arkeaan ja elämäänsä kunnassa tai muistojaan vaiheistaan siellä.
Tänä vuonna pallo heitetään paikallisille yrityksille, jotka viime vuoden tapaan saavat vuorollaan päivittää #punkalaitumelaiset -somekanavia ja kertoa yrityksestään sekä toiminnastaan enemmän.
“Yrityksiä haettiin tammikuussa kolmen viikon ajan, ja saimme tavoitteenamme olleen 40 hakemusta täyteen”, todetaan kunnan toimittamassa mediatiedotteessa.
Mukana on monipuolinen kattaus yrityksiä eri toimialoilta – maatalouskoneurakoinnista fysioterapiaan ja käsitöistä pankkipalveluihin. Yritysten joukossa on yksinyrittäjiä, pk- yrityksiä, osakeyhtiöitä ja monia henkilöitä työllistäviä yrityksiä.
40:n yrityksen lisäksi omat viikkonsa somessa pitävät Punkalaitumen kunnan elinvoimaluotsi Aki Mikkola, Punkalaitumen Naisyrittäjien yhdistys ry sekä vuonna 2021 Punkalaitumen Yrittäjien palkitsema Vuoden yrittäjä Jesse Poutalan yritys Jeesi-Service Oy.
Kampanjan aikataulu ja mukana olevat yritykset löytyvät täältä.
Viime vuoden punkalaitumelaisten kaikki tarinat ovat puolestaan luettavissa täällä.