Tukitalon tukihenkilö muistuttaa nuoria: ”Kompuroinnit ja mokaamiset ovat ok”

Nuori. Kuvituskuva.

Kuten varmasti monille meistä, myös omat nuoruusvuoteni olivat ilojen ja surujen vuoristorataa. Niin neurobiologisesti kuin kulttuurisestikin nuoruus on haasteellista aikaa: ihminen on tavallaan vielä lapsi, mutta kuitenkin astumassa aikuisuuden suuriin saappaisiin.

Nuoruus on aina ajankohtainen aihe. Mitä nuorille sitten kuuluu tällä hetkellä? Jo vilkaisu uutisiin maalaa synkkiä näkymiä: esimerkiksi Ylen taannoin teettämän kyselyn mukaan pelkästään TAYS:in alueella nuorisopsykiatrian avohoidossa oli hieman yli 1400 potilasta kun vastaava luku vuonna 2014 oli 800. Opiskelijat niin toiselta asteelta korkeakoulutukseen saakka ovat kokeneet jääneensä heitteille etäopiskelujen vuoksi.

Lisäksi Yle raportoi, että Helsingin seudulla alaikäisten väkivaltarikokset ovat lisääntyneet 40 prosentilla. Osasyynä näihin hälyttäviin merkkeihin on toki koronapandemia, mutta pahoinvointia on ollut nähtävissä jo ennen sulkuja ja rajoituksia.

Ovatko nuoret hauraampia nykypäivänä? Eivät toki. Syyt eivät ole yksilöissä, vaan syvemmällä rakenteissa.

Uskaltaisin väittää ilman vankkaa tieteellistä pohjaakin, että eräänä laukaisijana nuorten kasvavalle pahoinvoinnille olisi yhä kiihtyvä kilpailu ja yhteiskuntamme kovat arvot. Tiedostamattamme me aikuiset tuomme näitä yhä nuoremmille sukupolville niin arkipuheiden kuin poliittisten päätösten kautta.

En usko olevani ainoa, jonka mielestä on kyseenalaista, että lukion ykkösluokkalaisen tulisi heti ensimmäisinä viikkoina tietää, mitä haluaa tehdä isona; tai että tuskin 20-vuotiaan korkeakouluopiskelijan tulisi olla itseohjautuva tehopaketti ja samalla hoitaa muut aikuisuuden vastuualueet – usein vielä yksin uudessa paikkakunnassa.

Paradoksaalisesti tällainen kehitys johtaa siihen, että osa nuorista loistaa kun taas osa putoaa kelkasta kokonaan.

Neuropsykologian opinnoissani yllätyin lukiessani, minkä ikäisenä ihmisen aivot saavuttavat lopullisen kypsyyden: vasta 25-vuotiaana. Kiinnostavasti juuri päätöksenteosta ja rationaalisesta ajattelusta vastaava etuotsalohko kehittyy viimeisenä. Yhteiskunnan tämän hetkisellä tahdilla tähän ikään mennessä pitäisi olla jo valmistunut maisteriksi, olla oma ensiasunto, perustaa perhettä, harrastaa ja ties mitä – olla “upee, kapee ja nopee” kuten eräs viisas henkilö kerran kuvaili ajan henkeämme.

Miten on mahdollista olla näitä kaikkia, jos biologiammekaan ei ole suunniteltu siihen?

Kehitystä ja nopeutta ihannoidaan, mutta pitäisikö meidän ottaa kuitenkin takapakkia ennen kuin luisumme ojaan? Hyväksyä, että nuoruus – ja aikuisuuskin – on matka itsensä etsimiseen. Annetaan nuorten kulkea rauhassa omaa polkuaan ja tarjotaan heille vapautta ja vastuuta sopivassa paketissa ilman jatkuvaa painostusta. Muistamme myös kertoa, että kompuroinnit ja mokaamiset ovat ok. Niistäkin selvitään – yhdessä.

Hanna Takalo

Kirjoittaja opiskelee psykologiaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja toimii tukihenkilönä Sastamalan Tukitalolla – ja myöntää, että vielä kolmenkymmenen paremmalla puolellakin etsii itseään.